VIIME marraskuussa evijärveläinen Martti Ylitalo selaili läpi vanhoja valokuvia. Ne herättivät paljon muistoja elämän tärkeistä paikoista ja ihmisistä.
–Joulukuussa aloin käsin kirjoittaa muistojani ylös.
Nyt elokuussa projekti tuli päätökseensä, kun Lampin painosta saapui Särkikylään laatikollinen Minun tieni -teoksia. Kirjan julkistamistilaisuus pidettiin Martti ja Airi Ylitalon kotona 22. elokuuta.
Marraskuussa 80 vuotta täyttävä Ylitalo on ehtinyt moneen. Hän syntyi Särkikylässä tilaa viljelevien Anselmi (alkujaan Pesonen) ja Eeva Ylitalon viidentenä lapsena 13 sisaruksen katraaseen. Martti-poika aloitti koulutaipaleensa jo viisivuotiaana, mutta tuli kouluun vasta lokakuun puolivälissä, mitä jotkut oppilaat ihmettelivät.
–Ulkotyöt vasta nyt loppuivat, selitti Martti.
–Äitini oli Keskisen Martalle, joka oli opettajana, sanonut ettei Marttia tarvitse päästää luokalta, mutta opettaja päästi, kun osasin jo lukea ja laskea.
Kansakoulun hän saikin loppuun jo pari vuotta ennen rippikoulua ja teki kotona töitä siihen saakka.
–Sen jälkeen isä kehotti lähtemään montulle ojaa kaivamaan, mikä oli sen ajan hätäaputyömaa, mutta näin Maaseudun Tulevaisuudesta, että Mustialan maatalousoppilaitokseen haettiin opiskelijoita ja lähdin sinne.
Sikalamestarin opeilla
UUSITALON tilalla Hankasalmella hän pääsi kosketuksiin sikatalouden kanssa ja Särkikylään ostettiin viisi hyvää emakon alkua. Nuorta miestä pyydettiin Itikan Pohjanmaan sikatalousasemalle hoitajaksi ja mentyään sinne hän myös suoritti sikalamestarin tutkinnon Mustialassa. Armeijan jälkeen vuorossa oli lisää oppia: tarkkailukarjakkokurssi sekä kursseja Kuopion karjatalousopistossa.
Isän sairastuminen katkaisi opinnot ja Ylitalo palasi kotitilalle 1969 jatkamaan tilanpitoa, joka oli ollut suvulla vuodesta 1590 alkaen. Se alkoikin hyvissä merkeissä. Porsaiden kasvatus tuotti tulosta.
–Sain myytyä emakoita ja karjuja ympäri Suomea.
1980-luvulla Taiwanissa oli luettu kansainvälistä sikatalouslehteä, jossa kerrottiin suomalaisesta maatiaissiasta. Rodusta kiinnostuttiin ja sieltä tuli lähetystö ostamaan siitossikoja.
–Sikäläiset vierailivat meillä kolmena vuonna ja Suomesta lennätettiin siitossikoja Taiwaniin kaikkiaan satoja.
Esimerkiksi vuonna 1984 Etelä-Pohjanmaalta kelpuutettiin vientikelpoisia sikoja ainoastaan Ylitalon ja vimpeliläisen Isorannan sikalasta.
Uranvaihdos ja toinenkin
Sitä, mihin menestys sikojen jalostuksessa olisi voinut viedä, emme tiedä, koska sikatilallinen sairastui astmaan.
–Aina kun puoli tuntia kävin sikalassa, jouduttiin soittaa ambulanssi. Ensin lääkäri meinasi, ettei minulla mitään astmaa ole. Sitten minut lähetettiin työterveyslaitokselle tutkimuksiin. Olin altistunut ohrajauhojen pölyille ja sikojen lantakaasuille. Se oli jalostussikalan loppu. Vaihdoin sikakiintiön maitoon, myin sikalan kaluston pois ja rakennettiin 40-paikkainen navetta. Uudenkarhea puimuri myytiin ja sillä rahalla ostettiin lehmät, muistelee Ylitalo.
Karjanjalostuskin sujui. Keskituotos oli 9 500 kiloa vuodessa. Vuosikymmenten fyysinen työ kulutti jalat ja lehmät oli laitettava pois. Oli jälleen uuden aika.
–Ostin kangaspuut ja keinutuolin. Kudoin mattoa 100 metriä vuodessa. Vieläkin on loimi valmiina ja kuteita, mutta enää en jaksa kutoa, Ylitalo toteaa.
Maatalous toi mukanaan runsaasti luottamustehtäviä eri järjestöissä ja yhdistyksissä. Ylitalo toimi myös kirkkovaltuustossa ja -neuvostossa. Harrastajateatteri on yksi hänen rakkaista harrastuksistaan, ura alkoi jo 1955 Särkikylän nuorisoseuran kruunuhäistä. Sittemmin Evijärven harrastajateatterissa Kalevi Haapojan ohjauksessa tehdyt näytelmät veivät esiintymismatkoille Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin.
–Pittipoikaa esitettiin Evijärven kirkossa. Kun meillä oli näytös entisellä vanhainkodilla, olin myöhästyä, kun sika porsi juuri ennen, Ylitalo muistelee.
Evijärven Jouluun ja Järviseudun Sanomiin Ylitalo on kirjoittanut nimimerkillä Köyhä talonpoika.
–Nyt voin sanoa vaan, että Köyhä poika, hän naurahtaa.
Itsetutkistelua
YLITALON tilalla viljelyä jatkaa nyt seuraava sukupolvi. Kuluu se aika oloneuvoksenakin, Martti Ylitalo toteaa.
–Soittelen tutuille ja hoidan ihmissuhteita. Runoja käyn välillä pyynnöstä lausumassa.
Kirjan työstäminen nosti esille itsetutkistelua.
–Olen ollut vähän jääräpää. Se saattaa olla osin isän peruja, hän oli määrätietoinen ja temperamenttinen mies. Turun veljekset laulavat, että kaiken takan on nainen. Se on totta. Minulla on hyvä vaimo ja siitä saan olla onnellinen. Meillä on kaksi lasta ja neljä lastenlasta.
Pitkän uran maatalouden parissa tehneellä miehellä on selkeä näkemys maatalouden tulevaisuuden suhteen.
–Viljelijöistä tulisi pitää huolta, että ruokaa riittäisi jatkossakin kaikille ja että he saisivat kunnon palkan työstään, toteaa Martti Ylitalo.
Kuvamuistoja kirja täynnä
MINUN TIENI -KIRJA kertoo elämästä maaseudulla, muistoja heinäntekomatkoista erämaahan, rukiin puinnista, lypsymiehenä olosta ja perunoiden kuskaamisesta – elämänmakuisia muistoja ajasta, joka on mennyt eikä palaa. Maailmalla tehtyjä reissuja ja suvun tapaamisia on tallennettu niin ikään kirjan sivuille. Ylitalon elämässä on tapahtunut paljon. Muisteluissa on mukana myös huumoria.
Kirjassa on runsaasti kuvia. Oikoluvun ja taiton on tehnyt Päivi Kultalahti.
–Lahjoitin kaksi kappaletta teosta Evijärven kirjastoon, kertoo Ylitalo.
