ELETTIIN 80-luvun alkuvuosia. Asuimme tuolloin vaimoni ja lasten kanssa Pohjois-Turussa suurehkossa omakotitalossa. Meillä oli silloin myös siinä lähettyvillä sellainen velkarahalla ostettu niin sanottu sijoituskaksio, mitä vuokrasimme halukkaille. Tulijoita olisi kyllä ollut kaksion jäätyä tyhjilleen, mutta halusimme tehdä pientä niin sanottua siivilöintiä, ketä tullaan seuraavaksi ottamaan.
Huomasin paikallisessa lehdessä ilmoituksen, missä kaksi Pohjanmaan poikaa etsii opiskeluboksia. Vähän ”lukkarinrakkautta” tuntien otin poikiin yhteyttä. (Olinhan itsekin Evijärveltä lähtöisin.)
Pojat tutustuivat kaksioon ja se tyydytti heidän tarpeensa. Näin lyötiin vuokrasopimus lukkoon, kun vuokrakin oli heidän mielestään varsin siedettävä. Jotain pikkukorjauksia lupasin parantaa, mutta ne pystyin itse hoitamaan. Kaiken lisäksi yliopistolle oli tästä Taskulantieltä melko lyhyt matka.
(Mainittakoon jo tässä yhteydessä, että pojat olivat nimeltään Markku Mantila ja Jari Hänninen. Markku oli syntyjään Peräseinäjoelta ja Jari Kaskisista.)
KOSKA asuttiin suht lähellä toisiamme, kutsuin pojat ainakin pari kertaa meille saunomaan ja siippa teki heille jotakin purtavaa ja minä tarjosin pullon/pari ölppiä. Tässä samassa yhteydessä itse maallikkona sain udella myös niin sanottuja ylempiä tietoja, joita pojille oli kertynyt jo melkoisesti.
Näissä saunakeskusteluissa huomasin, että pojat olivat tositarkoituksella liikkeellä, sillä he olivat hakemassa sitä oppimäärää, mitä tulevaisuudessa tullaan tarvitsemaan.
Olin kuullut tarinan eräästä Matti-nimisestä opiskelijasta, hänkin Pohjanmaan kasvatteja. Matti eleli opiskeluaikaa vähän lekoisesti. Pani vähän rillutellen ja opiskelut olivat niin kutsutusti kaukoasioita ja varsinainen opiskelu ei ollut pääasia. Äveriäs isä kotipuolessa hoiti finanssipuolen asiat. Opiston reksi otti sitten kerran koppiinsa Matin puhutteluun isällisesti kysellen Matin opiskelun päämääriä ja painottaen, ettei täällä ahjossa aivan rilluttelemalla mennä. ”On tämä sentään sellainen opintoahjo!”
Matti katsoi suoraan reksin teräviin silmiin. Ja loihe lausumaan: –Antaa päivän mennä ja toisen tulla, aikaa on riittävästi mulla. Tarina ei kerro mikä siten oli Matin lopputulema!
MARKUN lapsuus oli melko kivikkoinen, sillä hänen vanhempansa erosivat pojan ollessa vasta nnaskali-iässä. Onneksi mummi tai häntä Peräseinäjoella kutsuttiin mumaksi, otti pojan hoteisiinsa, kasvatti ja hoiti poikaa aikuisiän aivan kynnykselle asti.
Ylioppilas Seinäjoen lukiosta 1983, valtiotieteen maisteri 1991, hyppäys Lontooseen 1993, siellä opiskelua London of Economics -laitoksessa ja niin edelleen. En lähde systemaattisesti luetteloimaan kaikkia opinahjoja missä hän ehti työskennellä ennen varsinaiseen leipätyöhön ryhtymistään.
Sitten alkoikin monivaiheinen työura. Aluksi tutussa Ilkka-lehdessä 1985–88. Seuraavaksi Turun Sanomat 1988–1994 (opiskelujen lomassa). Seuraavaksi oli vuodossa ulkoministeriö 1995–2002. Näistä vuodet1 1996–2000 hän oli toisena lähetystösihteerinä Suomen suurlähetystössä Soulissa Etelä-Koreassa ja vuodet 2000–2002 ensimmäisenä lähetystösihteerinä Madridissa Espanjassa.
Poiketaan hetkeksi lehtimaailmaan: Pohjalaisen vastaavana päätoimittajana 2002–2009. Sitten Kalevan vastaavana päätoimittajana 2009–2014. Että onhan siinä miehellä ollut menoa ja vastuuta monta hyvin työntäyteistä päivää.
Väliin mahtuu vielä yksikön pesti Naton strategisen viestinnän osaamiskeskuksessa Riiassa, Latviassa 2018–2020. Työhistoriaan mahtuu vielä valtioneuvoston viestinnänjohtaja 2014–2017.
Ehkä vähän voi vehnästellä sillä, kun meillä sattui olemaan vieraita ja katselimme TV-uutisia. Silloin oli Sipilän pääministerikausi ja uutisista tuli kohta, missä Markku esitteli korkeita vieraita tv-yleisölle.
Tuntuihan se mukavalta katsella ja todeta miten ex -vuokralainen tänään asioita hoitelee. Ja miten hän on elämässään menestynyt.
JARI ei ystävänsä Markun tavoin lähtenyt kulkemaan ympäri maailmaa, vaikka tekikin tutkimusmatkan suomalais-norjalaisen retkikunnan jäsenenä Antarktikselle ja toimi 2001 tutkijatohtorina Sir Alister Hardy Foundation instituutissa Englannin Plymounthissa 2001. Hän ankkuroitui Turun yliopistoon alkaen opiskelunsa siellä. Hän väitteli tohtoriksi merentutkimuksesta 2000, toimi Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen asemanhoitajana 2003–2016, asemanjohtajana 2016–2019 ja 2019 alkaen myös aseman apulaisprofessorina Turun yliopiston Biodiversiteettiyksikössä.
Yliopistouran ajan asuinpaikkana on ollut Seilin saari, missä sijaitsee yliopiston kenttätutkimusasema. Jarin tutkimusala on kohdistunut Itämeren biologiseen oseanografiaan sekä meribiologian päämääriin. Äskettäin oli eräässä alueen paikallislehdessä varsin merkittävä tarina hänen työkuvastaan, esimerkiksi miten Itämeri toimii osana isompaa kokonaisuutta kuten Atlantin valtamerta.
Vielä tuoreempi uutisointi oli aivan äskettäin Itämeren tilanteesta. Siinä tuoreimmat tutkijat pohtivat ja ihmettelevät miksi silakat ovat häipyneet ja kaikonneet pohjoiselta Itämereltä. Muistan vaan omalta kohdaltani kun ”rantaudun näihin” maisemiin, niin silakkaa oli varsin runsaasti saatavana. Nyt tilanne on aivan toinen.
Jari Hännisen mukaan tilannetta säätelee Itämeren ja Pohjanmeren keskinäinen vuorovaikutus. Hännisen tieteellinen tuotanto sisältää noin 150 tieteellistä julkaisua asian tiimoilta. Ehkä suuren maininnan ansaitsee myös se, että Tasavallan Presidentti on myöntänyt vuonna 2017 Suomen Valkoisen Ruusun Ritarimerkin hänen akateemisista ansioistaan.
Jarin tuotannosta ja tutkimusaineistosta löytyisi paljon enemmän kerrottavaa, mutta valitettavasti olen saanut lehden ”päältä” tietyt merkkirajoitteet tekstin määrästä.
Näin tekstin lopputoteamuksena voin vain lyhyesti todeta, että olen ylpeä teistä molemmista pojista, jotka minulla (meillä) oli kunnia saada vuokralaisiksi 80-luvun alkuvuosina. Molemmat teistä ovat olleet yrittäjähenkisiä, työteliäitä ja päämäärään pyrkiviä nuorukaisia. Ja kaiken lisäksi myös olette onnistuneet elämän kovassa kilvoittelussa. Että oli ilo saada heidänlaisia nuorukaisia vuokralaisiksi, vaikka meillä ei siippani kanssa ollut muuta tarjota heille kuin ”katto päälle” ja siitäkin pojat maksoivat vuokran.
Tekstin kokosi
Aarre Kupila
Ex-evijärveläinen
