Kirsiläntien tilanne kunnanhallituksen keskusteltavaksi

Evijärven teknisen lautakunnan päätöksiä toukokuun kokouksesta.
Evijärven teknisen lautakunnan päätöksiä toukokuun kokouksesta.

KIRSILÄNTIEN tienhoitokunta on ollut kuntaan yhteydessä useaan otteeseen Kirsilän yksityistien hoitokustannusten suuremmasta avustamisesta tai esimerkiksi tien ottamisesta kunnan hoidettavaksi. Edellisen käsittelyn jälkeen tiekunnan edustajat ovat lähettäneet Evijärven tekniselle lautakunnalle kirjallisen pyynnön käsitellä asia uudelleen. Perusteina todetaan muun muassa, että tekninen lautakunta perusteli kielteistä päätöstään 18.2.2024 pitämässään kokouksessa sillä, että kaikki muutkin yksityistiet tulisi ottaa kunnan hoidettaviksi.

–Evijärveltä ei löydy yhtäkään toista vastaavaa tietä, joka olisi yhtä paljon yleisessä käytössä kuin Kirsiläntie. Liikennelaskennalla asian voisi todistaa.

–Kirsiläntien osakkaat ovat eriarvoisessa asemassa verrattuna kaava-alueella asuviin. Siellä yhteisillä verorahoilla hoidetaan päällystetyt ja valaistut kulkuväylät. Kiinteistövero kerätään kuitenkin myös kaava-alueen ulkopuolella asuvilta. Tässäkö toteutuu lautakunnan tasapuolisuusperiaate, johon kielteinen päätös edellisellä kerralla perustui?

Tekninen lautakunta päätti kokouksessaan 28. toukokuuta esittää asian kunnanhallitukselle keskusteltavaksi mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten.

EVIJÄRVEN KUNNOSTUS -HANKE järjesti tarjouskilpailun vesikasvien niittämisestä noin 56 hehtaarin alueelta. Tarjouskilpailuun tuli kaksi tarjousta, joista valittiin T:mi Asmo Paloniitty. Ohjausryhmän mukaan tarjous on edullisin ja alueet ovat yrittäjälle entuudestaan tuttuja. Vesikasvien niittäminen toteutetaan heinä-elokuussa.

TEKNINEN lautakunta myönsi Mikko Saarijärvelle rakennusluvan lihanautakasvattamon sekä lietesäiliön rakentamiseen. TTP Huolto Oy:lle myönnettiin poikkeamislupa 450 neliön varastohallin rakentamiselle Vattuahon teollisuusalueelle.

Kiinteistö Oy Satasaarelle ei myönnetty muutosta kiinteistön vesiliitäntäpisteiden vuosimaksuun.

Sinua saattaisivat kiinnostaa nämä jutut

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti