AIMO JÄRVELÄ mainitaan aina, kun uutisoidaan sisäsoutumenestyksestä Järviseudulla. Järvelä on kerännyt läpi elämänsä meriittejä hiihdossa, juoksussa, sauvakävelyssä ja aivan erityisesti sisäsoudussa.
Järvelä syntyi liki 83 vuotta sitten Evijärven Kerttuan kylään maanviljelijäperheeseen, jossa fyysinen työnteko tuli tutuksi nuoresta pitäen. Urheilu kiinnosti jo tuolloin.
–Vuonna 1952 Helsingin olympialaisten aikaan kuuntelimme kavereiden kanssa kaikki Tiilikaisen selostukset, ja kilpailimme kotikulmilla läpi samat lajit. Rakensimme jopa palkintokorokkeet, ja naapurin tyttö värvättiin ojentamaan palkinnonsaajille kissankellokimppuja, naureskelee Järvelä.
–Talvella pidettiin tietysti hiihtokisoja, ja vastavirtaan soutaminen Ähtävänjoen ravunpyynnissä antoi jo treeniä tulevalle soutu-uralle. Vuonna 1959 pääsimme kavereiden kanssa maakuntaviestin poikajoukkueeseen, ja sieltä tulikin se viides voitto, jolla saatiin kultakruunu Evijärvelle.
Vielä armeijan jälkeen Järvelä hiihti piiritason kisoissa, mutta työelämän alkaessa urheilu jäi vuosikausiksi sivummalle: kettutarhaus ja sukutilan viljely veivät ajan. Kilpailuvietti oli silti edelleen tallella, ja kettujensa laatuun panostanut Järvelä pysytteli siniketuillaan kahdenkymmenen vuoden ajan 20 parhaan joukossa Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton laatuarvioinneissa. Kerran hän ylsi ykkössijallekin.
2000-luvun taitteessa Järvelä päätti, että on aika pudottaa kertynyttä painoa ja palata liikunnan pariin. Se tapahtui sauvakävelyn muodossa, eikä mennyt kauan ennen kuin mies oli Seinäjoella sauvakävelyn SM-kisoissa ja heti perään Maskussa MM-kisoissa.
–Mika Myllylä oli vieressäni siinä lähtöviivalla, tosin hävisi näkyvistä aika nopeasti, Järvelä muistelee.
KOTITILALLA tehdyn sukupolvenvaihdoksen jälkeen Järvelät muuttivat kirkolle. Lähellä oleva kuntosali alkoi kiinnostaa, ja Järvelä tutustui soutulaitteeseen. Muiden soutajien tuloksia kun tutkaili, alkoi omakin pärjääminen kilpailuissa tuntua mahdolliselta. Niinpä osallistumaan 500 metrin SM-kisoihin vuonna 2013, josta napsahtikin heti kolmas sija. Seuraava kokeilu ei ollut vähempää kuin sisäsoudun täysmaraton (reilut 42 kilometriä). Sitä Järvelä souti kaikkiaan neljänä vuonna, kunnes vuonna 2016 saavutti suomenmestaruuden ajalla 3 tuntia 7 minuuttia. Se olikin viimeinen täysmaraton seitsenkymppisten ikäluokassa; seuraavana vuonna tilalla oli puolimaraton.
–2017 puolimaratonia soudettiin Helsingissä, Ravintola Löylyn terassilla telttakatoksen alla. Kirkkaana alkanut sää vaihtui kesken kilpailun kovaksi räntäsateeksi, ja järjestäjä huolestui, kun kaksi meistä soutajista oli puolittain katoksen ulkopuolella. Ongelma ratkaistiin siten, että neljä miestä kantoi soutajat laitteineen suojaisampaan paikkaan – kilpasuorituksen jatkuessa. Vähän siinä piti hetkeksi tahtia keventää, mutta kultainen mitali tuli silti.
Järvelällä on vuosien varrelta arvokisojen soutumitaleita noin 80 kappaletta, ja sen lisäksi muista kisoista ja lajeista satoja mitaleita, pokaaleja ja muita palkintoja. Mikä on ollut mieleenpainuvin hetki urheilu-uralla?
–Ehdottomasti Prahan EM-kisat vuonna 2020, sieltä tuli 2000 metrin matkalla ylivoimainen voitto. Matka itsessään järviseutulaisten soutajien kanssa oli hieno, ja kotona odotti yllätysjuhla: tyttäret soittivat jo heti ovella Porilaisten marssin ja Kari Tapion kappaleen Olen suomalainen.
Järvelä harjoittelee kuntosalilla edelleen kuutena päivänä viikossa. Itse laadituissa soutu- ja lihaskunto-ohjelmissa kuluu parisen tuntia kerrallaan.
–Tavoitteenani on aina ollut hengästyä ja hiota, koska se tekee kropalle hyvää. Säännöllisyys on tärkeää, mutta tässä iässä ei tarvitse mennä enää hampaat irvessä. Omaa kehoa pitää kuunnella, Järvelä toteaa.
–Kilpailuvietti pitää kuitenkin virkeänä. Kilpailuissa pärjääminen on pitkälti tahto- ja asennekysymys.
Lopuksi Järvelä esittää lämpimät kiitoksensa vaimolleen, joka on vastannut urheilijan huoltamisesta, sekä kaikille kisa-avustajilleen Evijärvellä. Heidän tukensa matkan varrella on ollut ensiarvoisen tärkeää.
Kaisu Huhtala
