Kunnanhallitus hyväksyi maksujen korotuksia Evijärvellä

Evijärven kunnanhallitus hyväksyi vesi- ja jätevesimaksujen korotukset sekä uudet asiakirjataksat.
Evijärven kunnanhallitus hyväksyi vesi- ja jätevesimaksujen korotukset sekä uudet asiakirjataksat.

4. marraskuuta kokoontunut Evijärven kunnanhallitus antoi vastaukset tarkastuslautakunnan esittämiin huomioihin. Arviointikertomuksessaan tarkastuslautakunta oli huolissaan siitä, että kuntastrategiaa ei ole päivitetty käynnissä olevalla valtuustokaudella ja esitti huolensa muun muassa kunnan pitovoimasta, asukasluvusta ja palveluista. Kunnanhallitus vastaa, että edellisen kuntastrategian seuranta tehdään tällä valtuustokaudella, samoin uuden strategian valmistelu. Tarkastuslautakunta nosti esille myös konsernivalvonnan ja riskienhallinnan.

TIEDOKSI TUOTIIN maatalouden rahavirrat Evijärvellä. Maatilojen tulot olivat viime vuonna 16,32 miljoonaa euroa, kun 2022 ne olivat 17,47 miljoonaa euroa. Tiloja oli yhteensä 109, pudotusta edellisestä vuodesta kahdeksan tilaa.

Vesimaksuja korotetaan vesilaitoksen talouden tasapainottamiseksi

TEKNISEN LAUTAKUNNAN esityksen mukaisesti vesimaksuja päätettiin korottaa ensi vuoden alusta alkaen. Vuotuismaksu peruspisteeltä on jatkossa 9,516 euroa ja kulutusmaksu 1,45 euroa per kuutio. Perusmaksu on omakotitaloissa 10 pistettä per talous, liikehuoneistossa pinta-alan mukaan. Edellisen kerran vesimaksuja korotettiin vuonna 2014.

Viime vuonna vesilaitos teki 72 650 euron tappion. Vesilaitos laskutti 200 000 kuutiosta, josta kunnan kiinteistöjen osuus oli 12 000 kuutiota. Evijärven vesilaitoksen ongelmana on pohjaveden riittävyys. Lappajärven vesiosuuskunnalta ostettiin viime vuonna 113 000 kuutiota, mikä oli vähemmän kuin kahtena aiempana vuonna. Turkistarhojen merkittävä vähentyminen näkyy myytävän talousveden määrässä ja myyntituloissa.

VIEMÄRILAITOS on tehnyt kahtena viime vuonna yhteensä noin 176 000 euron alijäämät. Koska kuluja ei voida enää karsia, on päädytty nostamaan perusmaksua eurolla per peruspiste sekä jäteveden arvonlisäverotonta kuutiohintaa 0,3 eurolla ensi vuoden alusta alkaen. Sama korotus tehdään vielä uudelleen vuoden 2026 alusta, jolloin tilikauden tulokset saadaan poistojen vähentyessä lähes nollaan.

KUNNANHALLITUS hyväksyi kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman vuosille 2024–2027. Jos työnantajan palveluksessa on säännöllisesti yli 30 työntekijää, on sen joka toinen vuosi laadittava erityisesti palkkausta ja muita palvelussuhteen ehtoja koskeva tasa-arvosuunnitelma. Myös työsuojelun toimintaohjelma hyväksyttiin. se kartoittaa turvallisuutta, terveyttä ja työkyvyn ylläpitämistä käsitteleviä olosuhteita sekä toimenpiteitä.

Asiakirjoista ja tiedon antamisesta perittävät maksut on päivitetty. Kopioista ja tulosteista voidaan periä kustannuksia vastaava summa, erityistoimenpiteitä vaativasta tiedon tai asiakirjan etsimisestä peritään tehtävän vaativuuden mukaan porrastettu maksu.

Lue myös nämä jutut

Rohkeat naiset avannossa  – Järviseudun sanomat

Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiri nimesi ensimmäiset aluevaaliehdokkaat – Sari Palmu jatkaa piirin puheenjohtajana – Järviseudun sanomat

Ehkäisevän päihdetyön viikko nostaa tapetille nikotiinituotteiden haittoja – Evijärven yläkoulu jakoi nuorille tietoisuutta toimintapisteiden kautta  – Järviseudun sanomat

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti