Tapio Myllymäki on kotoisin Lappajärven Ylipäästä. Vaikka työ ja opiskelut ovat kuljettaneet nuorta miestä pääkaupunkiseudulle, on synnyinkunta Lappajärvi edelleen helmenä sydämessä. Peruskoulun jälkeen Tapio opiskeli Kauhajoella media-assistentiksi ja innostui armeijan jälkeen opiskelemaan Etelä-Pohjanmaan Opistolla venäjää. Sen jälkeen linja-autokortti tuli hankittua Jalasjärvellä, mutta venäjän kielen opinnot kiinnostivat edelleen.
–Syksyllä 2016 aloitin venäjän kielen ja kirjallisuuden opinnot Helsingin yliopistossa. Kun kesätyöt linja-autonkuljettajana alkoivatkin maistua paremmin kuin yliopisto-opinnot, olen viihtynyt ratin takana vuoden 2019 juhannuksen jälkeen. Tosin tällä hetkellä kiinnostaisi enemmän ohjelmoinnin tai matkailualan opiskelu yliopiston sijaan, miettii Tapio.
Venäjän kielen opiskeluun on vaikuttanut myös puoliksi vahingossa tapahtunut juttu. –Satuin yläasteaikoina ostamaan Lappajärven kirjaston poistohyllystä Juhani Konkan Pietarin valot. Ei ollut aavistustakaan vaatimattoman näköistä vanhaa kirjaa hyllystä nostaessa, että se vaikuttaisi minuun niin valtavasti. Muun muassa suhtautumiseni kieliin, äidinkieleen, pieniin kieliin suurten vaikutuksen alla sekä kielitaidon merkitykseen mullistui tuon kirjan myötä. Tuosta kirjasta jäi kytemään myös kiinnostus venäjän kieltä kohtaan, muistelee Tapio, joka opiskelee tällä hetkelläkin itsenäisesti ranskaa ja saksaa.
–Pidän siitä tunteesta vierasta kieltä opiskellessa, kun jokin loksahtaa paikoilleen päässä ja kielen käyttö muuttuu luontevammaksi.
KOTONA asuessaan Tapio oli emolehmätilan töissä mukana, mutta asui hetken myös Alajärvellä. –Työskentelin Järviradiolla melko usein avustajana ja ennen muuttoa etelään ajoin linja-autoa ja hieman taksiajoja Järviseudulla.
Vuoden ajan Tapio työskenteli pääkaupunkiseudulla bussivarikoilla siirtelemässä, tankkaamassa ja siivoamassa busseja, saaden näin tuntumaa ison bussin ajoon. Siitä siirryin ajamaan linjaa. Kylmiltäni en halunnut kokeilla onneani Helsingin liikenteessä bussin kanssa, raskaasta kalustosta kun oli ehtinyt olla muutaman vuoden tauko, huomauttaa Tapio.
Tapiolla ei vielä ole omaa perhettä, mutta kun pitempiä vapaita tulee, hän ajelee kotiin Lappajärven Ylipäähän. –Käyn kotiväkeä katsomassa, kollipoikaa (kollikissaa rapsuttamassa sekä enon ja sedän hommia hoitamassa, selittää Tapio Myllymäki.
Vaikka pääkaupunkiseudulla on suunnaton määrä harrastusmahdollisuuksia, hyvät liikenneyhteydet kaikkialle sekä hyvä työtarjonta, on kotona Lappajärvellä parasta rauha ja luonnon läheisyys.
–Viime talvena olin Pohjanmaalla kotona käymässä ja illalla katsottiin kaverin kanssa oikein ajan kanssa tähtitaivasta ja mitä kaikkea sieltä erottuikaan. Öinen taivas pääkaupunkiseudulla näyttää niin ha-julta ja tyhjänpäiväiseltä siihen näkyyn verrattuna, kuvailee Tapio.
LAPSENA ei kovin paljoa tarvinnut, että oli hauskaa. Jos hetkellisesti oli tylsää, äkkiä sitä jotain lapsen mielikuvituksella keksi tilanteen korjaamiseksi. En osaa ajatella, että eläisin loppuelämäni pääkaupunkiseudulla. Edelleen on tuntunut vieraalta, jos minua on kutsuttu helsinkiläiseksi tai vantaalaiseksi. Olen lappajärveläinen, joka vain asuu täällä. Kotipuolessa olisi luontevampaa myös aloittaa jälleen kalastaminen, mikä on ollut suunnitelmissa. Ja kun olen vielä kissaihminen, mielelläni hankkisin kissan, mutta en kaupunkioloihin, haaveilee Tapio.
Tapio unelmoi myös metsän ostamisesta. Se on kuin laittaisi rahaa pankkiin, mutta on kohdallani vielä toteuttamatta.
–Lapsuudesta tulee mieleen monta asiaa. Mieleeni tulee Ylipään koulu, telttaleirit Halkosaaressa ja muualla. Nykyisin on tullut ajateltua, kuinka etuoikeutettuja olimme saadessamme käydä ala-asteen omassa kyläkoulussa. Koulun pihalla tuli vietettyä aikaa vaikkapa ”tönttistä” pelaten, myös silloin kun koulua ei ollut. Etuoikeutettuja olimme myös siinä, kun meillä oli niin hyvä keittäjä, totutti meidät ehkä jopa liian hyvään.
Vivi Triballi
