MAATALOUSALALLA työntekijäpula on todellinen. Valtaosa Jamin maatalousopinnoista valmistuvista työllistyy saman tien, osa jatkaa opintojaan. Jamista valmistuu vajaat parikymmentä maatalousyrittäjää vuosittain.
–Alalle ovat tervetulleita myös kaupunkien nuoret ja aikuiset, joilla ei välttämättä ole mitään kokemusta alasta. Itse asiassa he ovat kohderyhmä, josta luonnonvara-alalle toivotaan opiskelijoita ja tulevaisuuden työntekijöitä, toteaa koulutusalajohtaja Henna Latvala.
–Motivaatio ja kiinnostus kantavat jo pitkälle alalla, jossa kuitenkin edelleen vaaditaan myös hyvää fysiikkaa, rohkeutta toimia isojen koneiden ja eläinten kanssa ja motivaatiota myös alalla vaadittaviin tietopuolisiin opintoihin. Ei tarvitse olla maatilan tyttö tai poika, perusasiat opetetaan kyllä.
Etenkin koronan myötä työvoiman saatavuuden merkitys tiloilla on noussut suureen rooliin, erityisesti karjatiloilla. Vaikka tilojen määrä vähenee, niiden kapasiteetti kasvaa. Kaikkia asioita ei myöskään voi koneella hoitaa, vaan ihmistäkin tarvitaan: havainnointi eli karjasilmä on edelleen yksi karjatilallisen tärkeä työkalu.
Tilojen koon kasvaessa tarvitaan henkilöitä myös työn- ja henkilöstöjohdon tehtäviin, erityisesti alueen suurissa sikaloissa tarve on noussut esiin. –Koska työntekijöitä tulee ulkomailtakin, kielitaito on yksi vaatimus.
Henna Latvala kertoo, että Jamilla voi suorittaa myös yhden tietyn tai muutaman tutkinnon osan täydentääkseen omaa osaamistaan. Voi siis opiskella lyhytkestoisemminkin tekemättä koko tutkintoa.
–Jos on alan taustaa, voi tulla suorittamaan vaikka lypsylehmä-, hevos- tai kanatutkinnonosan.
HYVÄ esimerkki opiskelijasta, jolla ei ole aiempaa kokemusta maataloudesta, on Muuramesta kotoisin oleva Aada Blom, joka opiskelee Jamin Kurejoen toimipisteessä toista vuotta. 17-vuotias Blom valmistunee reilun vuoden kuluttua maatalousyrittäjäksi. Parhaillaan hän suorittaa työssäoppimisjaksoaan Koskenvarren Highlander -tilalla Marko Viitasaaren ohjauksessa.
Blom halusi ulkotyön, ei tietokoneen ääressä kyhjöttämistä, mieluummin käsillä tehtävää kuin tietotyötä.
–Lähin maatila oli 15 kilometrin päässä lapsuudenkodistani, mutta mummolassani Pirkanmaalla oli ollut aiemmin lehmiä ja hevosia. Äiti kertoi, millaista elämä maatilalla oli. Sukulaisten luona pääsin tutustumaan lehmiin, possuihin ja kanoihin. Hevostyttö olen ollut pienestä lähtien.
Lähin maatalousoppilaitos olisi ollut Saarijärvellä, mutta se oli iso koulu eikä siellä ollut hevosia, valotti Blom kouluvalintansa taustaa.
–Näin YouTubesta entisen Jamin oppilaan videon ja tein uhkarohkean päätöksen hakea tänne. Sanoin äidille, että lähden Etelä-Pohjanmaalle.
Alku opinnoissa vaikutti hankalalta, toiset tuntuivat osaavan aivan kaiken jo valmiiksi. –Olin itse kerran aikaisemmin ajanut traktoria, silloinkin isä vaihtoi minulle vaihteet.
Latvala toteaa sivusta Blomin kuitenkin ottaneen teknologian haltuun ja olevan aktiivinen opiskelija.
–Aada on ensimmäisenä ratissa, oli kyse mistä työkoneesta tahansa. Kun teoriatunnilta tullaan kyselemään vapaaehtoisia töihin, hän lähtee.
TYÖHARJOITTELUSSA Blom on päässyt hyödyntämään osaamistaan muun muassa lannan, pientareiden ja paalien ajossa. Osaamisen ja onnistumisen iloa on Marko Viitasaaren mukaan mukava seurata työharjoittelijoiden kohdalla.
–On ilo opettaa ja jakaa tietoa, kun toinen on kiinnostunut, ja nähdä kehitys.
Hän on itsekin opiskellut Kurejoella maataloutta vuoden. –Harjoittelijana olosta on kokemusta erilaisista paikoista, niin hyvistä kuin huonoistakin.
Koskenvarren Highlanderin ja Jamin yhteistyö käynnistyi 2016 ja on Latvalan mukaan toiminut hyvin. –Ohjaajan täytyy ymmärtää pedagoginen puoli eli tarjota opiskelijalle oppia ja taitojen kehittämistä, Latvala sanoo. Toki rutiinitkin täytyy hoitaa ja niihin tottua.
Viitasaarelle työharjoittelijoista on paljon hyötyä. –Joudun istua traktorin ratissa vuosittain noin 1 500 tuntia. Minulle sopii hyvin, että voin käyskennellä tarkastelemassa paikkoja ja aukoa paaleja sen sijaan että istun kopissa. Eläimiä on neljällä laitumella, joten jokainen kerta, kun voin sanoa toiselle, että haepas ja käypäs, on iso helpotus.
BLOM on nauttinut opiskelusta, etenkin sen käytäntöpainotteisuudesta.
–Mukavampi lehmän rakenteita on arvostella ihan oikeasta lehmästä kuin kuvasta.
Eläinten kanssa toimiminen on yhä helpompaa. Blom kertoili juttua väkitukosta pässistä, jonka kanssa jakoavain on tärkeä työkalu, sillä se pyrkii puskemaan jalkoihin.
Highlandereiden kanssa niiden laumahierarkia on huomioitava. Lehmällä ja hevosella on oma potkusektorinsa, joita ei sovi unohtaa.
–Olen oppinut lukemaan eläinten kehon kieltä. Siitä voi päätellä paljon. Niillä on oltava oma tila ja eläintä on kunnioitettava. Säikähtäessään ne toimivat arvaamattomasti.
–Olen omalla alallani. Ehkä opiskelen myöhemmin agrologiksi. Ainakin yrittäjäopinnoista on varmasti hyötyä tulevaisuudessa.
Highlanderia laitumelta lautaselle
TYÖSSÄOPPIMINEN on keskeinen osa opiskelua, joka painottuu yhä enemmän työelämään ja osaamispisteisiin, kertoo Henna Latvala. Koskenvarren Highlander on hyvä työssäoppimispaikka myös siksi, että joka tilalla ei ole jatkojalostusta.
–Täällä opiskelija näkee tuotteen matkan laitumelta lautaselle.
Tilalla on ollut tapana järjestää myyntipäiviä, jolloin ihmiset tulevat ostoksille, katselemaan eläimiä ja juomaan kahvit emännän leipoman tiikerikakun kanssa. Ensimmäiset avoimet ovet vetivät 300 kävijää kesällä 2015, sen jälkeen keskiarvo on ollut noin 100–150 päivässä. Viime kuukausina myyntipäiviä ei ole järjestetty.
–Kesäaika on ollut hiljaisempaa. Ihmiset ovat käyneet ostoksilla omien aikataulujensa mukaan. Viikon lopulla saadaan taas tuoretta lihaa, Marko Viitasaari kertoi.
Hän arveli, että samalla kun lihoja mennään hakemaan leikkaamosta, Aada voisi päästä kurkistamaan kulissien taakse.
Tilan suosituimmat tuotteet ovat jauheliha ja lihasäilyke. Kesällä grillipihvit tekevät kauppansa. Myös haikkukebab on vakiinnuttanut paikkansa ostoskoreissa.
Viitasaaret ovat kiitollisia siitä, että asiakkaat valitsevat lautaselleen puhdasta lähiruokaa ja tukevat paikallista yrittäjyyttä.
VIITASAAREN tilalla eläinten pito loppui 1970-luvulla; ensin oli lypsykarjaa, sitten sikoja. Sitten viljeltiin perunaa. Marko Viitasaari aloitti tilan isäntänä 1990-luvulla oltuaan aiemmin isällään vuokraviljelijänä. Viitasaari teki viljelyä sivutoimisesti. Tila siirtyi luomutuotantoon 2010.
–Samana syksynä ostin Kujalan Arilta 15 haikkulehmää ja seuraavana keväänä muualta vielä 15 lisää, kun halvalla sain. Sen jälkeen olen hankkinut joitakin jalostus- ja siitoseläimiä.
Harrastus lähti käsistä. Tällä hetkellä karjaa on noin 120 päätä. Lukua ei aiota kasvattaa, sillä nykyinen määrä hoituu voimassa olevalla työvoimalla. Marja-vaimo on muualla päivätöissä ja perheen nuorisolla on omat työkuvionsa.
–Kahdeksankymppinen isäni tai lomittaja hoitaa eläimet, kun olen reissuhommissa. Vapaa-ajan ongelmia ei ole. Aion ottaa työllistämistuella yhden kaverin kuukaudeksi korjailemaan rakennuksia.
Toisena työnään Viitasaari tekee edelleen maantieluiskien nurmetusta. –Paremmin lihakarjan pidolla pärjää kuin perunanviljelyllä, vaikka työmäärä onkin iso. Kaikkea pitää olla moninkertainen määrä verrattuna aikaan muutama vuosikymmen taaksepäin.
