Kahdeksanprosenttiset alkoholijuomat tulivat ruokakauppoihin

Julkaistu:
Kategoria:

LAKIMUUTOKSEN seurauksena kahdeksanprosenttiset vahvat oluet, siiderit, lonkerot ja miedot viinit ovat nyt ruokakaupoissa. Kauppa suhtautuu muutokseen positiivisesti ja näkee asian parempana palveluna. Asiakkaat ovat varovaisempia uudistuksen suhteen.

Alkuviikosta alueen kaupoissa juomia hyllytettiin kovalla kiireellä. Osuuskauppa KPO:n S-Market- ja Sale -ketjujohtaja Jarmo Palola sanoo, että alueella uudistusta ei ole vastustettu. Hänen mielestään tuotteet täydentävät kaupan valikoimaa.

 –Kaupan näkökulmasta kyse on ruuan ja juoman yhdistämisestä samalla kertaa ostettavaksi.

Palola uskoo, että muutos ei aiheuta yleisöryntäystä. Raadit ovat maistelleet myyntiin tulevia tuotteita ja antaneet hyviä arvioita. Laadusta pidetään kiinni hankintoja tehtäessä.

LAPPAJÄRVELLÄ Itäkylän M-Marketin yrittäjä Mari Kahilakoski toteaa, että kiinnostus on toistaiseksi ollut varsin varovaista, ja myynnin kasvua on vaikea arvioida. Kesäaikana juomia toki menee enemmän lomalaisten ansiosta.

Vimpelin K-Marketin kauppias Ulla Laakso sanoo, että laatuja tulee kaiken kaikkiaan myyntiin viitisenkymmentä eli valikoima on laaja. Asiakkaat ovat suhtautuneet uudistukseen neutraalisti.

–Varmaan sääkin on vaikuttanut. Asiakkaat eivät ehkä arvanneet, että tuotteet tulisivat hyllyyn näin nopeasti.

Laakso arvioi, että juhannuksena viimeistään nähdään, mikä suhtautuminen uusiin tuotteisiin on. Pienellä paikkakunnalla, jossa on paljon mökkejä eikä Alkoa, oletusarvo on, että asiakkaat ostavat näitä. Meille kaupassa tämä on yksi palvelumuoto, koska ruoka ja viini kuuluvat yhteen.

S-Market Lappajärven marketpäällikkö Leena Annola uskoo, että kysyntää varmaankin tulee, kun ruokaostosten yhteydessä voi valita viinin. Asiakkaiden suhtautuminen on enimmäkseen ollut positiivista. Juomat täydentävät tarjontaa, mutta myyntimääristä on tässä vaiheessa vaikea sanoa mitään. Annola uskoo viinien nousevan suosituimmaksi vaihtoehdoksi. Vahvoja oluita on tähän astikin kysytty maltillisesti.  

Kauppa oli varautunut lain voimaantuloon

KAUPPA yllätti asiakkaat, kun lakimuutoksen ensimmäisenä voimassaolopäivänä kahdeksanprosenttiset käymisteitse valmistetut alkoholijuomat olivat jo kaupan hyllyssä tai niitä hyllytettiin kovaa vauhtia. Kaupan edustajat kertoivat kyseessä olevan halun palvella paremmin tarjoamalla ruuan ja viinin ostoskoriin samalla kauppakäynnillä. Kysynnän ei uskottu ryöpsähtävän voimakkaasti.

Asiakkaiden odotukset muutoksen suhteen vaihtelevat

Asiakkaat olivat varovaisen kriittisiä Lappajärven S-Marketin edessä tiistaina puolelta päivin.

–Toivotaan, että käyttö pysyy aisoissa. Harmi, jos tulee ongelmia sellaiselle, jolla on taipumusta ylikäyttöön. Alkosta on pitänyt käydä erikseen hakemassa, mutta nyt tuotteet on helppo napata mukaan saman tien. Alko ainakin joutuu koville, sanoo Vuokko Kero, joka oli tullut Seinäjoelta Lappajärvellä sijaitsevalle mökille maalausurakkaa tekemään.

Parkkipaikalta löytyi tätäkin tiukempi näkökulma vahvempiin juomiin.

–Kaikki alkoholipitoiset juomat saisi viedä takaisin Alkoon. Sitä mieltä olen ollut siitä asti, kun keskiolut tuli ruokakauppoihin. Sillä lailla nuoriso ei saisi juomia niin helposti. Haittojen määrä lisääntyy ja tulee yhteiskunnalle kalliimmaksi. Luulen, että tämä nostaa kaupan myyntiä ja Alkon myynti vähenee, sanoo lappajärveläinen Pekka Ollila autolle mennessään.

Sinua saattaisivat kiinnostaa myös nämä jutut

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti