PAKKASIN pitkävartisen marjapoimurin ja pari sankoa autoon ja ajelin Pyhävuoren suuntaan mielessä mukava mustikkamatka. Vähän ennen metsäautotielle kääntymistä ryöpsähti raju sadekuuro ja niinpä auton nokka takaisin päin. Mietin, että ajelenpa Lakeaharjulle, siellä ei näyttäisi satavan. Vähän ennen Lakis Areenaa taas sadekuuro, joten pakko palata mökille ja pianhan se sade lakkasikin. Ajattelin, että piipahdan viimeistelemässä rakenteilla olevan puuliiterin kattotöitä, mutta oven avattuani alkoi taas sataa. Ei sitten väkisellä, joten sohvalle selälleen lueskelemaan tai vaikka kirjoittelemaan Karhuahon kaikuja.
Varhaisimpien sademuistojeni myötä palasin 50-luvun lopulle, kun kesäsateen sattuessa menimme vintille, jossa oli kesäisin talon rengit tavanneet nukkua. Sängyssä oli olkipatja ja vanhan ajan vällyt. Vällyjen alla oli pikkupoikana mukava makoilla lämpimässä ja kuunnella sateen ropinaa pärekattoon. Muistan, että vintillä oli ripustettuna vaatteita, isoisän jääkäripuvun takkikin roikkui naulassa. Housuista oli kuulemma pula-aikana tehty talon tyttärille asusteita. Takki oli isoisän yllä aikoinaan Saksassa, sitten Saksan itärintamalla Riianlahden taisteluissa, sitten kotimaassa Tampereen ja Viipurin taisteluissa. Tuskin sama takki kuitenkaan koko ajan ollut käytössä, mutta periaatteessa kuitenkin. Muistelen, että Väinö Tuomaala olisi vienyt takin Jääkärimuseoon, mutta en ole varma. Vintillä oli myös isoisän Amerikan arkku, jota oli aina mukava penkoa, vaikka ei siellä enää mitään arvokasta ollutkaan. Missähän kaikkialla sekin arkku oli matkannut.
Vintin räystäässä oli isän rintamalta lähettämiä kirjeitä, mutta eihän ne silloin pikkupoikana kiinnostaneet. Postimerkit toki revimme niistä irti. Kirjeet katosivat talon remontin yhteydessä 60-luvulla ja isän sota-ajan kenttäpostijutut katosivat ikiajoiksi. Räystäässä oli myös iso nippu Hakkapeliitta-lehtiä, jota julkaistiin vuosina 1925–1944, mutta remontin yhteydessä nekin katosivat.
Sittemmin avaraan vinttiin rakennettiin lämmitettävä huone, mutta edelleen pikkupoikina nukuimme sivukaiseen jätetyssä sängyssä kesäisin. Sateen ropina pärekattoon muuttui sateen räminäksi peltikattoon, kun kattokin uusittiin. Vällytkin katosivat jonnekin ja varmaan poltettiin jossakin vaiheessa, kun tekokuituiset täkit tulivat markkinoille. Ehkäpä sitten lauantaina pääsen mustikkaan tai puuliiterin kimppuun.
Heikki Salmela
