Pohjalaismaakunnissa sinilevätilanne rauhallinen

Kesäkuun lopun hellepäivät näkyivät viime viikolla sisävesillä tehtyinä levähavaintoina. Viikonloppuna viilennyt ilma ja tuulinen sää ovat muuttaneet tilannetta, ja kuluneella viikolla sinilevää ei ole havaittu seurantapisteillä. Kuvituskuva. Alina Kovalainen
Kesäkuun lopun hellepäivät näkyivät viime viikolla sisävesillä tehtyinä levähavaintoina. Viikonloppuna viilennyt ilma ja tuulinen sää ovat muuttaneet tilannetta, ja kuluneella viikolla sinilevää ei ole havaittu seurantapisteillä. Kuvituskuva. Alina Kovalainen.

Kesäkuun lopun hellepäivät näkyivät viime viikolla sisävesillä tehtyinä levähavaintoina. Viikonloppuna viilennyt ilma ja tuulinen sää ovat muuttaneet tilannetta, ja kuluneella viikolla sinilevää ei ole havaittu seurantapisteillä. Myöskään järvillä, joissa sinilevää esiintyi viime viikolla, ei nyt ole havaittu levää. Tuuli sekoittaa vesimassaa, jolloin sinilevä hajaantuu veden eri kerroksiin, eikä kerry pintaveteen lautoiksi toisin kuin tyynellä säällä. Sinilevän esiintyminen on myös hyvin paikallista ja tilanne voi muuttua nopeasti. Tavanomaisesti kesän sinilevähuippu osuu heinäkuun lopun ja elokuun puolivälin seuduille.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan kesäkuun lopussa valtakunnallisessa seurannassa sinilevää havaittiin tavallista enemmän sisävesissä ja merialueilla ajankohtaan nähden, mikä johtunee lämpimästä aurinkoisesta säästä. Sinilevähavaintoja on kuitenkin tehty lähinnä eteläisessä Suomessa ja merialueista Suomenlahdella ja Saaristomerellä.

Sinua saattaisivat kiinnostaa nämä jutut

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti