OPPIEN vaihtoa on tehty ennenkin; Rannanjärvi oli aikoinaan ostanut puukon, visapään numero 1, joka lienee sitten ollut Härmän puukon esikuva. Vuonna 1906 on sitten puukkoon tullut tuntemattomasta syystä metalliheloitus, joka on peruja Vöyrin puukosta. Rannanjärvi oli osannut tuon tupen helotuksen ja opettanut sen Iisakille. Rannanjärvellä oli punamusta raita kahvassa ja Iisakilla punainen, myöhemmin musta kahva; yksivärinen. 1900-luvun alkupuolella malli on kehittynyt kansallispuvun mallin vakinaistamisen yhteydessä. Mainittakoon että puhuttaessa Rannanjärvestä, kyse on seppä Erkki Rannanjärvestä, joka oli toisen häjyn, Antti Rannanjärven serkku.
Iisakki Järvenpään tehdasta on pyöritetty tätä kirjoitettaessa 145 vuotta.
– Alun perin tehdas oli Mäkijärven rannalla, Pikkuluhta-nimisellä tilalla. Sen jälkeen joen toisella puolella vuosina 1904–21. Myöhemmin Autiossa joen toisella puolella noin puolen kilometrin päässä oli Juho Luomasen metallitehdas. Kyseinen rakennus paloi perustuksia myöten maan tasalle 25.9.1957. Sen jälkeen rakennettiin tämä nykyinen rakennus, joka otettiin käyttöön päivälleen vuoden kuluttua palosta, kertovat tehtaan johtaja Jarkko Haukkala ja Petra Arvola.
”Kyllä oli kyläläisillä, etenkin pojanklopeilla, ihmettelemistä kun syyskuussa 1922 maantietä pitkin kulki suunnaton kummajainen. Siinä joutuivat Kosolan Alfredin hevoset koettelemaan voimiaan vetäessään reellä taakkaansa, 5 000 kilon painoista heijaria, pitkin lumetonta tietä Järvenpään tehtaalle. Mutta sitten vasta kloppien mielikuvitus pääsi valloilleen, kun tehtaalta alkoi kuulua jatkuvaa jyskettä, kuin rautajätin moukariniskuja.” Näin perimätieto tietää kertoa tehtaan koneistumisesta.
Satakunta erilaista puukkomallia
–Puukkomalleja on kaikkien variaatioiden kanssa satakunta. Täällä myös korjataan ja entistetään vanhoja puukkoja. Iisakki Järvenpäällä on sitä harjoitettu jo 145 vuotta, on oltu EU-korjausdirektiiviä edellä. Kaikkiin puukkoihin löytyy alkuperäiset ”varaosat”. Iisakilla itsellä oli aloittaessa periaate; työkalu tehtiin kestäväksi, niin että se kulkee isältä pojalle. Työkalun oltava kaunis käytännöllinen ja kestävä, oli sitten kysymys puukosta tai vanhasta valssista, joka on edelleen toiminnassa tehtaalla, kertoo Haukkala.
Haukkala ja Pennala pelastivat puukonvalmistusperinteen
VUOTEEN 2013 asti puukonvalmistus oli Järvenpään suvulla neljä sukupolvea, sen jälkeen omistus siirtyi Jarkko Haukkalalle ja Hannu Pennalalle.
Tehtaan ostaminen herättää arvostusta, kauppa tehtiin muutamaa päivää vaille konkurssia. Tehtaan toiminnan takaaminen ja jatkaminen on kulttuuriteko.
Kellarissa Jarkko Haukkala näyttää galaliittitankoa, kyseistä materiaalia käytetään puukon kahvassa. Tunnetaan myös nimellä kaseiinimuovi, valmistetaan maidon kaseiinista. Materiaali otettiin käyttöön 1908, sittemmin sen valmistus on loppunut ja ainoa varasto on tiettävästi täällä tehtaan kellarissa. Toinen eksoottinen materiaali on eboniitti, musta kovakumi, jota valmistetaan kautsusta ja rikistä.
Kellarissa kasataan myös puukkojen perinteisiä tuohikahvoja. Niitä teki vierailupäivänäni Eerika Kuusenmäki, joka on harjoittelijana puuseppäkoulusta Kurikan Sedusta.
–Käsillä tekemin ja rakentaminen on lähellä sydäntä. Siitä pitää tulla heti hyvä, sekulia ei tehdä, Eerika tuumaa työntouhussa.
Tutkittaessa vanaa heijaria, joka on vaikuttava, tulee puhetta teräksestä.
–Teräs tulee Saksasta Thysseniltä, hiiliteräs on ainoa ulkolainen materiaali, jota puukoissa käytetään, Haukkala kertoo.
Heijarin lisäksi kellarissa on muitakin vanhoja koneita, jotka on jätetty paikoilleen muistuttamaan entisistä ajoista.
KERROSTA ylempänä Senja Rissanen leimaa puukontuppia ”leimaraudalla”. Tehtaan kaikki vanhat tuppileimat ovat tallessa ja edelleen tarvittaessa käytettävissä. Leimasimien rivistö oli vaikuttava.
Vierailuhetkellä töissä oli kahdeksan henkilöä ja puukkoja valmistuu vuodessa noin 9 000 kappaletta, parhaina aikoina 1930-luvulla puukkoja tehtiin neljännesmiljoona kappaletta vuositasolla, töissä oli 200 tekijää.
Ken ei Iisakki Järvenpään tehtaalla ja tehtaanmyymälässä ole käynyt, käyntiin paikan päälle ja tutustumiseen perinteiseen suomalaiseen käsityötaitoon vahva suositus.