–Täällä Lakiksella ollaan melkein aina Jaakon kanssa, kun rinne on auki, kertoi Minna Jukkala. –Tonikin laskee usein koko päivän, kun tulee mukaan.
Joonas harjoittelee Seinäjoen Hiihtoseuran Alppijaoston junioreiden kanssa kaksi kertaa viikossa.
–Seinäjoella näitä on sellainen poikaryhmä, joka heittää aika lailla huulta, kisaavat toisiaan vastaan ja kannustavat, kertoi päävastuuta kuljetuksista ja huollosta vetävä Veijo.
Joonakselle laskettelutunteja kertyy viikkoon keskimäärin lähes 10. Lajiharjoittelu käynnistyi joulukuussa kaksipäiväisellä Rukan leirillä, ja Himoksellakin on ehditty leireillä. Kisoja on nyt takana kahdet, viikonloppuna käytiin Nordica Cup Seinäjoella.
–Just katsottiin kalenteria; jos kaikki kisat toteutuvat, talvelle jää kaksi vapaata viikonloppua, Veijo Jukkala sanoi.
–Superpujottelu on kivoin laji, se on vähän erilainen kuin muut, Joonas totesi.
Kilpailemisesta nauttivan Joonaksen suosikkirinteet ovat Rukalla. Sinne perhe on usein suunnannut laskemaan ennen kuin kausi alkaa Pohjanmaalla, talvilomien aikaan Jukkalat nauttivat Lakiksen vauhdeista.
Kesäaikaan Joonas pelaa pesäpalloa, ja muita talvilajeja tulee harrastettua koulussa.
Harjoitukset, leirit ja kisat vaativat osallistumista myös vanhemmilta.
–Kyllä siinä kertyy tunteja ja kilometrejä… Plus huolto, välineet pitää laittaa aina ennen mäkeen menoa kuntoon, kantit ja voitelu vievät vähintään sen 10 minuuttia, mutta joskus jopa toista tuntia. Kyllä sieltä tulee palaute, jos ne eivät ole kunnossa, nauroi Veijo. –Tänä talvena olen voinut tehdä töitä kotoa käsin, joten aika paljon kilometrejä ja aikaa on säästynyt, kun ei ole tarvinnut joka viikko ajaa Helsinkiin.
Veijon ollessa reissussa Minna on vastannut lasten kuljettamisesta.
–Tämä on ihan mukava perheharrastus, vaikka aikaa menee ja välillä se hermojakin koettelee. On mukava päästä ulos, ja saa pojat pois ruutujen äärestä. Aina on rinteessä joku kaveri, jonka kanssa pääsee laskemaan, Minna kertoi.
–Kyllä tuolla rinteessä ajatukset ovat ihan muualla kuin murheissa ja huolissa, ainakaan työasioita ei mieleen mahdu, jatkoi Veijo.
Kausi on kuitenkin melko lyhyt, yleensä joulukuun lopulta maaliskuun loppuun.
–Me on yleensä oltu täällä keväällä ihan tappiin asti, viimeisenäkin päivänä vielä käyty laskemassa. Kesät menevät pesäpallon parissa, ja kun se loppuu, odotellaan, että saa lumen rinteeseen ja käydään Seinäjoella treenaamassa, Veijo totesi.
ISO juttu Jukkaloiden harrastuksen taustalla on se, että Lakiksen rinne on lähellä ja sinne on helppo päästä. –Täällä on hyvä opetella lajin perusteita, kun on pitkä ja melko loiva rinne.
Lakiksella on riittänyt vilskettä lumisena koronatalvena, huomioi Veijo, joka auttelee välillä välinevuokraamossa. Kuitenkin Järviseudun alppiharrastajat ja -kisaajat ovat melko pieni joukko, Jukkalat harmittelevat. Kilpailu harrastajista lajien kesken on kovaa.
–Lakis Sportin alppikerhosta saa hyvät perustaidot rinteisiin. Kaikkien laskettelemaan tulevien olisi hyvä käydä lajin perusteet ja rinnesäännöt ohjatusti ennen laskettelemaan menoa. Harvemmin näkee entisten alppikerholaisten pelleilevän hisseissä tai rinteessä. Takaa tuleva väistää aina. Vauhti täytyy pitää omaan taitotasoon sopivana, että ehtii pysähtyä tai väistää toisia.
Isommilta havereilta on säästytty toistaiseksi. –Se on tottumiskysymys, kuuluu lajiin, että sattuu ja tapahtuu, ei sille voi mitään. Onhan se kasvattavaa aikuisellekin seurata kisaa rinteen reunalta, ei sieltä voi räyhätä kuten jotkut vanhemmat pelikenttien äärellä valitettavasti tekevät, voi vain katsoa ja luottaa siihen, että sieltä tullaan, ja toivoa parasta.
Mitä Jukkalan perhe harrastaisi, jos ei olisi päätynyt laskettelun pariin?
–Epäilen, ettei poikia ainakaan hiihtoladuille saisi, Minna nauroi.
–Jaakon voisi saada, Veijo arveli.
–Ehkä jääkiekkoa?
–No ei, kommentoi Joonas.
