LIETOLAINEN kirjailija Roope Lipasti vieraili viime viikolla Evijärven kouluissa.
Hänen vierailunsa liittyi Evijärven ja Lappajärven kirjastojen ja 4H:n yhteiseen viikinkiaiheiseen hankkeeseen “Villit viikingit Suomessa — tarua ja totta”. Se on suunnattu molempien kuntien alakoulujen viides- ja kuudesluokkalaisille ja yläkoululaisille. Niin lapsille kuin aikuisillekin kirjoittava Lipasti on kirjoittanut muun muassa viikinkitrilogian Viikinkisolmu (2015), Thorin pöly (2016) ja Karhuriimu (2017).
KIRJAILIJA totesi, että lapsia ei ole kovin helppoa saada lukemaan. Hän uskoo kuitenkin, että siihen innostamisessa ensiarvioisen tärkeässä roolissa on iltasatu.
–Se on sellainen juttu, mikä pitäisi aloittaa mahdollisimman pienenä ja jatkaa niin kauan kuin lapset suinkin suostuvat kuuntelemaan — vaikka aikuiseksi asti, jos niikseen tulee, Lipasti naurahti. –Se on tärkeää paitsi siksi, että opitaan kuuntelemaan tarinoita ja toivottavasti nauttimaan niistä, myös siksi, että se on esimerkki siitä, että vanhempi arvostaa sitä kirjaa ja arvostaa sitä yhdessäoloa. Siitä tulee sellainen hyvä signaali.
Toinen keino on esimerkin voima.
–Uskon siihen, että lapset tekevät just sitä mitä aikuisetkin. Jos aikuiset juovat viinaa, niin lapsetkin juovat. Jos he polttavat tupakkaa, niin lapsetkin polttavat. Jos he urheilevat, niin lapsetkin rupeavat urheilemaan. Ja jos aikuiset lukevat lapsilleen, niin lapsetkin ehkä alkavat lukea, hän pohti. –Kirjojen pitäisi näkyä kotona: että niitä olisi, ja että lapset näkisivät että aikuiset lukevat. Ehkä olisi kiva, että käytäisiin kirjastossa välillä, niin sekin meininki tulisi tutuksi. Jos tuntuu siltä, ettei ole luettavaa, niin kirjastot ovat mahtavia paikkoja, joiden henkilökunta osaa neuvoa kenelle hyvänsä hyvän kirjan.
LIPASTI itse kirjoittaa paljon humoristisia kirjoja, joissa on kuitenkin yleensä myös jokin vakavampi teema. Niiden liitosta syntyy hänen mielestään viihdyttävä tarina. Hänen omia suosikkejaan ovat Astrid Lindgren, Harry Potterit, Roald Dahl, Mauri Kunnas ja Tatut ja Patut.
–Itse ajattelen, että hyvä lastenromaani ei aliarvioi lasta. Kirjailija ottaa lapset tosissaan ja kirjoittaa sellaisen tarinan, joka häntä itseäänkin kiinnostaa — totta kai vähän lapsen lähtökohdista, mutta hän ei ”kirjoita lastenkirjaa” vaan ”kirjoittaa lapsille kirjaa”.
MIELEENPAINUVIMMAN palautteen, jonka kirjailija on saanut nuorelta lukijalta, hän kuuli vastaavalla kouluvierailulla.
Lipasti asetteli välitunnin aikana kirjojaan esille kahden kolmas- tai neljäsluokkalaisen välituntivalvojan seuratessa hänen puuhasteluaan. Kun toinen pojista katsoi kirjojen kansia tarkemmin, hänen silmänsä suurenivat: ”Oot sä kirjoittanut Lätkä-Laurit?!”
–He olivat ihan palasina siitä, että joku on voinut kirjoittaa niin hyvän kirjan kuin Lätkä-Lauri. Tämän korkeammalle ei kirjailija voi päästä, Lipasti naurahti.
VUODEN alussa Lipastilta ilmestyy Lepran kukka -niminen jatko-osa lastenkirja Luutarhurille. Lätkä-Laurejakin tulee ensi vuonna ainakin yksi kappale, sekä yksi aikuisten kirja Kaatopaikkakeisari.
–Se on tehty alun perin äänikirjaksi. Se kertoo kaatopaikan pitäjästä, joka on vähän tällainen yksinkertainen tyyppi, mukava tyyppi, joka haluaa pelastaa maailman — mutta sitten kaatopaikalta löytyy ruumis ja alkaa aikamoinen show. Sekin on humoristinen kirja.
