KULJIN nopeasti urheilukentän poikki. Oli lokakuun viimeinen viikko, maassa oli jo hieman lunta. Tulin palloiluhallilta, jossa oli juuri päättynyt Uusi elämä voittaa-kokous. Paikalle oli saapunut minun lisäksi ainakin 1500 ihmistä.
Olin aloittanut opiskelun Kankaanpäässä samana syksynä. Kaverien kanssa oli puhuttu koulussa, että menisimme Niilo Yli-Vainion kokoukseen. Kukaan meistä ei ollut uskossa. Kun lähdön aika tuli, kavereita ei näkynyt missään. Kävelin yksin koivukujaa pitkin liikuntahallille. Samalla päätin, että tänä iltana annan elämäni Jeesukselle. Se ei ollut mikään hetken mielijohde. Olin pohtinut asiaa jo teinipojasta asti. Halusin päästä taivaaseen. En halunnut joutua kadotukseen. Synnintunto painoi mieltä. Asiaa ei voinut enää pitkittää. Tämä olisi minua hetkeni.
Tuosta kokouksesta voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon: mitä näin, kuulin ja koin. Mutta oleellista oli se, että sinä iltana minä tulin uskoon. Meitä oli noin kolmekymmentä, jotka tekivät uskonratkaisun. Siitä alkoi minun yhteinen matkani Jeesuksen kanssa. Minulla ei ollut siihen mitään ansioita. Otin vastaan sen, mitä lahjana tarjottiin. Jeesus muutti elämäni sisäisesti ilman omia ponnistelujani.
Lähdin ulos liikuntasalin valoista syysillan pimeyteen. Oikaisin urheilukentän kautta. Vuosia aikaisemmin olin kilpaillut samaisella kentällä. Kilpailut menivät silloin koko lailla pieleen. Kaiken lisäksi unohdin veryttelytakin pukuhuoneen naulakkoon.
NYT kentälle asteli nuori mies, joka oli hetkeä aikaisemmin uudestisyntynyt Jumalan lapseksi. Minusta oli tullut voittaja elämän kilparadalla. Enkelit iloitsivat puolestani taivaallisessa katsomossa. Olin päässyt osalliseksi maailmankaikkeuden arvokkaimmasta palkinnosta. Historia osasi toistaa itseään. Tällä kertaa palloiluhalliin jäi kaikki ne elämäni synnit, jotka olisivat vieneet minut kadotukseen. Lumivalkeaksi pesty sydämeni ei kaivannut niitä enää.
”Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa (Ilmestyskirja 3:21).”
Emme osaa kuvitella millainen juhlaseremonia meitä odottaa taivaassa. Kaikki perille päässet ovat ikuisesti voittajia. Heille annetaan etuoikeus nousta Jeesuksen valtaistuimelle, niin kuin Hän itse meille lupasi. Kaikki kultaiset kruunut ja vanhurskauden seppeleet, joita saamme perillä vastaanottaa, heitämme pois Hänen kirkkautensa valtaistuimen edessä (Ilm 4:10). Jumalan kerubit ja serafit veisaavat Uhrikaritsan voitonhymniä aina ja iankaikkisesti. Jo nyt sydän haluaa yhtyä siihen.
Markku Tuomaala
