Somemanageri opasti vanhempia lasten ja nuorten digimaailmaan Lappajärvellä. Tapahtuma järjestettiin osana Lasten ja nuorten toimintaviikkoja sosiaalisen median työpaja huoltajille sekä sosiaalityön ammattilaisille ja järjestöille. Aiheesta kertoi nuorisotyön ammattilainen Tiia Laine.
Joulukuusipuistossa sytytetyt valot avasivat Kortesjärven joulun. Perjantainen, Kortesjärven yrittäjien toteuttama joulunavaus ilahdutti pitäjän väkeä jo perinteeksi muodostuneen joulukuusipuiston valojen sytyttämisellä. Kaupunginhallituksen edustajana asukaslautakunnassa toimivan, Tuula Mäki-Fräntin ideasta liikkeelle lähtenyt joulukuusipuisto on kaunis yksityiskohta kirjonkylässä, kirkon viereisellä puistoalueella.
Vimpelin joulukausi käynnistyi talvisessa säässä. MLL Vimpelin tiloissa kävi kuhina, kun pipareita koristeltiin ja maisteltiin tunteella. Tammikuussa neljä vuotta täyttävä Hilda Herrala valitsi omaan pipariinsa vaahtokarkkeja.
KJV:n miesten hieno jalkapallokausi päätökseen. KJV:n jalkapallokauteen lähdettiin aivan uusista asetelmista, sillä miesjoukkueen vahvuuteen liittyi pelaajia Evijärven Urheilijoista sekä Lappajärven Veikoista. Samalla joukkueen keski-ikä tippui roimasti, sillä Kortesjärven Järvi-Veikoista tuli mukaan muutama nuori pelaaja. Miesjoukkueessa pelasi kauden aikana peräti 49 pelaajaa, mikä takasi sen, että pelaajalistat saatiin täyteen jokaiseen otteluun.
Vireästi toimiva Eläkeliiton Vimpelin yhdistys juhli 40-vuotista toimintaansa lauantaina 23. marraskuuta yhteiskoululla kakkukahvien ja monipuolisen juhlaohjelman merkeissä.
Sami Hautamäki on Alajärven vuoden urheilija 2024.
Vimpelin Lakeaharjun kuntoportaille palkinto valtakunnallisessa kuntoporraskilpailussa. Kilpailussa jaettiin tsemppipalkinto niille portaille, joita noustiin eniten suhteessa väkilukuun. Tämän palkinnon nappasi alle 3 000 asukkaan Vimpeliin sijoittuvat Lakeaharjun kuntoportaat. Vimpelissä portaita askellettiin ylös ja alas yhteensä lähes 13 000 kertaa.
Ankkuriväki juhli 80 vuotta täyttävää urheilun moniottelijaa Alvariinissa lauantaina 23. marraskuuta. Juhlapuheen piti entinen kilpakävelijä, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah, joka nosti esille liikunnan merkityksen niin yksilölle kuin yhteiskunnalle. Hän kiitteli Ankkureita esimerkillisyydestä ja yhteisöllisyydestä ihmisten liikuttamisesta ja menestyksestä kilpaurheilun saralla.
Minna Latvala palkittiin lastenkulttuurin ja tanssitaiteen edistämisestä. Taidekasvatuksen siemen kylvetään lapsuudessa, satoa saadaan korjata myöhemmin, totesi Alajärven kaupungin kulttuuripalkinnon 2024 saanut Minna Latvala. Kulttuuripalkinto luovutettiin kaupunginvaltuuston kokouksessa.
Evijärven kunnostussuunnitelman toteutus jatkuu. Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 25. marraskuuta toimintasuunnitelman Evijärven kunnostushankkeen jatkosta.
Suuret visiot ja perinteinen talkoohenki esillä keskusteluillassa Kivitipusta – mistä yrittäjä pyörittämään matkailun perustoimintoja? Valtuustosalin tilat kävivät ahtaiksi, kun Lappajärven kunta järjesti kaikille avoimen tiedotus- ja keskustelutilaisuuden Kivitipun ja Nykälänniemen tilanteeseen ja tulevaisuuden suunnitelmiin liittyen.
Tuulivoiman vastustajat esittivät tiukkoja kysymyksiä yleisötilaisuudessa. Iso Saapasnevan tuulivoimahankkeen yleisötilaisuudessa 27. marraskuuta kuultiin kiihkeitä puheenvuoroja tuulivoimapuiston rakentamista vastaan paikan päällä ja etäyhteyden kautta esitettynä. Tilaisuuden alussa Lappajärven kunnan tekninen johtaja Juha-Matti Näykki selvensi ehdotusvaiheen tilaisuutta edeltänyttä kaavaluonnoksen käsittelyprosessia ja Rambollin projektipäällikkö Anne Koskela esitteli kaavaehdotukseen tulleiden lausuntojen pääkohtia ja toimenpiteitä niiden selvittämiseksi.