RITALA kävi keskikoulun Evijärvellä, ja vuonna 1961 hän pääsi Kokkolan lyseoon. Siellä hän sairastui tammikuussa 1963.
–Heräsin Kokkolan sairaalassa. En muista, miten sinne menin. Matkustin linja-autolla kotiin Evijärvelle. Evijärven sairaalasta minut lähetettiin jatkotutkimuksiin Seinäjoelle, nykyisin 78-vuotias Ritala muistelee. –Oikea silmä harhaili. Sain silmälasit, joihin lukiessa lisättiin prismat. Lukeminen oli hidasta. Silmät väsyivät nopeasti ja pää tuli kipeäksi. Lukion jatkaminen ei onnistunut.
Terveysongelmien aiheuttaja oli täysi mysteeri. Armeijan kutsunnoissa hänet hyväksyttiin Helsingin ilmatorjuntarykmenttiin, joka alkoi kesäkuussa 1964.
–Ampumaharjoituksissa oikea silmä harhaili. Maalitauluun ei osunut yhtään laukausta. Kersantti osoitti sormella taulua, mihin pitäisi tähdätä.
Vasta vuosikymmeniä myöhemmin, noin viisi vuotta sitten, selvisi että ”silmäsairaus” olikin aivoinfarkti.
–Olen kiitollinen sille lääkärille, joka halusi magneettikuvan. Sitä ei ollut ennen tehty.
ARMEIJAN jälkeen Ritala valmistui metsätyönjohtajaksi Kannuksen metsäkoulusta. Hän opiskeli myös Tampereen konttoriopistossa ja Alajärven maamieskoulussa. Kaikista hän onnistui valmistumaan kiitettävin paperein.
Vuonna 1967 hän muutti Evijärveltä Hyvinkäälle opiskellakseen agrologiksi paikallisessa maatalousopistossa. Jo ennen valmistumistaan hänet kutsuttiin töihin Etelä-Suomen osuusteurastamoon eli nykyiseen HK ruokataloon, jossa hän oli ollut työharjoittelussa.
–Johtaja soitti minulle ja pyysi heti töihin. Opiston päätösjuhla oli viikon päästä. Lähdin työpaikkaan, josta jäin eläkkeelle.
Työ oli haastavaa. Ritalalta edellytettiin aktiivista tiedon etsimistä englannin- ja ruotsinkielisestä kirjallisuudesta. Erilaisia opintomatkoja suuntautui useaan kymmeneen eri maahan.
YHDELLÄ Saksan-matkalla vuonna 1969 hän sai idean lihanautojen kylmäkasvatukseen.
–Perustin Etelä-Suomeen välitysvasikoista naudanlihaa kasvattavia tiloja. Pian tuli tietoa, että Ritala rääkkää sonneja kylmäkasvattamoissa, hän naurahtaa. –Kävi ilmi, että maitorotuisten nautojen kasvatus kylmissä tiloissa oli lailla kielletty.
Helsingin yliopiston kokeessa kuitenkin selvisi, että kesäkuussa syntyneet vasikat kasvattivat riittävän vahvan talvikarvan. Viranomaiset kävivät talven kylmimpään aikaan vanhoissa lämpimissä navetoissa ja uusissa kylmäpihatoissa. Aurinkoisena päivänä pihattojen sonnit nauttivat auringosta vahvojen olkipatjojen päällä.
–Parin kuukauden aikana tuli lakimuutos, jossa tietyissä olosuhteissa olevat maitorotuiset naudat voidaan kasvattaa kylmissä pihatoissa.
KIBBUTSILLA Israelissa vuonna 1979 hän näki ensimmäisen kerran aperuokintaa. Yksinkertaiseen sekoittajaan pantiin nurmirehun päälle banaanin kuoria ja muita vihannesten ja hedelmien jätteitä. Suomessa hän ei vielä ollut sellaisia koneita nähnyt.
–Pyysin forssalaisen pienen konepajan tekemään sekoitusmyllyjä. Myöhemmin härmäläinen konepaja aloitti niiden valmistuksen, hän muistelee. –Myös Italiassa alettiin valmistamaan itsekulkevia apevaunuja. Alkuaikoina niitä kutsuttiin miksereiksi ja seosrehuvaunuiksi.
Hänestä rehu näytti hevosten appeelta. Hänen syntymätilallaan hevosille sekoitettiin käsin vesiämpäreihin heinäsilppua ja viljaa sekä kivennäisiä.
–Nykyisin aperehu ja apevaunu näyttävät olevan yleisiä nimiä.
KUN Herlinin pohattasuvun tilalle, Kirkkonummella sijaitsevaan Thorsvikin kartanoon, tuotiin vuonna 1975 ensimmäiset liharotuiset hiehot Herefordin maakunnasta Englannista, Ritala sai osallistua niiden valintaan. Suomeen saatiin kaikkiaan sata herefordia, joista ”Tursviikkiin” vietiin noin 30.
–Herlinin rouva kirjoitti oppikirjan itseuudistuvasta lihantuotannosta. Olin kirjan toimituskunnan jäsen, hän kertoo. –Työni toimenkuva oli aluksi liharotuisten ja maitorotuisten sonnipihattojen lisääminen Suomessa. Myöhemmin sain kaverikseni liharotuihin erikoistuvan tuotantoneuvojan.
Ritala keskittyi välitysvasikoiden kasvatukseen. Hän kiersi meijereiden neuvontatilaisuuksissa puhumassa välitykseen menevien vasikoiden hoidosta ja perusti Etelä-Suomeen kaikkiaan yhdeksän nautakerhoa.
–Lypsykarjojen seassa kasvatettujen sonnien teuraspaino oli alussa 88 kiloa. Eläkkeelle lähtiessäni se oli 350 kiloa. Tähän sain osaltani vaikuttaa 36 vuoden ajan, hän toteaa.
RITALA jäi osa-aikaiselle eläkkeelle 56-vuotiaana ja kokonaan pois työelämästä lopulta 63-vuotiaana.
Hän ja hänen vaimonsa ehtivät asua Turun seudulla puoli vuosisataa ennen kuin he muuttivat Espooseen reilu vuosi sitten.
–Syynä muuttoomme oli se, että täällä asuu suurin osa meidän suvustamme, eli ”peräänkatsojat”, hän kertoo. –Asunnon paikan valitsimme läheltä luontoa. Kasavuoren luonnonsuojelualueelle menevä polku lähtee talomme nurkalta. Tavoitteenamme on kävellä siellä tunnin lenkki joka päivä.
Hänen terveytensä on nykyisin ikään nähden tyydyttävä. Reilu vuosi sitten hän alkoi myös kirjoittaa puhtaaksi vaimonsa isän ja äidin sota-ajan kirjeenvaihtoa. Kirjeitä oli 242.
–Jouluna 2021 kirjat jaettiin lähisuvulle.
