DAAVID oli kuningas, häneltä ei puuttunut mitään aineellista. Tämän psalmin ensimmäinen jae kuitenkin kertoo, että Daavid piti tärkeimpänä asianaan sitä, että hän sai olla Jeesuksen laumassa. Psalmin virke, ei minulta mitään puutu, on sanottu todella tyhjentävästi. Joka on saanut oppia tuntemaan Jeesuksen omana paimenenaan tietää, millainen on hyvä paimen ja kuka tämä paimen on. Johanneksen evankeliumin kymmenes luku ja jae 11 puolestaan sisältää ne turvalliset sanat: ”Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.”
Daavid oli paimen nuoruudessaan. Hän todistaa ensimmäisessä Samuelin kirjassa luvussa 17: ”Palvelijasi on ollut kaitsemassa isänsä lampaita. Jos leijona tai karhu tuli ja vei lampaan laumasta, niin minä hyökkäsin sen jälkeen ja tempasin saaliin sen suusta ja jos se karkasi minua vastaan, niin minä tartuin sen partaan, löin sen maahan ja tapoin sen.” Daavid oli saanut kokea Jumalan suurta apua puolustaessaan laumaansa ja oli valmis kohtaamaan Goljatin. Daavidin vanhin veli oli ivaillut tälle, että minne sinä olet jättänyt sen pienen laumasi. Monta kertaa me ihmiset näemme vain toisen ihmisen pienuuden ja ihmismielessä vähäpätöisen tehtävän. Jumala näkee enemmän ja käyttää monta kertaa juuri heitä, jotka eivät ihmismielen mukaan ole mitenkään näyttävässä tehtävässä.
TOISESSA jakeessa psalmin tekijä kertoo, miten paimen vie hänet viheriäisille niityille lepäämään. Vihreät niityt antavat mahdollisuuden lepäämiseen; ei tarvitse ponnistella selvitäkseen, on vain levon aika. Jae jatkuu: ”Virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa.”
Vesi on tärkein asia maan päällä ihmisen selviytymisessä. Vesi on ihmisen tärkein elementti ihmisen koko eliniän aikana jo sikiöaikaisesta vauvasta elämän loppuun saakka.
Virvoitus on aina tärkeää matkan aikana. Daavid joutui elämänsä aikana todella suuriin myrskyihin, kun hän joutui pakenemaan vainoojiaan, jopa omaa poikaansa. Hän jos kuka tarvitsi ja janosi Herran virvoittavien vetten luo pääsyä.
Psalmin kolmas jae toteaa: ”Hän virvoittaa minun sieluni. Ja hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden.” Jumala oli luvannut pitää Daavidista ja hänen kuninkuudestaan huolen. Koko kansa tiesi, että Daavid luotti Israelin Jumalaan. Ja Jumala pitää lupauksensa. Jeremian kirjan luvussa 31 jakeessa 25 sanotaan: ”Sillä minä virvoitan väsyneen sielun ja jokaisen nääntyvän sielun minä ravitsen.”
Onkohan kukaan kuvitellut mielessään, millaista olisi vaeltaa pimeässä laaksossa. Se tulee vastaan psalmin neljännessä jakeessa. Joissakin käännöksissä sanotaan: ”Vaikka minä vaeltaisin kuoleman varjon laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinun väkevä kätesi ja paimensauvasi lohduttavat minua.” Daavidilla oli paljon vihollisia. Oli paljon sotia ja perheen ja suvun keskellä oli monenlaisia valtataisteluja. Näiden asioiden keskellä Daavid toteaa rauhallisesti: ”Sinä valmistat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen.”
JAKEESTA viisi huokuu se, että nuo viholliset tulevat taatusti tietämään, että Israelin Jumala pitää Daavidista huolta. Sen näkivät myös kaikki juonittelijat ja vastustajat. Daavidin toteamuksessa ei ole epäilyn häivääkään, ettei näin kävisi. Ja Jumala näki Daavidin syvän luottamuksen. Maljasta tuli ylitsevuotavainen.
Psalmi 23 päättyy toteamaan: ”Minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.”
Iäisyydessä päivät eivät lopu. Uskoon tullessa ihmisen iäinen elämä alkaa heti täällä maan päällä. Daavid eli kuninkaallista elämää, mutta paljon suurempi asia oli elää Herran suojeluksessa. Sai elää kuin hän, joka on jo päässyt kotiin. Daavid ei Raamatun mukaan lannistunut siitä, että hänen isoveljensä pilkkasi häntä pienen lammaslauman paimenena. Hän eli nuoruudestaan saakka lähellä Jumalaa ja sai näin ollen Jumalalta valtavan suuren tehtävän. Hän teki mahdottomasta mahdollista. Luulen, että Daavidin isovelikin sai katsoa suu auki, mitä oikein tapahtui, kun Daavid linkosi kiven Goljatin otsaan ja näin surmasi Israelin vihollisen.
Jumalan suuruus ilmenee monta kertaa pienuudessa, vähäpätöisyydessä. Siinä, mikä ei ihmisten silmissä ole mitään. ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.”
Anneli Karhusaari
