ROVASTI Jaakko Fellman, Kalkki-Jaakoksikin kutsuttu, syntyi Rovaniemellä 1795 ja kuoli Lappajärvellä 1875. Hän on ehkäpä nimekkäinkin hengenmies, joka Järviseudulla on vaikuttanut. Vaikka hänet mainitaan monissa teoksissa sielunpaimenena, ei sovi unhoittaa hänen saavutuksiaan tiedemiehenä, saati maanviljelijänä. Virassaan Lappajärven seurakunnassa hän vaikutti yli 40 vuotta.
Lähdeaineistot mainitsevat Jaakko Fellmannin kirjallisen tuotannon – olihan hän kääntänyt Uuden testamentin ja kirkkokäsikirjan saameksi. Myös muita Lappi-aiheisia ja Lapin elämää käsitteleviä kirjoituksia hän laati elinaikanaan sangen runsaasti.
Ennen Lappajärvelle siirtymistään, Utsjoen kirkkoherrana, suoritti Fellman laajoja kasvitieteellisiä tutkimuksia alueen luonnossa. Kiintymys luontoon sai arvatenkin Fellmannin kiinnostumaan maanviljelyksestä, varsinkin Järviseudulla.
Ristiriitoja muiden pappien kanssa
Jaakko Fellman ei istunut perinteiseen pappisäädystä ajateltuun kuvaan, juuri näiden tieteellisten tutkimusten ja näkemyksiensä kanssa. Tämä, jos jokin herätti närää virkaveljien keskuudessa. Asia eskaloitui Alajärven kappalaisen C.W. Hjeltin kanssa. Fellman oli nuhdellut alaistansa eräästäkin tehtävästä. Tästä tulistuneena Hjelt kirjoitti rikinkatkuisen kirjeen esimiehelleen ja totesi siinä, että on jo koulupoikasena kuluttanut rikki lapsenkenkänsä, eikä näin olleen enää ime tuttipulloa.
Oli Fellmannia moitittu itseäänkin, liiallisesta suurpiirteisyydestä. Oli mainittu, että ehtoollista jakaessaan rovasti oli lausunut säädetyt asetussanat vain joka kolmannen tai neljännen rippivieraan kohdalla. Rovasti oli puolustautunut sanomalla moittijalleen: ”Sanatulvalla, päänkumarruksella eikä kädellä Herraa palvella.”
Kovemman eteen Fellman joutui sittemmin Alavuden rovasti Stenbäckin kanssa, Stenbäck kun oli piispan sijaisena tekemässä tarkastusta. Loppukaneettina tarkastuksessa Stenbäck oli moittinut sitä, kuinka leväperäisesti seurakuntaa oli hoidettu ja lukutaitoa seurakuntalaisille ei ollut tarpeeksi edistetty. Fellman oli tästä tuleentunut ja kesken saarnaa ärjäissyt: ”Sinä valehtelet”. Asia oli jäänyt sen verran paljon Fellmannia kaivelemaan, että päätti ja kirjoittikin arkkipiispa Bergenheimille asian tiimoilta. Kirjeessään hän mainitsi Stenbäckin tehneen väärän tarkastuskertomuksen, joka johtui näkemyseroista ja henkilökohtaisesta vihasta häntä kohden. Pyysipä neuvokkaan miehenä arkkipiispaa itseään tekemään uuden tarkastuksen. Arkkipiispa lupautuikin tulemaan Lappajärvelle 1852.
Saatuaan tiedon uudesta tarkastajasta ja tarkastuksesta Fellman pisti tuulemaan seurakunnassa. Kaikkia kuudennusmiehiä (seksmannit) käskettiin pitämään pyhäkoulua ja etenkin ulkolukua. Osan nuorukaisista rovasti määräsi Kortesjärvelle veisuuoppiin, Kortesjärvellä oli silloisen Järviseudun etevin lukkari. Loppusilausta vailla oli tuleva tarkastus – Fellman luetteloi seurakunnan parhaat lukuihmiset ja määräsi heidät tulemaan kirkkoon päivänä, jolloin uusi piispantarkastus pidettiin. Lukutaidottomat ja heikkolukuiset määrättiin pysymään kotioloissa tuona päivänä. Tarina kertoo, että rovasti itse oli panettanut renkinsä köysiin, jotta tämä ei saapuisi paikalle. Renki oli aikaisemmin kielloista huolimatta uhkaillut tulevansa kirkkoon piispaa katsomaan.
Arkkipiispa tuli ja piti tarkastuksensa. Hän antoi kiitettävän lausunnon seurakunnan lukutaidosta ja laulutaidostakin – Kortesjärven lukkari oli onnistunut tehtävässään hyvin opettaessaan laulua seurakunnan poikasille.
Rikas, vaan ei saita
Jos siirrytään hengenasioista pellolle ja pientareille; Fellman ansaitsisi niistä kokonaan oman lukunsa ja tarinansa. Maalisesta omaisuudesta mainittakoon, että Rovasti Fellmannilla oli kolme tilaa Järviseudulla: Lappajärvellä, Kortesjärvellä ja Alajärvellä. Noiden tilojen lisäksi hänellä oli kaksi taloa Oulun läänissä sekä lasitehdas. Maallinen omaisuus ja sen kerääminen herätti närää kanssaveljissä. Fellman kuitenkin puolustautui sanomalla: ”Kyllä minä koetan ahneutta ja saituutta vastaan kamppailla, mutta siitä huolimatta tuota maallista mammonaa siunautuu.” Saidaksi mieheksi rovastia ei voinut sanoa, hän ei koskaan pihistänyt työväen palkoissa. Pappila oli myös tunnettu vieraanvaraisuudestaan, sieltä ei avuntarvitsijan lähteä tyhjin käsin. Myös sivistys jaettiin ohjaamalla opintielle hyvin evästein. Kun pidetyn rovastin aika lopulta tuli, olivat hänen hautajaisensa seutukunnan suurimmat. Kerrotaan kuudensadan hevosen muodostaneen saattokulkueen edesmenneelle rovastille.
Hannu Takala
