EVIJÄRVEN kunnantalolla kuultiin viime viikolla tietoutta kotiseutuperinteen tallentamisesta.
Arkiston- ja museonhoitaja Maria-Elisa Marjusaaren työpaikka on Kaustisen Kansantaiteenkeskuksessa toimiva Kansanmusiikki-instituutti. Vuonna 1974 Kaustiselle perustettu Kansanmusiikki-instituutti on suomalaisen kansanmusiikin ja -tanssin tietopankki ja maamme suurin kansanmusiikin julkaisija.
Sen arkistossa on valtava määrä erilaista kansanmusiikki- ja kansantanssiaiheista materiaalia. Suurin osa niistä on äänitteitä pelimannien soitosta. Niitä on kerätty vuodesta 1968 lähtien, ja niitä on kertynyt viitisen tuhatta. Sen lisäksi on tuhatkunta kuvanauhaa sekä lukuisia valokuvia, lehtileikkeitä ja muita dokumentteja.
–Tärkein yksittäinen kokoelma on Kaustisen kansanmusiikkijuhlien taltioinnit, joita meillä on vuodesta 1968 alkaen, Marjusaari kertoi.
Arvokkaan materiaalin säilyttäminen kuuntelu-, katselu- ja lukukunnossa vaatii tietotaitoa ja ennen kaikkea oikeanlaista säilyttämistä. Juuri siihen Marjusaari tuli jakamaan oppejaan. Yleisössä oli muun muassa Evijärvi-seuran ja museon ihmisiä, jotka olivat kiinnostuneita oman kotiseutunsa historian ja perinteen tallentamisesta. Esimerkiksi Evijärvi-TV:n S-VHS-nauhoilla säilytetyt ohjelmat halutaan siirtää digitaaliseen muotoon.
KANSANMUSIIKKI-INSTITUUTIN arkistoissa on musiikkia LP-levyillä, kelanauhoilla, C-kaseteilla, DAT- ja ADAT-kaseteilla, minidiskeillä, CD-levyillä, sanelulaitteiden kaseteilla ja digitaalisena. Kuvanauhoja on U-maticeina, VHS:inä, S-VHS:inä, keloina, DV:inä, miniDV:inä, DVD:inä ja monessa muussa muodossa.
Rahapulasta ja oikkuilevasta vanhasta tekniikasta johtuen niistä on ehditty digitoida vasta neljäsosa. Digitointityötä tehdään siinä järjestyksessä kuin niitä tarvitaan. Muun muassa Teatterimuseon näyttelyyn pyydettiin materiaalia kansantansseista, ja Suomen kulttuurirahasto käytti soittavia pelimanneja mainoksessaan. Myös esimerkiksi Sibelius-akatemia on käyttänyt pelimannien äänitteitä opetuksessaan.
–Laskimme joskus, että jos meillä olisi kolme työntekijää, joista kaksi digitoi koko ajan ääntä ja yksi videota ja valokuvia, saisimme homman tehtyä kymmenessä vuodessa.
KAUSTISELLA on 90-luvulla rakennetut tilat äänitteiden ja videoiden sekä myös valokuvien, asiakirjojen ja Suomen kansansoitinmuseon esinekokoelmien säilyttämistä varten. Formaattien moninaisuus aiheuttaa silti monenlaisia ongelmia paitsi säilytyksessä, myös digitoinnissa.
Vanhoihin nauhureihin ei ensinnäkään tahdo löytyä varaosia, osaavista korjaajista puhumattakaan, ja esimerkiksi erilaiset kelanauhat saattavat tuhoutua itsekseen. Ne katkeilevat helposti, ja niissä tapahtuu kemiallisia reaktioita, jotka tekevät nauhasta tahmean ja tuhoavat sen, jos sitä yrittää pyörittää.
–Nauhoja joudutaan teippaamaan aika usein ja jopa paistamaan, Marjusaari kertoi.
Digitoidessa paras laatu saavutetaan käyttämällä samaa laitteistoa, jolla alkuperäinen nauhoituskin on tehty. Se on harvoin mahdollista vanhojen äänitteiden kanssa — etenkin kun instituutti saattaa saada lahjoituksena vaikka pahvilaatikollisen mysteerikeloja.
–Sen takia olisikin tärkeää, että jos teette nyt jotakin nauhoituksia, merkkaatte sen metatietoihin tai vaikka vihkoon ylös, millä laitteella se on tehty, hän sanoi. –On myös tärkeää kertoa, milloin, ketä ja milloin on äänitetty ja minkä vuoksi. Koskaan ei voi olla liikaa tietoa.
EDES Kansanmusiikki-instituutissa ei ole vielä keksitty lopullista keinoa digitaalisten tiedostojen pysyvään säilytykseen.
Niitä säilytettiin aiemmin ulkoisilla kovalevyillä, joita oli useita, ja joita säilytettiin monessa eri paikoissa. Etenkin video kuitenkin vie valtavasti tallennustilaa, ja ulkoiset levyt myös hajoavat niin nopeasti, että järkevintä oli hankkia pilvitallennustilaa. Sen lisäksi samat tiedostot ovat myös tietokoneella, jossa on peilaavia tallennusasemia, sekä LTO-nauhatallentimella.
–Ilmeisesti olemme taas palaamassa nauhoihin. Olen digitoinut nauhoja, ja lopulta ne päätyivätkin LTO-nauhatallentimelle, hän naurahti.
Pilvipalveluissakin on riskinä, että niiden ylläpitäjät lakkaavat olemasta.
–Mikähän kaikki lopulta säilyy? Ehkä kaikkein säilyvimpiä ovat kuitenkin kelanauhat ja nuottipaperit.
Hän halusi korostaa, että CD- tai DVD-levy ei missään nimessä ole pysyvä tallennusmuoto.
–Usein lehdissä saattaa näkyä ilmoituksia, että ”Muutamme vanhat kelanauhasi tai videonauhasi ikuisesti säilyvään muotoon CD- tai DVD-levylle”. Se on ihan humpuukia. Ne eivät taatusti säily, hän sanoi. –Yksikin naarmu tarkoittaa, että ne eivät enää toimi kunnolla. Musiikkiarkistoissa, joissa CD- ja DVD-levyt otettiin käyttöön varhain, on myös jo huomattu, että niistä lähtevät pinnat irtoamaan.
Sen lisäksi CD:t ja DVD:t sekä esimerkiksi DAT-nauhat saattavat alkaa pikkuhiljaa tuhoutua itsekseen.
–Aina, kun on pakattua digitaalista ääntä, se alkaa pikkuhiljaa häipyä sieltä pois. Nämä on sellaisia, joista kannattaa päästä eroon, tai ainakin ne kannattaa kopioida johonkin toiseen muotoon.
MARJUSAARI vinkkasi, että ohjeita ääni- ja kuvanauhojen digitointiin kotitietokoneella on koottu esimerkiksi Digiwiki-nettisivustolle. Sieltä löytyy myös keskustelua yrityksistä ja erehdyksistä.
Kansanmusiikki-instituutilla on myös oma Äänidigitoinnin alkeet -oppaansa.
–Sitä tuskin on enää myynnissä, mutta varmaan kirjastoista löytyy. Siinä on aika perusteellista tietoa.
Apua kannattaa kysyä myös suoraan erilaisista arkistoista tai Elokuvasäätiöltä (tästä jättäisin tuon elokuvasäätiön kuitenkin pois). Merkittävämpään kulttuurityöhön voi olla mahdollista saada myös rahallista tukea.
Sen lisäksi on olemassa erilaisia digitaalisia siirtopalveluita, jotka tekevät digitoinnin puolestasi. Sellaisia on hyödynnetty myös Marjusaaren työpaikalla.
–Kannattaa vertailla niiden hintoja. Kysy heiltä, kenelle he ovat aiemmin tehneet digitointeja, ja sen jälkeen kysy niistä paikoista, jotka palvelua käyttivät, kuinka hyvin se onnistui.
HÄNEN mukaansa kaikesta huolimatta tuhoisinta jälkeä tekevät arkiston työntekijät itse.
–Painetaan väärää nappia ja tyhjennetään tietokoneen muisti, tai ulkoinen kovalevy putoaa lattialle tai kolahtaa pöydän reunaan, tai äänittäessä muistikortille tapahtuu jotain kummallista ja menetämme festivaaleilta puolen illan äänitykset, hän luetteli. –Kaikkea voi tapahtua. Niistä pitää vain tehdä niin monta varmuuskopiota, että ne säilyvät jossakin.
Kansanmusiikki-instituutti
Vuonna 1974 Kaustiselle perustettu Kansanmusiikki-instituutti on suomalaisen kansanmusiikin ja -tanssin tietopankki ja maamme suurin kansanmusiikin julkaisija.
Viime aikoina instituuttia on työllistänyt Unescon aineettoman kulttuuriperinnön sopimus. Kesällä 2018 Unesco hyväksyi Kansanmusiikki-instituutin ensimmäisenä Suomesta sopimuksen asiantuntijajärjestöksi yli 160:n kaikkialta maailmasta olevan järjestön joukkoon.
Unescon maailman aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon esitetään ensimmäisenä suomalaiskohteena saunomista, ja toisena jätetään keväällä kaustislaisen viulunsoiton hakemus. Kansanmusiikki-instituutti on mukana viiden kaustislaisen yhdistyksen työryhmässä, joka on valmistellut hakemuksen. Päätös saunasta tulee loppuvuonna 2020 ja kaustislaisesta viulunsoitosta vuotta myöhemmin.
