”Taas kaikki kauniit muistot, mun tulee mielehen. Lumivalkeat pellot puistot ja juhla Jeesuksen”
Olin 5-vuotias ja muistan, kun äiti ja isä puhuivat joulukirkkoon menosta.
Silloin oli kylmä ja kova pakkanen. He menivät kello neljä aamuyöllä lypsämään lehmät. Lypsyn jälkeen äiti tuli herättämään ja sillä aikaa isä valjasti Vauhti-hevosen kirkkoreen eteen. Hän laittoi siihen heiniä ja peitteitä. Äiti ja minä istuimme reessä vällyjen alla. Isä seisoi takana reen jalaksilla ja ohjasi hevosta suitsilla. Piti olla ihan umpisissa, kun oli niin paljon pakkasta. Kotoa, Övermarkilta ajettiin ensin pimeää metsätietä Viitalaan, siitä Särkiniemeen, Myllyrantaan ja maantietä pitkin kirkolle. Matkaa yhteen suuntaan kertyi noin 12 kilometriä.
Hevoset pantiin kirkon kiviaidassa oleviin lenkkeihin kiinni. Muistan vieläkin sen kohdan ja lenkin kiviaidassa, jossa meidän Vauhti-hevonen oli. Isä pani heiniä hevosen eteen ja loimen selkään, ettei hevoselle tule kylmä. Siellä oli paljon hevosia, joilla oli aisakelloja ja muita kelloja hevosen längissä kiinni. Ne kilkattivat tosi juhlallisesti. Menimme kirkon sisälle.
Isä sanoi, että mennään kirkon puukaminan lähelle, siinä on lämpimämpää. Kirkko lämmitetiin silloin puilla. Tämä oli ensimmäinen joulukirkko, jonka muistan. En muista mitään Karhumaan puheesta, mutta Enkeli Taivaan -virren muistan. Tuntui, että koko kirkkoväki lauloi enkeli – kuorossa paimenten kedolla. Urut pauhasi komeasti, niitä kuulin ensimmäisen kerran.
Sitten lähettiin kotiin. Kova hevosten hirnunta kuului, kun miehet irrottivat hevosia kirkon kiviaidan lenkeistä. Jonossa ensin mentiin, mutta sitten alkoi miesten välillä kilpa-ajo. Valtava kellojen kilkatus kuului joka puolelta. Tulimme Myllyrantaan ja samaa reittiä takaisin kotiin. Kun ajoimme järven jäälle, niin isä sanoi, että pitää välttää railoja. Hevosen jalka voi mennä railoon ja katketa. Pelkäsin koko jäämatkan ajan niitä railoja. Ei niitä näkynyt, kun vielä paluumatkallakin oli pimeää. Tämä joulukirkkomatka hevosella on jäänyt mieleeni ja olen siitä kiitollinen vanhemmilleni. Sain kuulla Jeesuksesta, joulun lapsesta jo pienenä. Urkujen pauhu ja Enkeli Taivaan-virsi antoi turvallisen olon. Isän ja äidin seurassa lämpimien nahkasten alla oli hyvä olla.
”Taas kuului äidin ääni, niin hartain paatoksin. Hänen olkaansa nojasin pääni ja hiljaa kuuntelin. Mitä ymmärsin sit` en tiedä, pyhätunnelman muistan vain. Sitä milloinkaan ei viedä, ei ryöstetä sielustain”
Leo Lamminen
Lappajärvi
