Missä he ovat? – Suurperheen lapsista neljä päätyi Pirkanmaalle

Pirkanmaalla asuvat Jukka ja Eija sekä Veikko Mustapuro (oik.) kertovat, että vanhanajan yhteenkuuluvuus oli hieno juttu ja talkoilla autettiin toisia. Veljekset pitävät yhteyttä säännöllisesti.

Lauri ja Senni Mustapurolla oli aikanaan Vimpelissä suurperhe, jossa oli yhdeksän lasta. Nykyään neljä sisarusta asuu Pirkanmaalla, kolmen koti on yhä Vimpelissä ja nuorin sekä vanhin asuvat Keski-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa. Arvo ja Linda Savelan tytär Eija Mustapuro asuu Pirkanmaalla, hänen kaksi veljeään asustavat Vaasassa ja Oulussa ja sisar Seinäjoella.

Jukka ja Eija Mustapuro saapuivat haastatteluun väsyneinä, mutta onnellisina, sillä Jukka oli juuri kisannut Kultakurkkukisassa ja päässyt aina haastajasarjaan saakka. Jukka tunnetaan leikkisänä ja vitsailevana, ja lapsena hän joutuikin monet kerrat Hallapuron kyläkoulussa nurkkaan kujeistaan. Sieltä hän kertoo nähneensä myös salaisuuksia, kuten ikkunanraosta pilkottaneet hirven jalat, kun hirvenruhoa tuolloin salaa siirrettiin parempaan talteen ja hirvenjalat osoittivat ylöspäin. Aikuisiällä hän olisi monien mielestä pystynyt hankkimaan leipänsä stand-up -koomikkona, mutta mies lähti vuonna 1980 Mouhijärvelle sahalle töihin. Työ kesti siihen saakka, kunnes tulipalo vei sen alta. Sen jälkeen Jukka on tehnyt erilaisia kunnan huoltohommia, palkallisena ja itsenäisenä yrittäjänä.

Jukan Eija-vaimo kertoo, kuinka hänen oma tähän saakka jatkunut työsuhteensa alkoi.

– Oltiin Häijäässä baarissa kahvilla. Luin siellä lehdestä, että apuhoitajan paikka on avoinna. Otin ilmoituksen mukaani ja laitoin hakemuksen. Sain työn, vaikka odotin jo ensimmäistä lastamme.

Nuoripari oli varannut tontin Vimpelistä, mutta kun työasiat Pirkanmaalla järjestyivät, niin tontista luovuttiin ja talo rakennettiin silloisen Arava-lainan turvin Mouhijärvelle.

Nyt Jukka nauttii jo eläkepäivistä, mutta Eijalla on vielä muutama vuosi työuraa jäljellä. Lapsia parille siunaantui kaksi tytärtä ja poika ja lapsenlapsiakin on jo kuusi.

VEIKKO Mustapuro tuli 1984 Pirkanmaalle, kuinkas muuten kuin rakkauden perässä. Työ löytyi aaltopahvitehtaalta Nokialta ja jatkui eläkkeeseen asti. Vaikka silloisesta puolisosta tulikin myöhemmin ero, siunaantui lapsia neljä, kolme tyttöä ja poika.  Veikko on ollut jo eläkkeellä jonkin aikaa, mutta kertoo silloin tällöin ajelevansa Vimpelin lapsuuskotiin kyläilemään.

– Enemmänkin saisi käydä, mutta ei vain tule lähdettyä, kun on ollut jo kauan poissa, mutta yhteyttä me pidetään kaikkien sisarusten kanssa säännöllisesti, Veikko tuumii ja lisää, että myös muut Pirkanmaalla asuvat veljet ovat jo eläkkeellä.

LAPSUUSAIKAA muistellaan lämmöllä. Jukka Mustapuro muistelee isän tekemää, isossa padassa keitettyä muttia kaiholla ja kertoo, että isä oli hyvä kokki. Mieleen muistuu myös koiruuksia.

– Keräsimme kevättalvella käpyjä, että saadaan vähän rahaa. Kun hoksasimme, että raskaammista kävyistä maksetaan enemmän, kastelimme käpyjä. Sitten yhden kerran ostaja tulikin yllättäen ja palkka jäi pieneksi, kun kaikki kävyt olivat rutikuivia, Jukka naureskelee.

Veikko muistaa myös naapurin mansikkamaalle hiippailut.

– Juuri kun päästiin mansikkamaalle, huusi naapurin emäntä ikkunasta, että ei siellä ole enää mansikoita. Kerran mentiin teille salaa kellarin kautta (viittaa toimittajaan), mutta teidän äiti sai meidät heti kiinni, kun matot oli kurtussa, Veikko selittää.

Lähellä oli myös koski, jossa poikalauma kävi kaloja narraamassa, mutta ei perinteisillä tavoilla.

– Kun kalat keväällä nousivat koskea, laitoimme pieniä kiviympyröitä, joihin kalat ponnahtelivat ja sieltä niitä oli helppo ottaa käsin kiinni, Jukka selittää.

Illalla uni maittoi mukavasti, kun äiti toi lämmintä maitoa kyytipojaksi höyhensaarille, veljekset muistelevat.

Eija muistaa, että aina ei ollut helppoa, kun koti oli köyhänpuoleinen. Se kuitenkin antoi arvokkaita eväitä matkanvarrelle.

– Isän asenne, että töitä pitää tehdä, on ohjannut aina elämässä ja pitänyt leivässä. Myös perheen polkupyörillä ajetut marjamatkat ovat olleet kultaista aikaa. Tahto mennä eteenpäin on sekin kotoa peritty, kertoo Eija, joka on suorittanut nuoruudenaikaisen apuhoitajakoulun jälkeen myös sairaanhoitajan tutkinnon ja saa muutaman vuoden kuluttua nauttia ansaittua eläkettä.

Vivi Triballi

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti