TÄNÄÄN kerron siitä, miltä isovanhempieni talo näytti. Heidän talonsa oli tyypillinen Keski-Ukrainalle. Se oli yksikerroksinen tammesta ja savesta rakennettu talo, jossa oli rautakatto. Seinät olivat ulkoa ja sisältä kalkitut. Muinaisina aikoina katto tehtiin paksusta olkikerroksesta. Lattia oli ennen savea, mutta muistan, että lattiassa oli linoleumia ja ulkopuolella tiiliseinät. Talo oli perinteisesti jaettu vinottain kahteen osaan: vasen puoli – uunin kulma, jossa isoäiti valmisti ruokaa ja leipoi leipää, kuivasi marjoja ja hedelmiä – on talon naisten puoli. Loput talosta on miehen tilaa.
Talossa on pyhä paikka, ikoninurkkaus. Sinne asetellaan rituaalinen ruiskimppu (Didukh) ja siellä on myös erityiset kirjailluin pyyhkein koristellut hyllyt pyhille kuville. Olen nähnyt kirjailtuja pöytäliinoja myös suomalaisissa kodeissa. Pyhä nurkkaus on myös talon arvostetuimman vieraan, sekä morsiamen ja sulhasen paikka.
PIHALLA sijaitsi kokonainen maatilarakennuskompleksi, joka tarjosi perheen kaikki tarpeet ympäri vuoden. Tilalla pidettiin lehmiä, hevosia, sikoja, kanoja, hanhia, ankkoja, kaneja, nutrioita, kyyhkysiä, mehiläisiä, joten maatilarakennuksia oli paljon. Siellä oli mylly, kaivo ja pyörösaha. Siellä oli rakennuksia viljan, polttopuiden, mehiläispesien, vaunujen, kelkkojen ja työkalujen varastointiin. Klunyaa (pyöreä puurakenne) käytettiin paalien kuivaamiseen, rukiin, vehnän, ohran ja olkien varastointiin. Elintarvikkeita, erilaisia vihanneksia ja punajuuria varastoitiin kaivettuihin kellareihin karjan ruokkimiseksi talvella. Isoisälläni oli iso puutarha, jossa kasvoi omenapuita, päärynöitä, luumuja, vadelmia, mansikoita.
Pihaa ympäröi aita. Aita oli este luonnonvaraisille eläimille tai muiden ihmisten karjalle. Aiemmin aita oli kudottu viiniköynnöksistä ja vasta myöhemmin se rakennettiin laudoista ja puupylväistä. Asuminen oli hyvinvoinnin symboli. Taloudessa ei ollut palkattuja työntekijöitä, vaan kaikki perheenjäsenet työskentelivät. Sadonkorjuu tai rakentaminen tehtiin naapureiden avulla. Näin lähes kaikki tuon ajan maaseudun ukrainalaiset asuivat ja viljelivät. Vuonna 1930 Neuvostoliiton viranomaiset kutsuivat tällaisia ahkeria, varakkaita talonpoikia kulakeiksi ja sovelsivat heihin hallinnollisia ja poliittisia sortotoimia. Ihmiset lähetettiin maanpakoon, ja ne, jotka eivät totelleet, ammuttiin. Isoisäni kärsi myös stalinistisista sorroista. Mutta 10 vuotta maanpaossa opetti isoisäni rakastamaan työtä ja maataan vielä enemmän. Isoisällä ja isoäidillä ei ollut korkeakoulutusta, mutta he tiesivät hyvin ja opettivat lapsilleen ja lastenlapsilleen, että ihmisen tulee tehdä työtä maalla, kunnioittaa muita, oppia ja tehdä hyvää, huolehtia perheestään, sen hyvinvoinnista, suojelusta ja turvallisuudesta.
Svitlana Zubenko
