SYKSYN sadosta korjataan viimeisenä juurekset. Muistan hyvin, kuinka 60-luvulla syyskuussa ja joskus jopa lokakuussa vedeltiin turnipseja eli vimpeliläisittäin turnuksia maasta, listittiin naatit pois ja varastoitiin talveksi kopareisiin pellolla. Monessa talossa oli myös pieni naurismaa, mutta sitä en muista kuinka nauriita säilöttiin talveksi. Kirkkaana taas on mielessä, kuinka pikkupoikana loppukesällä konttasimme ojan pohjia pitkin naapurin pellolle naurisvarkaisiin, vaikka kotonakin oli naurismaa, josta olisi voinut napsia nauriita mielin määrin. Olisihan naapurikin meille varmasti nauriita antanut, jos olisi pyydetty, mutta paljon jännittävämpää oli käydä salaa pihistämässä pari naurista. Pikkupojilla oli tuolloin tuppipuukko lonkalla pienestä pitäen ja niin oli minullakin ja sillä sitten raavittiin eli jältättiin naurista meheväksi soseeksi, joka kyllä olikin hyvää. Nykyisin ei naurismaita taida olla enää juuri kenelläkään ja nauriit on helppo ostaa kaupasta.
Taidettiin elää 80-luvun puoliväliä, kun pikkuveljeni Pekka tuli mökille intoa puhkuen ja höpötti jotakin isoista vatinauriista. Hän oli saanut jostakin ison nauriin, joka alassuin käännettynä tosiaan muistuttaa vatia. Ideana oli kuitenkin, että kylvetään oma naurismaa ja paistetaan sitten niitä vatinauriita vanhan perinteen mukaan nuotion tuhkassa. Alettiin puhua naurisfestivaaleista. Tuumasta toimeen ja niinpä Pekan kanssa muokattiin käsipelissä muutaman neliön naurismaa ja kylvettiin se.
Paikka oli oivallinen, joten loppukesästä alkoivat nauriit olla mojovan kokoisia ja aloimme valmistella festivaaleja. Nuotiopaikka oli valmiina, kun tapasimme muutenkin istuskella kesäiltoina nuotion ääressä. Myös puita löytyi, joten yhtenä elokuun loppupuolen lauantai-iltana poimimme nauriit ylös, laitoimme ne siististi nuotion alle ja sitten vain odottelemaan naurishaudukkaiden kypsymistä. Toki olimme varanneet juomiakin juhlistamaan tapahtumaa, olihan kyseessä sentään festivaalit. Tunnelma oli hieno, tuli räiskyi nuotiossa ja kun juomiakin maisteltiin, unohtui ajankulu ja samalla unohtuivat nauriit sinne tuhkaan. Kyllähän ne aamulla muistettiin, mutta jostakin syystä kenellekään ei tullut mieleenkään kaivaa niitä tuhkasta syömisestä puhumattakaan. Vaikka kepulisti kävikin, kyseessä oli kuitenkin Suomen ja varmaan koko maailman ensimmäiset naurisfestivaalit.
Heikki Salmela
