KYLLÄPÄ se herätti muistoja. Talo, joka on ollut siinä minun muistini ajan. Suuri ja tukeva talo, lapsuuden kuva, naapurista, jossa tapahtui paljon salaperäisiä asioita lapsen silmin.
Sota-aikana talo oli monen siirtolaisen majapaikka ennen kuin löysivät asunnon. Muutama perhe asui kauemmankin talossa.
Talo oli toimipiste kun vähän aikuistuin. Nuorisoseurajärjestö toimi silloin kaikkialla edistäen monella tavalla nuorten toimintaa. Oli monenlaisia harrastuksia kyläkunnittain. Oli näytelmäkerhoja, naisvoimistelua, tanhuja, urheilulajeja, ym. Paini oli pitäjän ylpeys, silloin painivat Alasen veljekset ja Loukolan Eero MM- tasolla. Onhan se Lappajärvi aina ollutkin kuuluisa painijoistaan.
Painia kuukausikokouksessa
Kerran kuukaudessa kokoonnuttiin kuukausikokoukseen talolle. Siellä puitiin Nuorisoseuran asioita, sen jälkeen sai tunnin tanssia. Sodan jälkeen oli vielä tarkkaa kuinka nuoret viettävät vapaa-aikaansa. Niin sanotut iltamat oli joka viikonloppu, eli lauantaina, silloin esitettiin ohjelmaa. Oli lausuntaa, laulua, jopa näytelmiä joskus ja painikilpailuja. Tytöt oli yhtä kiinnostuneita katsomaan painikilpailuja kuin pojat. Istuttiin jännäämässä, painijat paini omissa sarjoissaan. Näyttämölle oli levitetty painimatot ja siellä painijat punnersi. Tapola istui näyttämön vieressä ja soitti haitaria. Kysyin kerran poikakaveriltani, että mitä se tuo Tapola tuossa tekee, eihän ne soiton mukaan paini. Poikakaveri katsoi vähän pitkään mun päälle ja sanoi sitten että, ”ettei pierut kuulu”.
Ohjelman päätyttyä järjestysmiehet kantoivat penkit parven alle ja saimme tanssia puolitoista tuntia. Järjestysmiehetkin oli oikein nimismiehen luvalla paikalla. Nuoret hakeutuivat omille paikoilleen odottamaan tanssia. Oli Tarvosten nurkka, kärnästen nurkka, kaminan luona oli Rantaset eli Ollilan mäeltä, Nissin pojat oli näyttämön edessä ja tytöt siinä ikkunasivulla. Jos tuli vieraita, ne yleensä jäivät siihen ovensuuhun. Rinteelän Matti vuoli kyntteliä lattialle, että saatiin liukkaampi lattia. Orkesteri aloitti Alexander Ragtime Bändillä, aina samalla kappaleella tai sitten valssilla Aamu Airistolla. Orkesterissa soittivat Ilmari Tapola Haitaria, Väinö Tourunen trumpettia, Eeti Vähäsöyrinki viulua ja Jouko Virtanen rumpuja.
Pojat haki tyttöjä tassimaan pienellä pään nyökkäyksellä, minua yksi poika haki aina sormella osoittaen. Ensivalssille haittiin tietysti tyttökaveria tai jotakin sellaista tyttöä, jolle aiottiin kysyä saatille. Kun tuli kolme kappaletta naisille, hakivat naiset sitä, joka oli hakenut ensivalssille, se oli tavallaan kiitoskappale. Kyllähän sitä näistä käytöksistä jo arvasi ketä kukin “riiaa”.
Nuoruusaikaa ja joutsenia
Ei sitä silloin ajatellut, kuinka äkkiä nuoruus on ohi. Sitä vaan nautittiin niistä pienistä iloista elämän rinnalla. Minulle on jäänyt ihana muisto eräistä iltamista, jossa naisvoimistelijat esittivät voimisteluliikkein kauniin kuvaelman Otto Mannisen runoon Joutsenet. Esiintymisasuna meillä oli valkoiset asut. Valkoinen toppi ja lyhyt hame. Tulimme molemmista nurkista näyttämölle auran muotoon. Joku kulisseissa luki Otto Mannisen runoa jonka tahtiin me liikuimme.
Yli soiluvan veen ne sousi
ne aallon ulpuina ui.
Kun aurinko nuorna nousi
yöt pohjan kun punastui.
Eila Laasanen
