GALLINGIN sotilashautausmaa on yksi niistä hautausmaista Latviassa, mihin on haudattuna suomalaisia jääkäreitä, jotka kaatuivat Saksa itärintamalla I maailmansodassa. Taistelukokemuksen saaminen rintamaolosuhteissa kuului osana suomalaisten jääkäreiden koulutukseen ja näissä taisteluissa kaatui 12 jääkäriä. Heidät on haudattu taistelupaikkojen läheisyyteen perustetuille sotilashautausmaille. Viisi heistä on Dunbessa, yksi Tukkumissa, yksi Sumarakissa, yksi Skrabbessa, ja kolme Gallingissa. Yksi haavoittuneista jääkäreistä kuoli sotasairaalaan Hannoverissa ja on haudattu sinne. Gallingin eli nykyisen Galinin sotilashautausmaahan ovat haudattuina ensimmäiset kaatuneet suomalaiset jääkärit.
Gallingin sotilashautausmaa sijaitsee runsaat 20 km Riikasta Jelgavan (Mittaun) suuntaan Olainen kaupungin alueella. (karttakuva) Täällä Saksan Itärintaman rintamalinja kulki hiukan silloisen Gallingin kylän pohjoispuolella siten, että Misse-joki (Misa-joki) jäi taistelevien osapuolten rintamalinjojen väliin. Tälle rintamalohkolle jääkäripataljoona komennettiin ensimmäiseksi kesäkuussa 1916.
Pataljoona miehitti etulinjan 12.6.1916 ja heti seuraavana päivänä iltapäivällä toivotti venäläisten tykistö suomalaiset tervetulleeksi Misse-joelle. Keskityksen alkaessa oli lappajärveläinen Jääkäri Alfred Hyytinen palaamassa ruuanhakumatkalta mukanaan ryhmänsä miesten ruokapakit. Hän ei uskaltanut heittäytyä maahan peläten ruokapakkien kaatuvan vaan kyyristyi vain matalaksi yrittäen näin suojautua tulelta. Tämä ei riittänyt ja hänen hartioihinsa iskeytyi suuri kranaatinsirpale, jonka seurauksena hän pian menehtyi verenhukkaan. Hänet siunasi Gallingin kylän laidalla sijaitsevan sotilashautausmaan viereen kaivettuun hautaan jääkäri, teologian ylioppilas Johannes Anttila.
Vajaan kahden viikon kuluttua tämän jälkeen, juhannuspäivän iltana 25.6. joutui pataljoona jälleen ankaran tykkitulen alle. Edellisen yön aikana oli jääkärijoukosta loikannut kaksi jääkäriä vihollisen puolelle ja ilmeisesti heidän antamien tietojen perusteella vihollinen suuntasi tykkitulen suomalaisten jääkärien asemiin. Tulituksessa sai surmansa pietarsaarelainen jääkäri Max Kronqvist. Johannes Anttila siunasi hänet Alfred Hyytisen viereen. Samassa tulituksessa haavoittui lappajärveläinen jääkäri Matti Nykänen niin vaikeasti, että hän menehtyi seuraavana päivänä muutamia kilometrejä taaempana sijainneessa Skrabben kenttäsairaalassa. Hänet haudattiin sairaalan läheisyydessä sijainneeseen Skrabben sotilashautausmaahan.
Elokuun 15 päivänä vihollisen tykkituli pataljoonan kaistalle vaati vielä yhden uhrin.
Kortesjärveläinen jääkäri Ilmari Pahkajärvi, joka oli määrätty hoitamaan erään saksalaisen upseerin koiranpentuja tämän ollessaan lomalla, sai majoituskorsun katon läpi tulleen vajaasti räjähtäneen srapnellin päähänsä ja kuoli sen seurauksena välittömästi. Hänet Johannes Anttila siunasi Hyytisen ja Kronqvistin viereen Gallingin kylän laidalle.
Hautamuistomerkki valmistui pian sodan jälkeen
MUUTAMIA VUOSIA sen jälkeen, kun Baltian maat ja Suomi olivat itsenäistyneet, kävi Gallingissa joukko suomalaisia suojeluskuntalaisia ja latvialaisia upseereja. He etsivät jääkäreiden hautapaikan ja seuraavana vuonna latvialaisten suojeluskuntalaisten toimesta paikalle rakennettiin näyttävä hautamuistomerkki, jonka kummulle tuotiin Suomesta Viipurin suojeluskuntapiirin päällikön kapteeni Aarno Karimon suunnittelema hautakivi.
Tämän muistomerkin vihkiäisjuhla tapahtui syksyllä 1925 hyvin arvovaltaisen kutsuvierasjoukon ollessa tapahtumassa läsnä. (Hakkapeliitta 1/1926 s.12–13)
Tuosta tapahtumasta tulee ensi vuonna kuluneeksi 100 vuotta ja sinä aikana tuo hautamuistomerkki oli vieraan vallan miehityksen alaisuudessa noin 50 vuotta. Tuona aikana muistomerkki ehti painua jo melkein unholaan ja paikalle kasvanut sankka metsä kätki sen sisäänsä täydellisesti.
Baltian maiden vapauduttua miehitysvallan alta alettiin myös neuvostojärjestelmän haltuun ottamia maaomaisuuksia palauttaa entisten omistajien jälkipolville. Kävi ilmi, että kyseinen jääkärihauta ainakin osittain sijaitsi yksityisomistukseen palautetussa metsässä. Metsänomistaja teki alueella hakkuita, jotka muuttivat hauta-alueen maisemaa melko radikaalisti.
Kun kyseinen metsänomistaja myöhemmin vielä jatkoi hakkuita ja raskaat metsäkoneet kulkivat tuolla suoperäisellä alueella, oli jälki aika lohdutonta. (jääkärihauta kesäkuussa 2024)
Vuonna 2015 kiersimme pienen kortesjärveläisen ryhmän kanssa Latvian jääkärihaudat. Panimme tuolloin merkille Gallingin hautamuistomerkin surkean tilan. Kun seuraavana vuonna kävimme JP 27 perinneyhdistyksen EP:n osaston, Suomen jääkärimuseon ystävät ry:n ja Kortesjärvi-Seura ry:n järjestämällä kiertomatkalla laskemassa 100-vuotismuistoseppeleet jääkärihaudoille, nousi sama huomio Gallingin haudan tilasta taas esille. Tuon tapahtuman jälkeen alettiin etsiä mahdollisuuksia hautamuistomerkin kunnostamiseksi. Ajatus sinänsä sai kannatusta usealtakin taholta, mutta vaikeampi oli löytää rahoitusta sen toteuttamiselle.
Se seikka, että kaikki nuo neljä Misse-joella kaatunutta jääkäriä olivat lähtöisin Etelä-Pohjanmaan järviseudulta, vei kysymyksen myös Järviseutu-Seura ry:n johtokunnan pohdittavaksi. Siellä nähtiin muistomerkin asialliseen kuntoon saattaminen jälkipolvien velvollisuudeksi ja seura päätti ottaa vastuun kunnostushankkeen toteuttamisesta. Myös Jääkäripataljoona 27:n perinneyhdistyksen Etelä-Pohjanmaan yhdistys lähti mukaan kunnostustöiden toteuttamiseen ja näin lähti hanke etenemään.
Järviseutu-Seura lupautui ottamaan päävastuun hankkeen kustannuksista. Myöhemmin hankkeeseen saatiin tukea myös Jääkäriperinneyhdistykseltä, paikallisilta kotiseutuyhdistyksiltä ja eräältä yksityiseltä yritykseltä.
Muistomerkin kunnostus olikin sitten haastavampi urakka
ALKUPERÄINEN SUUNNITELMA oli käydä tekemässä työt Latviassa talkootyönä omin voimin. Asiat eivät kuitenkaan edenneet Latvian suunnalla aivan odotetulla tavalla. Maanomistuksessa haudan ympäristössä oli epäselvyyksiä, jotka vaativat maanmittaustoimituksen. Tämä tehtiin Olainen kaupungin toimesta ja siinä yhteydessä muistomerkki rajattiin selkeästi omaksi rajapyykein erotetuksi hauta-alueeksi. Lopulta kesällä 2022 pääsimme käymään paikan päällä perehtymässä mahdollisuuksiin töiden aloittamisesta. Kohta kuitenkin kävi ilmi, että erinäisten lupa- ynnä muun byrokratian vuoksi on hankkeeseen etsittävä latvialainen yhteistyökumppani suorittamaan kunnostustyöt. Sellaisen löytäminen osoittautui yllättävän vaikeaksi. Lopulta tähän lupautui paikallinen alan yritys Veide Oy. Heidän kanssaan kanssa tehtiin keväällä 2024 sopimus kunnostustöiden toteuttamisesta. Työt käynnistyivät välittömästi tämän jälkeen.
Kunnostussuunnitelma käsitti muistomerkille rakennetavan liikuntaesteistä vapaan noin kaksi metriä leveän kulkutien tarvittavine siltoineen ja raja-aidan portteineen. Itse hautamuistomerkki tuli kunnostaa mahdollisimman paljon alkuperäiseen muotoonsa.
Suunnitelman mukaan töiden piti valmistua kuluvan kesän aikana ja näin on myös tapahtunut.
Muistomerkki on nyt lähes entisessä komeudessaan paikallaan. Ainoastaan kaksi myrskyn kaatamaa ikikuusta puuttuu hautakummulta.
Asioiden hoitamiseen Latviassa saimme tarvitsemamme avun Suomen Suurlähetystöltä Riikassa, josta johdon assistentti Karina Klancberga on auttanut paperisodan hoitamisessa ja toiminut tulkkinamme ja oppaanamme. Samoin apua on saatu myös Latviassa toimineelta suomalaiselta yrittäjältä Risto Hiekalta, sekä kunniakonsuli Tapio Aholta.
Tulevana kesänä 2025 tulee kuluneeksi 100 vuotta alkuperäisen hautamuistomerkin vihkiäisjuhlasta. Tarkoituksenamme on, että saamme tuolloin viettää kunnostetun hautamuistomerkin avaamisen juhlallisuuksia.
Mauri Jokela
