YKSITYISOPPIKOULUJEN perustaminen nousee Suomen sivistyshistoriassa rippi- ja kansakoulun rinnalle. Lappajärven keskikoulu aloitti syksyllä 1945. Kymmenen vuotta myöhemmin meitä ekaluokkalaisia oli 20 poikaa ja 24 tyttöä eli 44 oppilasta. Tulijoita olisi ollut enemmänkin, mutta ilmeisesti opetushallitus ei ollut vielä myöntänyt Lappajärvelle oikeutta rinnakkaisluokan perustamiseen.  

Koulun rehtorina toimi Tapio Kemppainen ja vararehtorina hänen puolisonsa Eeva Kemppainen. Muita aineenopettajakoulutuksen saaneita olivat maisterit Elli Laine ja Rauha Pahkala. Pienuutensa vuoksi koulu joutui turvautumaan tuntiopettajiin, joita olivat Mirjam Halme, Telle Hiippala, Einari Hirvelä, Veikko Savela ja luokanvalvojamme Airi Taimisto.  

Lukuvuodessa oli peruskoulun tavoin 190 työpäivää. Silloinen koulun työviikko oli kuusipäiväinen, joten oppilailla oli nykyistä pidemmät lomat ja kerran kuukaudessa päivän kuukausivapaa. Työviikko oli neljännellä ja viidennellä luokalla 34-tuntinen, eli neljä tuntia enemmän kuin nykyisessä yläkoulussa. Kun käsitöitä, opoa ja valinnaisaineita ei ollut, niin lukusuunnitelmaan sopi kieliä, matematiikkaa, luonnontietoa, historiaa, uskontoa ja liikuntaa tunnin verran viikossa enemmän kuin nykyisessä yläkoulussa. Tytöillä oli neljännellä ja viidennellä luokalla kotitaloutta ja pojilla maatilataloutta. Luokkamme poikien kevätlukukauden 1956 lukuaineiden keskiarvo oli 7.13 ja tyttöjen 7.06. 

Koulun päättöluokalla 1959–1960 meitä syksyllä 1955 aloittaneita oli 22 oppilasta. Se osoittaa silloisen koulujärjestelmän heikkoudet, eli koulusta puuttui tukiopetus ja ennen muuta oppilaanohjaus. Kesän 1959 aikana koulu sai lisärakennuksen, jossa oli juhlasali, keittiö- ja ruokailutilat ja pari luokkaa. Koulun oppilasmäärä oli kasvanut niin, että uusia lehtoraatteja oli voitu perustaa. Lehtorien toimissa olivat aikaisempien lisäksi Viljo Ahvenniemi, Irma Lindén, luokanvalvojamme Erkki Koskimäki ja Aarne Turtiainen. Koulutyö sujuin rehtori Rauha Pahkalan äidillisessä, mutta tiukassa komennossa. Keväällä teimme luokkaretken Tampereelle, Turkuun ja Poriin.   

Yksityinen oppikoulu sai valtionosuuden opettajien palkkaukseen, mutta kannatusyhdistys kantoi muun taloudellisen vastuun. Kunta antoi koululle vuosittain pienehkön avustuksen. Mieleeni on jäänyt kuva johtokunnan puheenjohtajasta Eino Taimistosta kurvaamassa volkkarillaan koululle. Olen kuullut kerrottavan Taimiston lainanneen omia rahojaan, jotta opettajien palkat olisi saatu hoidetuksi ajallaan. Oppilaat maksoivat lukukausimaksun, oppikirjansa ja koulumatkansa. Se saattoi olla vähävaraisissa perheissä liian korkea kynnys oppikouluun menolle. Olimme lähes kaikki pienviljelijä- ja työläiskotien sekä rintamamiesten lapsia. Vanhempiemme koulutusmyönteisyys varsin vaatimattomissa oloissa oli ihailtavaa. Tietojeni mukaan neljä monniluokkalaisistamme on jo saanut laskea ajallisen matkasauvansa. 

Veikko Leväniemi 

YKSITYISOPPIKOULUJEN perustaminen nousee Suomen sivistyshistoriassa rippi- ja kansakoulun rinnalle. Lappajärven keskikoulu aloitti syksyllä 1945. Kymmenen vuotta myöhemmin meitä ekaluokkalaisia oli 20 poikaa ja 24 tyttöä eli 44 oppilasta. Tulijoita olisi ollut enemmänkin, mutta ilmeisesti opetushallitus ei ollut vielä myöntänyt Lappajärvelle oikeutta rinnakkaisluokan perustamiseen.  

Koulun rehtorina toimi Tapio Kemppainen ja vararehtorina hänen puolisonsa Eeva Kemppainen. Muita aineenopettajakoulutuksen saaneita olivat maisterit Elli Laine ja Rauha Pahkala. Pienuutensa vuoksi koulu joutui turvautumaan tuntiopettajiin, joita olivat Mirjam Halme, Telle Hiippala, Einari Hirvelä, Veikko Savela ja luokanvalvojamme Airi Taimisto.  

Lukuvuodessa oli peruskoulun tavoin 190 työpäivää. Silloinen koulun työviikko oli kuusipäiväinen, joten oppilailla oli nykyistä pidemmät lomat ja kerran kuukaudessa päivän kuukausivapaa. Työviikko oli neljännellä ja viidennellä luokalla 34-tuntinen, eli neljä tuntia enemmän kuin nykyisessä yläkoulussa. Kun käsitöitä, opoa ja valinnaisaineita ei ollut, niin lukusuunnitelmaan sopi kieliä, matematiikkaa, luonnontietoa, historiaa, uskontoa ja liikuntaa tunnin verran viikossa enemmän kuin nykyisessä yläkoulussa. Tytöillä oli neljännellä ja viidennellä luokalla kotitaloutta ja pojilla maatilataloutta. Luokkamme poikien kevätlukukauden 1956 lukuaineiden keskiarvo oli 7.13 ja tyttöjen 7.06. 

Koulun päättöluokalla 1959–1960 meitä syksyllä 1955 aloittaneita oli 22 oppilasta. Se osoittaa silloisen koulujärjestelmän heikkoudet, eli koulusta puuttui tukiopetus ja ennen muuta oppilaanohjaus. Kesän 1959 aikana koulu sai lisärakennuksen, jossa oli juhlasali, keittiö- ja ruokailutilat ja pari luokkaa. Koulun oppilasmäärä oli kasvanut niin, että uusia lehtoraatteja oli voitu perustaa. Lehtorien toimissa olivat aikaisempien lisäksi Viljo Ahvenniemi, Irma Lindén, luokanvalvojamme Erkki Koskimäki ja Aarne Turtiainen. Koulutyö sujuin rehtori Rauha Pahkalan äidillisessä, mutta tiukassa komennossa. Keväällä teimme luokkaretken Tampereelle, Turkuun ja Poriin.   

Yksityinen oppikoulu sai valtionosuuden opettajien palkkaukseen, mutta kannatusyhdistys kantoi muun taloudellisen vastuun. Kunta antoi koululle vuosittain pienehkön avustuksen. Mieleeni on jäänyt kuva johtokunnan puheenjohtajasta Eino Taimistosta kurvaamassa volkkarillaan koululle. Olen kuullut kerrottavan Taimiston lainanneen omia rahojaan, jotta opettajien palkat olisi saatu hoidetuksi ajallaan. Oppilaat maksoivat lukukausimaksun, oppikirjansa ja koulumatkansa. Se saattoi olla vähävaraisissa perheissä liian korkea kynnys oppikouluun menolle. Olimme lähes kaikki pienviljelijä- ja työläiskotien sekä rintamamiesten lapsia. Vanhempiemme koulutusmyönteisyys varsin vaatimattomissa oloissa oli ihailtavaa. Tietojeni mukaan neljä monniluokkalaisistamme on jo saanut laskea ajallisen matkasauvansa. 

Veikko Leväniemi