Vammais- ja vanhusneuvostot vievät ideoita ja aloitteita eteenpäin – Lue viikon tärkeimmät uutisotsikot tästä

Jukka-Pekka Finnilä kertoo, että ulkoilmatapahtumat tuovat mukavaa vaihtelua sisätiloissa järjestetyille kokouksille.
Jukka-Pekka Finnilä kertoo, että ulkoilmatapahtumat tuovat mukavaa vaihtelua sisätiloissa järjestetyille kokouksille.

JÄRVI-POHJANMAAN vammaisneuvoston ja vanhusneuvoston yhteistyössä järjestämä ulkotapahtuma keräsi Kanavapuiston esteettömän kulttuuriluontopolun laavulle keskiviikkona 2. lokakuuta suuren joukon eläkeläisiä sekä vammaispalveluyksiköiden asiakkaita ja henkilökuntaa. Samalla kun testattiin esteetöntä luontopolkua, kerättiin ideoita ja tehtiin neuvostojen toimintaa tunnetuksi.

“Tuulivoimaloiden hyödyt kylällemme ovat suuremmat kuin haitat”

Småböndersiin halutaan tuulivoimaa kylän tulevaisuuden takaamiseksi. Kävimme kysymässä kyläläisiltä, millaisia syitä oma-aloitteisuudelle on.

Alajärven Koppelonevalle suunnitellaan 40 – 50 neliökilometrin suuruista aurinkovoima-aluetta. Kaupunginhallitus myönsi aurinkovoimahankkeelle suunnittelutarveratkaisun. Vimpeli hakee harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta.

Erkki Luoma-aholle tunnustus

Alajärvellä syntynyt ja Vimpelissä varttunut Erkki Luoma-aho palkittiin lauantaina vuoden 2025 matemaattisten aineiden opettajana. MAOL ry palkitsee vuosittain Vuoden matemaattisten aineiden opettajan. Tunnustuksella nostetaan esille opettaja, joka tunnetaan aktiivisena ja innostavana opettajana sekä kollegoiden että opiskelijoiden keskuudessa. Vuoden opettajan työ näkyy myös hänen oman luokkansa ja koulunsa ulkopuolelle.

“Lentämisestä hän nautti”

Kortesjärven Ylikylässä paljastettiin muistomerkki 1.12.1974 tapahtuneen ilmasotakoulun Fouga Magister FM-44 suihkuharjoitushävittäjän maahansyöksyn tapahtumapaikalla.

“Reitti oli todella nopea” – Vetomiesralli keräsi yleisöä ja kiitosta

Viime viikonloppuna Evijärvellä ja Kortesjärvellä ajettiin Pohojammaan Vetomies-kisa, jonka nopea reitti yllätti myös nuottikuljettajia.

Tuurin naseva huumori osuu lukijoihin

Antti Tuuri täytti tiistaina 80 vuotta. Järviseutulaislukijoita kiinnostavat Tuurin pohjalaisuuskuvaus, osuva huumori ja helppolukuisuus. Lue, mitä haastatellut kertoivat Tuurin tuotannon merkityksestä.

Lue myös nämä

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti