HUBI25 syntyi JAMIn, JPYP:n, SeAMK:n ja Aisaparin yhteistyöllä, jota rahoitti Etelä-Pohjanmaan liitto. Taustalla on myös Etätyöpisteiden verkosto -hanke. Uudella palvelulla haetaan seutukuntaan lisää elin- ja vetovoimaa.
Yhteisöllisessä työtilassa voi työskentelyn lomassa seurailla luonnon elämää maisemaikkunoiden takana, käydä tauolla pelaamassa matsin biljardia tai pingistä, ruokailla muiden etätyöläisten kanssa ja vaikka poiketa kuntosalilla.
TYÖELÄMÄN nopea murros ja etätyön lisääntyminen on herättänyt kysyntää tiloille, joissa yksinyrittäjät, tietotyöläiset ja esimerkiksi graduaan työstävät opiskelijat voivat tavata muita, kokea työyhteisön hyviä puolia ja verkostoitua.
–Jos tekee töitä yksin, tällainen yhteisö tuo hyvinvointia ja ytyä työntekoon. Tänne voi tulla vaikka muutamaksi tunniksi, jos on käymässä paikkakunnalla, koko päiväksi tai vakituisemmin. Moni asuu täällä Järviseudulla ja tekee töitä esimerkiksi Helsinkiin. Tämä tarjoaa mahdollisuuksia esimerkiksi kausiasukkaille.
Viikkoa ennen avajaisia yhteisömanageri Aana Vainio oli kantanut keinutuolin sisään entiseen Jamin Alajärven toimipisteen ruokalaan. Yhteisöllisen etätyötilan muu kalustus oli jo valmiina ja eri puolelta taloa oli tuotu viherkasveja viihtyisyyttä lisäämään. Tilasta puuttui vielä sähköjen alasvetoja ja matot tuodaan paikoilleen vasta avajaisten jälkeen, mutta ensimmäinen etätyöläinen teki jo töitä sermin suojissa.
–Kyselyjä on tullut siitä saakka, kun ensimmäinen ilmoitus ja lehtijuttu tilan avautumisesta oli tammikuulla. Tarpeestahan tämän tilan kehittäminen lähti, mutta toisaalta mietittiin myös, kuinka tätä entistä ruokasalia voisi hyödyntää opiskelijoiden ruokaillessa nyt muualla. Alusta asti oli selvää, että haluttiin järjestää ja tarjota myös toimintaa, ei vain tilaa.
Vainio on suunnitellut, että työyhteisölle voisi järjestää esimerkiksi koulutusta, liikuntaa ja yhteisiä ruokailuja. Yksi tärkeä osa yhteisöllisyyttä ovat koko talon kuukausittaiset kahvihetket, jolloin etätyöntekijät pääsevät tutustumaan talon muuhun väkeen. Saman katon alla kun ovat Jamin Alajärven toimipisteen lisäksi JPYP, Jamin Palvelut Oy, Aisapari ja SeAMK maakuntakorkeakoulu.
–Voi löytyä yhteisiä kiinnostuksen kohteita, ideoita, verkostoitumista ja vertaistukea sekä kumppanuuksia.
Vainio on luvannut, että valmistaa joku kerta pihassa kolmijalalla yhteisölle lounaskeitot ja lettujakin on luvassa.
HUBI25 mahdollistaa paitsi etätyön, myös erilaisten tilaisuuksien ja tapahtumien järjestämisen. Esimerkiksi JPYP toteuttaa etätyötilassa tilaisuuden yrittäjiksi aikoville heti avajaisten jälkeen 9. maaliskuuta ja SeAMK aikoo hyödyntää kahvio- ja aulatilaa esimerkiksi hankkeiden päättäjäisissä. Tilaisuuksia järjestettäessä käytössä ovat pieni kioskitila sekä laitoskeittiö. Koulun kirjastoon valmistuu kokoustila ja sen viereinen toimisto puolestaan tarjoaa tilaa sellaiselle etätyöläiselle, joka tarvitsee rikkumatonta rauhaa. Vuoden aikana yläkertaan valmistuu Studio H25, jonne tulee valokuvaus- ja äänitysstudio cykloramoineen. Myös auditorio on käytettävissä. Kokoustiloja saadaan tarvittaessa järjestettyä enemmänkin.
Varsinaisessa etätyötilassa on iso näyttö, jota voi hyödyntää tilaisuuksissa, seitsemän työpistettä, joissa on sähköpöydät sekä mahdollisuuksia rennompaankin oleskeluun.
Kesällä käyttöön otetaan pieni terassi järven puoleiselle seinustalle.
–Haaveeni on, että saisimme rantaan laiturin ja sen nokkaan työskentelypisteen, Vainio toteaa.
MITÄ tilan käyttäminen sitten maksaa? Hanke kustantaa kaikki kulut koko vuoden ajan, joten käyttäjät voivat vain rekisteröityä ja varata tilansa JAMIn kotisivun kautta tai kysyä sitä Vainiolta.
–Tämän vuoden jälkeen pohditaan, kuinka kulut jaetaan jatkossa, tuleeko käyttäjille pieni maksu vai saadaanko kulut katettua muuten. Mittaamme tarvetta ja keräämme kokemuksia käyttäjiltä.
HUBI25:n avajaisia vietetään 9. maaliskuuta kello 11–17, jolloin tiloihin voi käydä tutustumassa kahvittelun lomassa. Elinvoimajohtaja Jaakko Aninko avaa tilat virallisesti kello 13. Kello 15–16 tarjolla on tietoa etätyötilan perustamisesta.