VÄLILLÄ tulee pakottava tunne, että täältä täytyy päästä pois. Kotoa, kotipaikkakunnalta, Järviseudulta. Joskus näkymättömät laatikon seinät ahdistavat ja puristavat, tekevät niin pieneksi, että täytyy käydä tuulettumassa jossain laatikon ulkopuolella. Joskus riittää päiväretki naapurikuntaan, joskus pitää päästä Etelä-Pohjanmaan rajojen ulkopuolelle ja aika ajoin parin päivän reissulle jonnekin pohjoiseen, itäiseen tai eteläiseen Suomeen.
Paluumuutostani Lappajärvelle tulee kohta kuluneeksi neljä vuotta. Aika on kulunut nopeasti, sopeutuen uuteen elämäntyyliin ja -rytmiin, erilaisiin ongelmiin ja ihmisiin. Oman paikkansa löytämiseen ja itsensä uudelleen sijoittamiseen uudessa yhteisössä. Toisaalta ongelmat ja ihmiset ovat samoja paikkakunnasta riippumatta: on rikkautta, köyhyyttä, yhteisöllisyyttä, yksinäisyyttä, palveluja, palvelujen vähyyttä, vanhuksia, nuoria, lapsia, kiusaamista, työttömyyttä, ystävyyttä, iloa, rakkautta, naurua, läheisyyttä, tyytyväisiä ja tyytymättömiä ihmisiä.
Takaisin muuttaneena sitä kuitenkin katsoo asioita ehkä erilaisesta näkökulmasta, kuin täällä ikänsä asuneena. Tai näin luulen, mutta luulo ei ole tiedon väärti ja voin olla täysin väärässä. Omalla kohdallani uskon, että kaikista kokemuksista ja erilaisista kohtaamisista eri puolilla Suomea olen saanut lahjaksi avarakatseisuutta, ymmärrystä, myötätuntoa ja hyväksyntää.
Näistä lahjoista ei kuitenkaan aina ole täällä asuessani ollut hyötyä, sillä välillä vaivun lyhyisiin epätoivon ja ankeuden hetkiin. Kadotan näkökykyni, ymmärrykseni ja myötätuntoni, enkä hyväksy eri lailla ajattelevia ja toimivia ihmisiä. Näen ympärilläni pelkkää kuolemaa, rapistuvan kylän, kielteisiä ja vastustavia ihmisiä. Ehkä tunnen koko maaseutua koskevan hiljenemisen ahdistuksen ja vaivun hetkeksi sen harmauteen. Onneksi näitä hetkiä on harvoin ja ne ovat lyhyitä, pieniä uskonpuutteen hetkiä. Sillä pääasiassa näen ympärilläni kauneutta, puhdasta luontoa, iloisia ja ihania ihmisiä, yhteisöllisyyttä ja suvaitsevuutta. Näen auttavia ja ystävällisiä, kantaaottavia ja kriittisesti ajattelevia, oman mielipiteensä ilmaisevia ihmisiä. Näen mahdollisuuksia ja loistavan tulevaisuuden.
Olen aina ollut hyvä kuvittelemaan ja omissa unelmissani elän mielikuvissa, jossa kotipaikkakuntani kukoistaa ja sen ihmiset voivat entistä paremmin. Kutsukaa sitä utopiaksi, mutta minun todellisuudessani se on tulevaisuutta. Siitä huolimatta välillä täytyy käydä muualla. Että voi taas palata takaisin, koska kotiinpaluu on reissaamisen paras hetki.
Ja kun käy ottamassa etäisyyttä ja tarkastelemassa asioita kauempaa, on helpompi havaita asioiden monet puolet. Sillä mikään ei ole mustavalkoista eikä yksiulotteista, asioilla on yhtä monta näkökulmaa, kuin on ihmistä sitä tarkastelemassa. Joten käykää ihmiset matkoilla, ihan vaikka vain naapurikunnassa kahvilla. Se virkistää ja antaa uusia näkökulmia.
Maija Perälä
