ILMAN aktiivisten yrittäjien aloitetta 1970-luvulla, tuskin saisimme nauttia monipuolisen Lakiksen miljööstä tänä päivänä. Monenlaista toimintaa, omistajaa ja vaihetta vuosikymmenten aikana nähneet rinteet ovat kuuluneet 1990 luvun alusta Lakis Oy:lle, jonka pääomistaja on ollut vuodesta 2016 asti Jouni Niemelä.
–Parinkymmenen vuoden aikana on muun muassa rakennettu rinneravintola, uusittu kalustoa ja rakennettu uusi rinne ja tietysti tehty muitakin hankintoja, kertoo Niemelä.
Laskettelurinteissä näkee paljon kausikorttilaisia Järviseudun alueelta, mutta eksyypä sinne moni kauempaakin. Kiireisintä aikaa ovat hiihtolomaviikot.
–Arvioisin, että sadan kilometrin säteeltä tulee noin 80 prosenttia laskettelijoista. Ulkomaalaisiakin on tällä kaudella käynyt yllättävän paljon, sanoo Niemelä.
Vakituisen henkilöstön lisäksi Lakis Oy työllistää kauden aikana suksivuokraamopuolelle ja rinneravintolaan yhteensä kymmenkunta nuorta. Lasketteluinnon hiipuessa moni alan harrastaja kokee luontevana jatkumona hakea tuttuihin ympyröihin työntekijäksi. Lakiksen näkökulmasta ongelma on positiivinen, usein työntekijöitä riittäisi jonoksi asti.
–Kyllä se niin taitaa olla, että suurin osa työntekijöistä on entisiä kausikorttilaisia, sanoo Kullervo Kataja.
– Täällä nuoret pääsevät näkemään tätä touhua toiselta kantilta. Nyt he myös ymmärtävät sen, miksi aikoinaan on nuhdeltu vaikkapa hissikäyttäytymisessä. Kun täällä hissejä korjailee, ymmärtää sen, miksei niiden kanssa voi pelleillä, hän jatkaa.
–Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, nauraa Kaapo Shemeikka, 16.
HÄN on saapunut työvuoroon suksivuokraamon puolelle Aaro Korkea-ahon, 16, kanssa. Molemmat ovat kertovat olevansa motivoituneita työhönsä, laskettelu ei enää jaksanut innostaa monen vuoden jälkeen.
–Täällä on oppinut paljon, kun jokainen päivä on erilainen. Siksi täällä viihtyy. Työn kuvaan kuuluu hissien korjausta, asiakaspalvelua, erilaisia huoltotöitä ja sen sellaista, kertovat pojat.
–On täällä vähän oppinut soittamaan suutakin, jatkaa Shemeikka ja saa aikaiseksi naurunremakan.
–Täällä pärjää kyllä, jos on halua oppia. On meillä ollut sellaisiakin joskus, keiltä ei ole löytynyt omatoimisuutta tai intoa oppia. Näiden poikien kanssa hommat sujuu, sanoo Mikko Alakortesmaa.
Kielitaitoakin tarvitaan, kun harrastajajoukko kansainvälistyy. Ainakin englantia ja ruotsia kertovat pojat kaivelleensa muistin sopukoista. Ei se siis turhaa ole niidenkään opiskelu.
