Seinäjoen museoiden Maaseudun rakennusperintö paikallisena voimavarana -hanke kyläilee Alajärvellä vuoden 2025 alussa. Hankkeessa kierrätetään Elsin ja Toven matkassa -näyttelyä ja järjestetään kaikille avoimia muisteluiltoja sekä kouluille suunnattuja arkkitehtuuripajoja.
Elsin ja Toven matkassa -näyttely kertoo arkkitehti Elsi Borgista ja hänen kirkkoarkkitehtuuristaan sekä taiteilija Tove Janssonista ja hänen roolistaan Teuvan kirkon alttarimaalauksen luojana. Elsi Borg suunnitteli esimerkiksi Teuvan ja Jyväskylän Taulumäen kirkot sekä Ähtärin Sinisen talon. Näyttelyllä muistutetaan lisäksi siitä, että arvokasta ja eri tavoin tärkeäksi koettua ja miellettyä rakennusperintöä on jokaisella paikkakunnalla. Alajärvellä näyttelyyn lisätäänkin paikkakunnan oma osio, jossa luodaan katsaus Alajärven kirkon ja Aalto-keskuksen muodostamaan kokonaisuuteen.
Tavoitteena on myös, että näyttelyyn saataisiin kuuluviin paikallisten ääni. Alajärven kirkko on ollut osa alajärveläisten arkea, juhlaa ja maisemaa liki kaksisataa vuotta, Aalto-keskus useita vuosikymmeniä. Haluaisimmekin kuulla, millaisia muistoja, kokemuksia ja näkemyksiä alajärveläisillä on edellä mainituista kohteista. Tätä varten järjestetään muisteluiltoja seuraavasti: tiistaina 14. tammikuuta kello 17–19 Alajärven kirkossa (Kirkkotie 6), tiistaina 28. tammikuuta kello 17–19 Villa Väinölässä (Pekkolantie 115, Alajärvi) sekä tiistaina 11. helmikuuta kello 17–19 Alajärven seurakuntatalossa (Kirkkotie 6).
Muisteluilloissa keskustellaan ja muistellaan tai tarinoidaan. Kohteena on aina se paikka, jossa muisteluilta järjestetään eli kirkko, Villa Väinölä ja seurakuntakeskus tai koko Aalto-keskus. Muistelut tallennetaan Seinäjoen museoiden arkistoon. Muistelun apuna toimivat esimerkiksi seuraavat kysymykset: Millaisia tarinoita paikasta kerrotaan? Miten paikkoja on käytetty? Millainen asema ja rooli niillä on osana kulttuuriympäristöä ja maisemaa, kotiseutua ja kotiseututunnetta? Millaisia muistoja niihin liitetään? Millaisia arvoja ja merkityksiä kirkko, Villa Väinölä tai seurakuntatalo kantavat? Mikä tekee niistä tärkeitä ja merkityksellisiä? Pienetkin muistot ovat tärkeitä.
Tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja vapaamuotoisia. Luvassa on myös kahvitarjoilu.
Maaseudun rakennusperintö -hanke toteutetaan Alajärvellä yhteistyössä Helsingin ylipiston Ruralia-instituutin, Alajärven seurakunnan, Villa Väinölän ja Nelimarkka-museon kanssa. Elsin ja Toven matkassa -näyttely on ollut esillä Teuvalla kesällä 2024 ja Jyväskylässä Aalto2:ssa loppuvuonna 2024. Molemmilla paikkakunnilla järjestettiin muisteluiltoja, joiden aineistoja käytettiin näyttelyssä. Näyttely tulee olemaan esillä Villa Väinölässä 25.3.-9.5.2025.