Isäni Eino Paavola syntyi 22. lokakuuta 1903 Ishpemingissä Michiganissa. Hänet kastettiin 15. marraskuuta Jaakko Eino Artturiksi, kastetodistuksen hän sai myöhemmin. Hänen äitinsä Ida (os. Tamminen) ja isä Jaakko vihittiin avioliittoon 10. tammikuuta 1903. Jaakko kuoli kaivoksen sortuessa 12. elokuuta 1903.
Ida-äiti ja Eino-poika muuttivat kaksi vuotta myöhemmin Suomeen. Ensin Alajärvelle ja sitten Vimpeliin, jolloin Ida löysi uuden puolison. Koti rakennettiin Torpinkankaalle. Tilaton väestö oli aikojen kuluessa saanut rakentaa asuntoja vain kysymällä luvan, koska maa oli numeron yhteistä hiekkamaata. Metsäistä marjamaatakin, puuromarjat sai melkein pihasta.
Puoliso Nestori Heinonen teki työtä kuokalla, kirveellä ja lapiolla. Hän oli haudankaivaja ja punoi myytäväksi pärekoreja. Lapsia kerääntyi pieneen mökkiin kymmenen, jotkut kuolivat pieniä. Arkku tuotiin tupaan ja siihen lapsi laskettiin, tätini kertoi.
Einon osaksi tuli lähtö huutolaispojaksi, leipä ei riittänyt kaikille. Koulu jäi neljään kuukauteen kiertokoulua. Ilmeisesti siunausta oli mukana ja halu oppia työntekoa. Veturinlämmittäjäkurssin hän oli suorittanut todistuksesta päätellen.
Hän työskenteli ”Miljoona-myllyllä”, joka jauhoi viljaa ja sähköä, sinne oli Tyyra-sisko vienyt ruokaa ja kahvia. Oli hankittava oma asunto, joka löytyi Armas Sepän vintiltä, pienestä kamarista. Vuonna 1932 Einon kyvyt oli varmaan huomioitu, kun sähkö- ja puhelintöitä alkoi kertyä. Veivipuhelimien aikaan oli tietenkin oltava keskus, josta piti puhelut tilata. Ne myös välitettiin keskuksen kautta.
Keskuspöytä löysi monien vaiheiden kautta tiensä myös Sepän vintille. Niin alkoi yksi Einon monista töistä. Tyyra-siskokin oli kuvassa mukana hoitamassa keskusta, oli piikana, teki kaikkea mitä eteen sattui.
Tyyra auttoi niin kauan kunnes avioitu ja muutti pois. Einokin löysi itselleen ”äireen”, kuten hänellä oli tapana sanoa. Alajärveltä Hoiskon Esterin. He avioituivat 24. syyskuuta 1932. Siitä alkoi Esterin työ Vimpelin puhelinkeskuksessa.
Työ oli vähäistä, puhelimia oli Vimpelissä ehkä 20–30. Oli aika tehdä muuta, kuten kutoa ja neuloa kaikkea, mitä perhe tarvitsi. Jaakko Antero syntyi 28. maaliskuuta 1934. Piti alkaa miettiä oman kodin rakentamista. Eino oli auton asentajanakin ”verstaalla”, siinä oli tonttimaata sen verran, että siihen hän suunnitteli tupaa.
Eino ja Esteri saivat lainaa, mutta pankin ovea oli turha kolkuttaa. Lainan luotti silloinen Vimpelin apteekkari Elffolk. Lainoittaja oli tyytyväinen, koska maksu tapahtui sopimuksen mukaan ja pienet korjauksetkin hoituivat.
Rakentaminen vei aikaa, koska kaikesta oli puute. Eino lähti aamusta rakennukselle, väki jäi kotiin hoitamaan puhelinkeskusta. Jaakko jäi itkemään, kun isällä oli työtä ja hänellä ei mitään. Työtä riitti koko elämäksi. Einolla oli jo kuorma-auto, jolla ajettiin hiekkaa ja kalkkia, rakennettiin maanteitä. Työ tehtiin hartiavoimin.
Minä synnyin, Asennettiin puhelimia, myytiin radioita, ladattiin pattereita sähköttömiin taloihin. Eräs vanhus kertoi, kun Eino oli tuonut patterit radioon sodan aikana, saivat kuunnella uutisia poikien ollessa rintamalla.
Eino rakensi sodan aikana puhelinyhteyksiä ja piti niitä kunnossa. Hän oli ainut sen alan osaaja. Pidettiin lehmiä, sika ja lampaita työtä ja ruoan hankintaa varten. Lehmät söivät heinää pappilan maalla kesäisin ja siellä ne lypsettiinkin.
Elinkeinot lisääntyivät, kun kuvaan tuli mukaan taksi. Niitä oli kolme siihen aikaan Vimpelissä. Kilpailuakin syntyi: kenellä oli paras auto, kun niitä ei siihen aikaan ollut saatavilla niin kuin nykyään. Eino Amerikan kansalaisena hankki taaloja Amerikasta tulleilta suomalaisilta ja hankki auton suoraan Amerikasta.
Sen haki eräs autokauppias. Vuosi oli 1952 ja auto oli ”Letukka”. Isot autot olivat suosiossa, komea piti olla. Bensakin oli halvempaa kuin nykyisin.
Isäni perusopetukset menivät perille, kun sain ajokortin. Ajoin taksiakin, hoidettiin porukalla keskusta, ja tein kaikenlaisia muitakin hommia. Keskus siirtyi ja puhelintyöt siirtyivät köyhältä Lappajärvi-Vimpeli-yhtiöltä Posti-Telelle. Oli aikaa omille töille, sähkötöille. Sähkötarvikkeita ja kattolamppuja myytiin. Sitten seuraavina olivat polkupyörät, mopot sekä niiden varaosat ja huollot. Siinä riitti työtä.
Rakennettiin lisää tilaa, joka kesä oli rakennustyömaa, jossa olin ”lautapoikana”. Liikunnasta pidin jo silloin, mutta olit laiska, ellet tehnyt työtä.
Amerikan sukulaiset pitivät yhteyttä Eino-poikaan kirjeitse ja lähettivät mummulle paketteja, joissa oli kahviakin. Kaikesta huolimatta isäni muisti sisaruksiaan auttamalla heitä sekä pitämällä hautajaiset isäpuolelleen ja tietenkin äidilleen. Hän hankki heille myös hautakivet.
Sairastelut pitivät Einoa kurissa ja lisääntyivät, mutta ei lääkäriin ollut aikaa, eivätkä lääkkeetkään kuluneet lääkärin määräämällä tavalla.
Eino Paavola nukkui ikiuneen 29. elokuuta 1974.
Uuta autoa tultiin ihailemaan ja kehuttiin, kuinka hän oli ostanut uuden auton, siihen Eino tokaisi ”se on kunnan auto”, oli vielä itsetunto aika heikko.
Eräs kunnallismies kertoi minulle, kun oli hänen kyydissään ollessaan ihaillut hänen uutta autoaan: ”Kun ennen ajoit sontaa kovilla kärryillä ja nyt sinulla on näin kokea auto”. Siihen Eino oli tokaissut: ”Samaa sontaa ajan vieläkin, mutta paremmilla vehkeillä”.
Einon kaveri Alpred kehui pihiä: ”Eino otti akankin, ettei tarvitse viettää eri syntymäpäiviä.”
Leena Paavola
