ELÄMÄ toi kirjailija Tuula T. Matintuvan takaisin Alajärvelle 16 Ylöjärvellä ja Lempäälässä vietetyn vuoden jälkeen. –Kun poikani perheineen, johon kuuluu kolme pientä lasta, muutti Alajärvelle, tuli mieleen, että ehkä sille oli syynsä, etteivät aiemmat muuttosuunnitelmat, joita tein tyttäreni kanssa Pirkanmaalla, olleet edistyneet. Minua tarvittaisiin täällä enemmän. Ratkaisu oli aika rankka, olin ollut tyttäreni perheen läheisessä kanssakäymisessä hänen lastensa kasvaessa lähelle aikuisikää, mutta täällä ovat yhä ystäväni, eli Alajärvelle oli hyvä tulla!
Alajärvelle avioliiton myötä muuttanut ja siellä 25 vuotta aiemmin asunut Matintupa kokee Alajärven kotipaikakseen. –Pidän ihmisistä ja viihdyn täällä erittäin hyvin. Minut on toivotettu tervetulleeksi. Olen todella ylpeä siitä, miten Alajärvi on kehittynyt. Täällä on Aallon rakennuksia, oma hyvä museo ja kirjasto. Täällä on myös hienoja tapahtumia kuten Aaltoja ja aarioita. Johannes-passio kirkossa oli ainutlaatuinen kokemus. Uimahalli on minulle tärkeä. Toivottavasti se vielä aukeaa.
Moni muistanee Matintuvan hänen työvuosiltaan kiertävänä englannin opettajana tai luokanopettajana Hoiskon koulusta. Hän jäi eläkkeelle Lempäälän Kelhon koulun luokanopettajan virasta 2010, mutta teki myöhemmin vielä yhden työvuoden tuuraten seuraajaansa.
KORONA-ARKI on muuttanut Matintuvan elämää. –En voi olla lastenlasteni luona niin paljon kuin haluaisin. Luulisi, että tämä pakollinen eristäytyminen auttaa kirjoittamaan, mutta ei. Tämä tekee jotenkin apaattiseksi. Pitäisi kirjoittaa joka päivä, mutta ikävä kyllä se ei aina onnistu.
Toimettomana Matintupa ei kuitenkaan ole. Haastattelupäivän aamuna hän alkoi lenkillä käytyään suunnitella Lempäälässä asuvan pojantyttären englannintuntia. –Pari kertaa viikossa teen jonkun sopivan jumppaohjelman YouTubesta. Luen paljon. Alajärvelle muutettuani innostuin käsitöistä Paapo-piirin myötä. Niska ja kädet eivät anna tehdä ihan niin paljon kuin haluaisin. Pelaan ehkä turhankin paljon tietokonepelejä: tykkään vanhoista dos-pohjaisista strategiapeleistä. Televisiotakin tulee katsottua enemmän kuin ennen. Minulla on kolme erittäin energistä cornish-rex kissaa. Ne kyllä osaltaan pitävät talonmiehensä toiminnassa. Eikä pidä unohtaa päiväuniakaan, Matintupa naurahtaa.
MATINTUVAN seuraavan dekkarin on määrä ilmestyä vuoden kuluttua. –Se sai alkusysäyksensä lapsuusmuistosta, joka nousi silmieni eteen kirjoitettuani tarinaa kolmisenkymmentä sivua. Noin 10-vuotiaana olin läsnä tilanteessa, jossa aikuinen kohteli lasta epäreilusti. Se jäi nähtävästi kaivelemaan minua. Näin käy usein: tarinat kumpuavat syvältä alitajunnasta – usean teoksen alku on jossakin pienessä, lopputulokseen nähden merkityksettömässä tapahtumassa. Saattaa olla, että vasta kun teksti on valmistumassa, huomaan, mistä oli kysymys.
TULEVASSA kirjassa Alajärvi tulee olemaan esillä enemmän kuin Matintuvan teoksissa aiemmin. –Pyrin yleensä siihen, etteivät paikat ole tunnistettavissa. Aiemmista teoksista Laululinnussa on ehkä eniten Alajärveä tähän asti.
Kirjoittaminen on Matintuvan mukaan työtä ja välillä tosi tylsää. –Harvoin, tuskin koskaan kirjoitan posket innosta hehkuen.
Kirjoittamattakaan ei osaa olla. –Luultavasti kirjoitan halusta selittää ja selventää maailmaa itselleni, jos siis dekkareista puhutaan. Henkinen ja fyysinen väkivalta pelottavat minua oikeasti yleisellä tasolla, ja lisääntyvänä ongelmana. Kirjoitan ulos ahdistusta. Samalla kirjoitan sellaisia kirjoja, joita haluaisin rentoutuakseni lukea. Huumori auttaa käsittelemään vaikeita asioita.
–Olen kirjoittanut tosi monta viimeistä kirjaa. Sitten tulee mieleen, että tuossa olisi hyvä alkutarina. Siitä se lähtee kehittymään. Ja taas päätän, että kun tämä valmistuu, en enää ikinä…
INFOLAATIKKO:
Tuula T. Matintupa, os. Laurila
syntynyt 1950 Kauhajoella
Kirjoittanut kaksi nuortenkirjaa: Hullu vuosi (1993), Lasilintu (1998) sekä fantasiakirjan Tuulen kalastajat (2002)
Yhteensä 17 dekkaria:
Aleksanteri Piippo-sarja, kahdeksan dekkaria (1999-2008)
Alina Mänty -sarja, kuusi osaa (2012-)
Harrastukset: matkustaminen, puutarhanhoito, liikunta, käsityöt, lukeminen
Luin kirjan: Lapsista ja vanhemmista
Tuula T. Matintupa: Yksi hyvää, toinen pahaa
Kustannus-Mäkelä Oy, 2019
LUKIESSANI arvosteluita Matintuvan aiemmista teoksista huomasin lukeneeni hänen kirjansa Maan ääniä (2016), jossa rikosylikonstaapeli Alina Mänty selvitti kahta kuolemantapausta. Pidin kirjasta sen realistisuuden, pohjalaisuuden, henkilöhahmojen ja osuvan huumorin vuoksi.
Uusimman teoksensa Matintupa kertoo lähteneen keriytymään auki artikkelista, joka sai kirjailijan pohtimaan, miten pitkälle äidinrakkaus voi mennä. –Suojelua, sokeutta, väsymystä, surua ja iloa. Sellaistahan se on, hän totesi.
Kirjan tapahtumat käynnistyvät yhdistetyistä nelikymppis- ja tupaantuliaisjuhlista, joihin osallistuvalla ystväväporukalla tuntuu jokaisella olevan jonkinlaisia ongelmia. Juhlien aikana yksi heistä menettää henkensä, ja Mänty kollegoineen päätyy selvittelemään, kuka kuoleman aiheutti ja miksi.
Alina Männyn yksityiselämässä on käynnissä muutosprosessi, jossa hän joutuu kohtaamaan itsensä pintaa syvemmältä. Matintupa kertoo halunneensa uutta poliisihahmoa luodessaan kirjoittaa peruspoliisista, joka ei ole erityisen vahva ja omintakeinen persoona. Poliisin työn kuvaus tuntui realistiselta: Matintupa kertoikin saaneensa aloittelevana dekkaristina ohjeen kirjoittaa vain sellaisesta, jonka itse tietää ja tuntee. Sitä hän on pyrkinyt noudattamaan.
PARHAIMMILLAAN Matintuvan dialogi on nasevaa ja humoristista, teksti tarkkanäköistä ja hersyvää. Henkilöhahmot tuttuine, ikävinekin piirteineen kuvataan ymmärtäen ja samaistuttavasti. Jopa tappajan ratkaisun voi ymmärtää. Kritiikeissä Matintuvan dekkareita onkin kiitetty kielen sujuvuudesta, huolellisesta juonen kehittelystä, huumorista ja erityisesti ihmissuhteiden kuvauksesta. Tavallisen elämän keskelle nousevat ongelmat, ristiriidat ja onnettomuudet kasvattavat jännityskerrointa.
Tähän tarinaan olisin kaivannut vielä lisää juonenkäänteitä ja enemmän jännitysmomentteja, ja esimerkiksi uhrin ja syyllisen näkökulmia, joita Matintupa onkin hyödyntänyt aiemmissa kirjoissaan.
KEHOTAN dekkareiden ystäviä, joille Matintuvan tuotanto on jäänyt vieraaksi, tutustumaan kirjoihin. Niitä voi suositella myös sellaisille, jotka eivät pidä jännityskirjallisuutta omana lajinaan, edellä mainituista syistä.
Aion itsekin, kunhan kirjastot taas aukeavat, lukea ainakin hänen alkupään tuotantoonsa kuuluvat kolme jännityskirjaa opettaja Annasta ja poliisi Kukkamäestä, ja Alina Männyn koko tarinan.
