Vimpeliin avautuu uudenlainen kahvila – ”Tällaista ei lähiseuduilta löydy” 

Anni Puumala (vas.) ja Päivi Puumala purkavat makusiirappeja laatikoista. Kahvilan tiloissa riittää vielä viimeisteltävää ennen avajaisviikonloppua, mutta kaikki alkaa kuitenkin jo olla hyvällä mallilla.
Anni Puumala (vas.) ja Päivi Puumala purkavat makusiirappeja laatikoista. Kahvilan tiloissa riittää vielä monenlaista puuhaa ennen avajaisviikonloppua.

ENTISEN R-kioskin kiinteistössä Vimpelin keskustassa on käynyt kuhina, kun siskokset Anni Puumala ja Päivi Puumala läheisineen ovat remontoineet tiloja uuteen kuosiin. Seinät ovat saaneet ylleen pirteän vihreän maalin, sisälle on tuotu pöytäryhmiä, jäätelökone, kahvikone ja myyntitiski. Purkamattomista pahvilaatikoista löytyy muun muassa erilaisia makusiirappeja ja lisää tavaraa on tulossa.  

Remontti ja tilojen viimeistely alkaa olla loppusuoralla, koska touko–kesäkuun vaihteessa tiloihin avautuu siskosten yhteinen vegaaninen kahvila Veganni. 

–Ajatus vegaanisesta kahvilasta on muhinut jo parisen vuotta, kertoo Anni. 

–Olen itse ollut kasvissyöjä jo 27 vuotta ja tiedän, että tarjontaa kasvissyöjille tai vegaaneille ei täälläpäin ole kovinkaan paljon. Kysyin tähän kumppaniksi Päiviä, joka myös innostui asiasta. 

Siskokset kertovat, että Kahvila Veganni tarjoaa makuelämyksiä erikoiskahveissa, pehmytjäätelöissä ja itse valmistetuissa leivonnaisissa. Kaikista on saatavilla myös vegaaniset vaihtoehdot. Lisäksi valikoimiin tulee irtokarkit ja muita makeisia, sipsiä, limsoja ja hot dog -paahdin. 

–Pehmytjäätelöön tulee makuihin tarjolle ainakin bubblegum, mango-persikka, suklaa, banaani ja mansikka. Kaikki maut eivät ole vegaanisia, mutta vaihtoehtoja löytyy. Jäätelökoneeseen mahtuu kahta erilaista massaa ja lisäksi mahdollista on saada molempien makujen sekoitus, kertovat Anni ja Päivi. 

Mikäli kaikki etenee suunnitellusti, kahvilan avajaisia vietetään koulujen päättäjäisviikonloppuna. 

–Ajatuksena on aloitella toimintaa omien resurssien mukaisesti ja aukioloajat määräytyvät pitkälti sen mukaan. Kahvilaa pyritään pitämään auki ainakin pelien aikaan ja iltaisin. 

YRITTÄJYYDESTÄ löytyy aiempaa kokemusta molemmilta. Päivi on pitänyt Vimpelissä vuokrakirppis El Veranoa, jonka yhteydessä oli myynnissä myös kahvilatuotteita ja Annilla on Järviseudun kotipalvelu -yritys. Päivi on töissä Vimpelin S-marketissa. 

–Molemmat olemme vimpeliläisille tuttuja asiakaspalvelijoita, joten sen puolesta kahvilaan on varmasti matala kynnys tulla tutustumaan, naurahtaa Anni. 

–Voisin kuvitella, että vegaanisia tuotteita kohtaan voi ihmisillä olla ennakkoluuloja, mutta uskallan vakuuttaa, että ne ovat varmasti aivan yhtä maistuvia kuin tavallisetkin tuotteet, ellei jopa maistuvampia. 

Päivi kertoo, että äiti Pirkko Riihimäki on osallistunut tyttäriensä projektiin innolla ja valmistanut kahvilaan muun muassa lahjakortteja, jäätelöpasseja ja ekologisia tiskirättejä.  

–Tässä on läheiset saaneet olla monessa apuna, halusivat tai eivät, nauravat Anni ja Päivi. 

Valmistelut jatkuvat vielä, mutta kaikki näyttää jo lupaavalta. 

–Sisälle mahtuu kuusitoista paikkaa ja pihalle laitamme muutaman paikan myös. Kesätöihin meille tulee tähän oma tytär, jota on jo perehdytetty koneiden käyttöön. Kokonaisuutta tullaan myös jatkojalostamaan ja ideoita riittää vaikka kuinka, mutta osa niistä saa odottaa toteutumistaan hetken, aloitellaan nyt ensin tällä, sanoo Anni. 

Jäätelökoneen käyttöön on toistaiseksi perehtynyt enemmän Anni (vas.). Päivillä makutestissä bubblegum -maku pehmytjäätelöstä.

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti