HUOM!
Torstaina 5.12. klo 8:30 alkaen sivuillamme on huoltokatko. Pahoittelemme häiriötä.

Lappajärven kunnanhallitus nimesi Kivitipun ohjausryhmän 

LAPPAJÄRVEN kunnanhallituksen kokouksessa 2. joulukuuta nimettiin Kivitipulle ohjausryhmä. Esittelijänä kyseisessä pykälässä oli kunnanjohtaja Sami Alasara.  

–Kysymys on suuresta kokonaisuudesta, jota tulee hallita ja viedä johdetusti eteenpäin. Kunnalla on tässä kokonaisuudessa vastuu ja sitä tulee jakaa niin viranhaltijoiden kuin myös luottamushenkilöiden kesken. Tästä syystä on tarkoituksenmukaista perustaa työryhmä koordinoimaan projektia. Ohjausryhmän jäseniksi kunnanhallitus nimesi Alasaran lisäksi teknisen johtajan Juha-Matti Näykin, viestintä- ja hankekoordinaattori Annie Laitilan, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Heikki Honkaniemen ja kunnanhallituksesta Raimo Angerviston

KUNNANHALLITUS päätti liittyä Geopark ry. jäseneksi ja nimesi hallituksen varsinaiseksi jäseneksi Sami Alasaran ja varalle hallintojohtaja Päivi Huhtalan.  

Lappajärvi siirtää useita investointeja

LAPPAJÄRVEN KUNNAN talousarvio tulevalle vuodelle ja taloussuunnitelma vuosille 2026–2027 hyväksyttiin. Suunnitelman investointiosaa muutettiin hakkeiden osalta; Nykälänniemi-Kyrönsaari-Halkosaari kevyen liikenteen siltojen suunnittelu ja rakentaminen, Nykälänniemi-Kyrönsaari-Halkosaari kevyen liikenteen siltojen rakentaminen, siltoihin kohdistuva avustus ja Saunamaailman aallonmurtajan rakentaminen siirrettiin vuodella eteenpäin. 

Kuntalaiset tyytymättömiä osallistumismahdollisuuksiin

LAPPAJÄRVI on mukana Kuntaliiton järjestämässä Kuntalaistutkimus 2024:ssa. Tutkimukseen osallistui 46 kuntaa ja kyselyt järjestettiin keväällä 2024. Lappajärven otos tutkimuksessa oli 350 henkilöä ja vastanneita oli 106, eli vastausprosentti oli alle kolmasosan otoksesta. Lappajärven osalta tutkimuksessa mainittiin kuntalaisten tyytymättömyys riittämättömiin osallistumismahdollisuuksiin kunnan palvelujen suunnitteluun, kehittämiseen ja päätösten valmisteluun. Myös tiedottaminen kunnan osalta koettiin riittämättömäksi. Kuntalaiset kuitenkin uskovat kunnan luottamushenkilöiden ajavan vilpittömästi kunnan parasta. Kunnanhallitus merkitsi asian tiedokseen.  

Luitko jo nämä?

Koko perheen joulunavausta vietettiin yhteiskoulun pihapiirissä  – Järviseudun sanomat

Pienistä hetkistä onnistumisen kokemuksia – Vapaaehtoistyössä aitous on tärkeintä  – Järviseudun sanomat

Hyvinvointipalveluita Lappajärven keskustaan – Vanhat toimijat uusiin tiloihin  – Järviseudun sanomat

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti