TARJOTIN kolahtaa pöytään, kun Maria Yli-Sikkilä istahtaa rempseästi koulun ruokalassa vastapäätä Pirkko Lamminahoa, joka puolestaan tarkkailee ympäristöä keskittyneesti, ehkä hieman tuiman näköisenä. Kumpikaan ei tunne toistaan, mutta jotenkin juttu lähtee heti luistamaan.
–Ehkä molempien suorapuheisuus oli se yhdistävä tekijä, toisen kanssa oli vaan niin helppo jutella, pohtivat naiset.
Kohtaamisesta alkoi elämänmittainen ystävyys, joka on kestänyt jo yli kolmekymmentä vuotta. Epäilijöitä kuitenkin riitti, varsinkin ystävyyden alkutaipaleella.
–Mehän olemme Pirkon kanssa täysin erilaisia ihmisiä ja tulemme täysin erilaisista taustoista. Pirkko on vanhoillislestadiolainen, on aina ollut. Minä en ole, ja erilainen elämänkatsomus tuntui olevan ongelma monelle muulle, paitsi meille. Minulle sanottiin, että kohta se sinut käännyttää, kun taas Pirkon puolesta pelättiin, että vien hänet pahoille teille. On tuntunut loukkaavalta, että joku ajattelisi minun haluavan aiheuttaa ongelmia, kun se on ihan päinvastoin, sanoo Maria.
–Välejä on jopa yritetty katkaista, mikä on outoa. Minä en lajittele uskon näkökulmasta kenen kanssa voin olla, kenen en. Monet ovat ihmetelleet meidän erilaisuutta, itse en sitä edes huomaa. Silloin kun kunnioitus on molemminpuolista, on turvallisissa käsissä. Marian kanssa olen aina saanut olla sellainen kuin olen, oma outo itseni. Olen saanut tältä ystävyydeltä niin paljon, jatkaa Pirkko.
NAISET kertovat erilaisen elämänkatsomuksen ja erilaisten elämäntilanteiden viritelleen monia hyviä henkeviä keskusteluja. Valmiita vastauksia ei niinkään ole jaeltu, mutta ajatuksiin on aina saanut selkeyttä, kun niitä on saanut peilata toisen kanssa. Toiselle on voinut aina soittaa. Silloinkin, kun on puhelun ajatellut olevan se viimeinen.
–Minulla on ollut haasteita jaksamisen kanssa ja myös elämänhalu on ajoittain kateissa. Kerran soitin Marialle, että nyt tekisi mieli hypätä junan alle, en enää jaksa. Maria ei lähtenyt säälimään, vaan jutteli aivan muita asioita. Puhelun lopuksi hän sanoi, että kerro missä olet, jotta tiedetään mistä lähdetään keräämään palasia. Tajusin, että on kai tässä muitakin vaihtoehtoja. Maria on aina pahoissa pakoissa löytänyt oikeat sanat ja potkinut minua eteenpäin, kiittelee Pirkko.
–Minulle Pirkon olemassaolo on yksi elämäni peruskallioista. Vaikka Pirkko ei tällä hetkellä ole parhaimmassa iskussaan, välittäminen ja auttamisen halu ei ole hänestä kadonnut mihinkään. Toivon, että saan pitää Pirkon elämässäni vielä seuraavatkin kolmekymmentä vuotta.
VAIKKA välimatka Alajärven ja Keravan välillä on pitkä ja edellisestä tapaamisesta on jo vuosia, ei se ole ystävyydessä muuttanut mitään. Molemmat tietävät, että toinen kyllä siellä on, vaikkei aina ehtisi edes soitella tai muistaa merkkipäiviä.
–Sukuaan ja perhettään ei voi valita, mutta ystävät voi. Silloin, kun olet itse valinnut ystävän elämääsi, sillä on syvempi merkitys.
