PIETARSAAREN järviseutulaiset ry juhli viime viikolla 40-vuotista taivaltaan ja samalla Järviseututalon 30-vuotispäiviä.
–Järviseututalo on toinen kotimme, toteaa Eero Surma-aho, joka on yhdistyksen perustajajäsen ja toinen heistä kahdesta yhä elossa olevasta henkilöstä, jotka aikoinaan olivat rakentamassa Järviseututaloa.
Nykyisin hän on jo eläkkeellä yhdistyksen toiminnasta ja viettää paljon aikaa synnyinkunnassaan Evijärvellä. Aina Pietarsaaressa vieraillessaan hän kuitenkin istahtaa Järviseututalon kahvipöytään.
–Tulen varmaan tekemään niin niin kauan kuin jaksan. Tämä talo on mulle tärkeä.
HÄN itse oli 16-vuotias hakiessaan töitä Pietarsaaresta. Hän valehteli ikänsä päästäkseen Wärtsilän voimalaitokselle, jossa hänen serkkupoikansa Lenni Kattilakoskikin oli töissä. Siellä hän lämmitti kahta isoa pannua, joista lämpesi koko voimalaitos.
–Olimme kaikki tänne tullessamme nuorta porukkaa, hän muistelee. –Kirjoittelin lehtiin siitä, että Pietarsaaressa asuu niin monta Järviseudulta muuttanutta, että meitä varten olisi hyvä olla jokin paikka, jossa voimme tukea toinen toistamme.
Ajatukseen tarttui vimpeliläinen kotiseutumies Frans Takala. Kesäkuun kuudentena päivänä vuonna 1977 yhdistyksen perustavassa kokouksessa olivat Surma-ahon ja Takalan lisäksi läsnä Elsa Lindblad, Laine Forss, Sven Forss, Helga Norppa, Oskari Norppa, Aulis Koivukangas, E. K. Kentala, Matti Karvonen, Unto Jokela, Jorma Tarvula, Matti Rintala, Tauno Pajala, Eero Vainionpää, Alpo Kuoppala, Taimi Kattilakoski, Irma Talvitie, Maire Marjanen, Lauri Paalanen, Paavo Kaski, Matti Niittyniemi, Liisa Tyni, Adina Lappinen, Vihtori Vähä-Lassila, Saga Vähä-Lassila, Martti Niittyniemi, Heikki Lampakka, Toivo Mäkelä, Anna-Liisa Hautakangas, Jussi Manninen, Allan Saarijärvi ja Auvo Tiitinen. Surma-aho valittiin johtokunnan ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.
SURMA-AHO muistelee lämmöllä Järviseututalon tupaantuliaisia, joihin osallistui myös Soomannin johtaja Wangel. Tämä oli lahjoittanut puutavaran seurantaloa varten kuultuaan, että jos järviseutulaiset lähtisivät pois Pietarsaaresta, koko hänen tehtaansa pysähtyisi.
–Kun Wangel lähti pois juhlista, hän otti minua kädestä ja sanoi, että ”Uskotko, Surma-aho, etten ole ollut ikinä näin mukavassa juhlassa”, Surma-aho hymyilee.
Järviseututalo oli paikka, jossa pärjäsi suomen kielellä. Vuonna 1955 talon Pietarsaareen rakentanut Surma-aho ei koskaan oppinut toista kotimaista kovin hyvin.
Se oli myös paikka, jossa yritettiin auttaa heitä, jotka eivät Pietarsaaressa muuten pärjänneet.
–Kaikkien asiat eivät olleet kunnossa. Silloin vielä huumeet eivät olleet ongelma, mutta jotkut alkoholisoituivat. Saimme monet heistä uudestaan työelämään.
NYKYISIN yhdistys pyörii naisvoimin. Surma-aho uskoo, että sille kuuluu oikein hyvää.
–Porukkaa on täällä kahvilla joka torstai neljästäkymmenestä kahdeksaankymmeneen henkeä. Maksamme kahvista kaksi euroa, joka on pientä tuloa, mutta pitkässä juoksussa se on iso raha. Taloa myös vuokrataan paljon.
