PAINIJA Petra Olli ilmoitti helmikuussa päättävänsä menestyksekkään uransa. Lopettamispäätös oli hänelle helpotus. Nyt hän saa jatkaa elämäänsä eteenpäin.
Tarkalleen 26-vuotias lappajärveläinen ei osaa sanoa, koska hän huomasi ettei hänellä enää ollut sitä sisäistä poltetta, jota maailman huipulla pärjäämiseen vaaditaan. Hän sanoo haudutelleensa lopettamispäätöstä kuukausien ajan.
–Se rupesi pikkuhiljaa hiipimään mieleen enemmän ja enemmän — viimeistään sen jälkeen, kun voitin maailmanmestaruuden. Takki oli täynnä, Olli sanoo. –Olin halunnut olla maailman paras, ja saavutin sen, ehkä hieman yllättäenkin. Siinä vaiheessa aloin miettiä, että jospa tästä heittäisi pyyhkeen kehään ja löisi tossut naulaan. Kuitenkaan en ollut silloin vielä siitä varma, vaan ajattelin, että ehkä se toivo sieltä vielä löytyisi.
Olli on aina halunnut olla paras. Hän on aina halunnut voittaa kaiken.
–Se on pelottava tunne itsellekin, kun ei enää pelkää häviämistä. Mä voinkin olla ihan keskinkertainen. Mun ei olekaan pakko olla paras.
Hän antoi itselleen useita mahdollisuuksia löytää kipinän uudelleen ja palata molskille. Lopulta hänen oli kuitenkin todettava itselleen, että liekki oli sammunut. Samaa taistelutahtoa ja sisukkuutta ei enää löytynyt.
–Täytyy olla rehellinen itselleen ja muille. Turha kiusata itseään ja tuhlata muiden aikaa, jos ei ole sataprosenttisesti siinä hommassa enää mukana.
HÄN pelkäsi etukäteen kertoa päätöksestään ympärillään oleville ihmisille. Sen ääneen sanominen oli kuitenkin helpotus.
–Päätöksen tehtyäni tuntui, että olen vapaa. Saan jatkaa elämääni eteenpäin. Enää ei tarvinnut olla koko ajan ”joko tai, joko tai”, kahden vaiheilla. Se kuluttaa kaikista eniten.
Painija kertoo saaneensa päätöksensä jälkeen tukea joka puolelta ”enemmän kuin riittämiin”.
Painiliitossakin se otettiin vastaan ymmärtäväisesti — vaikka siellä toivottiinkin, ettei valtavan työn painin hyväksi tehnyt Olli kokonaan poistuisi painipiireistä, vaikka hänen huippu-urheilijan uransa onkin ohi.
Hänen pitkäaikainen valmentajansa Ahto Raska kertoi suojatilleen huomanneensa merkkejä kipinän sammumisesta jo jonkin aikaa.
–Hän sanoi, että hän tietää ja tuntee minut ja on sataprosenttisesti tukenani ja mukanani päätöksessä. Hän sanoi, että olen aina tervetullut salille, ja autamme toinen toisiamme.
LOPETTAMISPÄÄTÖKSEN JÄLKEEN päivät ovat sujuneet ”hyvin vaihtelevasti”.
–Uskon, että huippu-urheilijan minästä kokonaan irti pääseminen vie vielä aikaa. Mielialat menevät ylös ja alas. Ehkä paini on jotain jälkiä jättänyt, joista kaikista en ole vielä päässyt irti, hän pohtii.
Hän on viettänyt kevään suurimmaksi osaksi Virossa miesystävänsä kanssa, kun korona perui muut suunnitelmat.
–Olen liikkunut ja urheillut, ja muutaman kerran olen käynyt painisalillakin. Tietysti dokumentti- ja kirjaprojektitkin ovat ottaneet jonkin verran aikaa, mutta aika rauhallista on loppujen lopuksi ollut, hän sanoo. –Mulla on ollut kesä ensimmäistä kertaa. Ei ole tarvinnut pakata laukkuja reissuun, vaan olen saanut olla vapaammin ja ottaa rennosti.
On hän vähän opiskellutkin: ensin Seinäjoen Sedussa myyntiä ja markkinointia, ja syksyllä hänen olisi tarkoitus aloittaa Kuortaneella valmentajan ammattitutkinto-opinnot.
–Siellä voisi oppia urheilusta muualtakin kuin vain painipuolelta. Jos sinne vain saadaan porukka kasattua, siitä voi tulla mielenkiintoinen ajanjakso siitäkin.
–Ei mulla kuitenkaan mitään yhtä uratähtäintä ole, hän lisää. –Jottain pitäis tehä, mutta ei ole selkeitä suunnitelmia. Parempi näin kuin jäädä toimettomaksi.
OLLIN painiura alkoi Lappajärveltä, Jari Övermarkin painileikkikoulusta, ja jatkui Hannu Övermarkin, Vesa Alasen ja Janne Myllyperkiön valmennuksessa.
–Lappajärven pienestä kylästä on ponnistettu maailman huipulle. Kaikki on mahdollista. Kun vain tekee töitä, uskoo itseensä ja luottaa ihmisiin ympärillään, niin ei sitä koskaan tiedä, minne päätyy.
Hän haluaa kiittää julkisesti Övermarkin, Alasen ja Myllyperkiön kaltaisia seuravalmentajia, jotka uhraavat aikansa vapaaehtoistyölle urheilun parissa.
–Seura on tukenut mua pienestä lähtien niin paljon. On erittäin tärkeää, että seurat pysyvät elinvoimaisina ja urheilijat pystyvät urheilemaan.
Urheilu vei lappajärveläisen moneen maailmankolkkaan, joista jäi käteen paljon oppeja ja muistoja ja hienoja reissuja.
–Matkalta jonka olen kulkenut, ihmisiltä jotka olen tavannut ja kulttuureista joita olen nähnyt sain paljon oppeja omaan elämääni. Kyllä meillä on aika hyvin asiat täällä Suomessa verrattuna Mongolian aroihin tai Siperian kylmyyteen, hän pohtii. –Olen kiitollinen matkasta, jonka olen saanut kulkea, ja se on nyt taakse jäänyttä elämää.
Ollin manttelinperijä naispainissa saattaa kasvaa hänen omasta tiimistään Kuortaneelta. Hän haluaa lähettää terveiset paitsi nuorille painijoille, joiden esikuva hän on, myös kaikille muillekin nuorille:
–Tehkää sitä, mistä oikeasti nautitte puhtaasta sydämestänne. Jos ei kiinnosta, antaa olla, hän sanoo. –Paini antaa urheiluna hyvät pohjat moneen muuhunkin urheilulajiin ja koko elämään. Painiharrastuksen kautta oppii hallitsemaan oman kehonsa, ja iskut ja kolhut kasvattavat. Rohkeasti vaan kokeilemaan, tytöt ja pojat, nuoret ja vanhat. Ei se vääntäminen niin helppoa ole kuin miltä se saattaa joskus näyttää.
