Salo Aisaparin varapuheenjohtajaksi

Aisaparin hallituksen puheenjohtajaksi toimikaudelle 2023 valittiin Sari Oja-Lipasti (kuvassa keskellä), varapuheenjohtajaksi Sarita Salo (kuvassa vas.) ja sihteeriksi Sindi Kuoppala (kuvassa oik.). Hallitus odottaa kauden 2023–2027 hankehaun käynnistymistä innolla.

Kokouksessa valituiksi tulleiden toimikausi kestää vuoden 2023 loppuun.

Aisaparilla eletään tällä hetkellä rahoituskausien vaihdetta. Kehittämisstrategia “Virtaa uusissa uomissa” on hyväksytty ja sen mukaisia toimia päästään käynnistämään kevään aikana, valtioneuvoston asetusten valmistuttua. Aisapari tiedottaa hankehaun alkamisesta heti kun se on mahdollista.

Päättyvän rahoituskauden tulokset Aisaparin alueella antavat aihetta tyytyväisyyteen. Kaudella 2014–2022 Aisaparin myöntämällä Leader-rahoituksella toteutettiin 287 kehittämishanketta ja yleishyödyllistä investointia, 152 yritystukea, joista 49 aloittavaa yritystä. Pien- eli teemahankkeita on rahoitettu 106 kappaletta. Julkista rahoitusta hankkeisiin on myönnetty yhteensä noin 16 miljoonaa euroa ja hankkeiden kokonaisrahoitus on lähes 29 miljoonaa euroa.

Aisaparin hallitus vastaa rahoitettavien hankkeiden valinnasta ja odottaakin jo innolla, että uuden kauden hankehaku voidaan käynnistää. Aisaparin hallituksessa ovat edustettuina alueen asukkaat, yrittäjät, yhdistykset ja paikallinen julkinen hallinto.

Eturivissä oikealla sihteeriksi valittu Sindi Kuoppala, puheenjohtajaksi valittu Sari Oja-Lipasti, varapuheenjohtajaksi valittu Sarita Salo ja toiminnanjohtaja Mervi Niemi-Huhdanpää. Takarivissä oik. Jukka Kuoppala, Matti Rinnankoski, Teemu Kaitalahti, Heli Mäki, Sanna Hede, Kirsi Syrjämäki ja Sanna Kivimäki. Johtoryhmään valittiin puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi Sanna Kivimäki ja Teemu Kaitalahti.

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti