Nuoruuden haave toteutui nelikymppisenä – Peeta julkaisee musiikkia levy-yhtiö taustavoimanaan

Universumi kutsuu mua -video kuvattiin Malmin lentokentällä Helsingissä. Pekka Lehtolalla on jalat tukevasti maassa, vaikka kappale vie kuulijan avaruudellisiin tunnelmiin. –Tuntuu, että kosmisuus on valettu DNA:han, kun synnyin meteoriitin synnyttämän järven rannalle. Kuva: Lauri Hämäläinen.

LAPPAJÄRVELÄISLÄHTÖINEN muusikko, laulaja-lauluntekijä ja yrittäjä Pekka Lehtola tekee kappaleita, keikkailee sekä rakentaa messuja ja tapahtumia. Vuodesta 2018 asti Peeta-nimellä musiikkia julkaissut Lehtola toteuttaa nuoruudenhaavettaan oman musiikin julkaisemisesta. Peetan uusin kappale Universumi kutsuu mua julkaistiin lokakuun 18.päivä. –Silloin kun soittohommat alkoi, tavoitteena oli tehdä ensimmäisen levy parikymppisenä. Ei tullut silloin, eikä vielä kolmikymppisenäkään. 40-vuotispäivä oli vihoviimeinen…...

Tämä sisältö on tilaajille, kirjaudu sisään tai tilaa

Kirjaudu Tilaa
UUSI: Osta digilehden irtonumero lehtikioskista

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti