Valoisa piristysruiske joulunodotukseen

Muun muassa Pirttisen nuorisoseuralla järjestettiin mukava jouluinen kahvila. Kuva: Jenni Alanen

PIRTTISEN nuorisoseura Kortesjärvellä oli koristeltu lukuisin lyhdyin, valopalloin, valonauhoin ja kynttilöin, kun Aijjoos-toiminta järjesti siellä tiistaina jouluisen valokahvilan.

Lisäksi permannolla seisoi kuusi koreana seuranaan uudenaikaisia valopuita ja salissa soi jouluinen pianomusiikki. Osallistujat ihastelivat satumaista tunnelmaa iltapäivän hämärtyessä.

Niin kuin kahvilassa konsanaan, kakkuvalikoimasta sai valita mieleisensä. Kaikkein suosituimmaksi osoittautui yllättäen lakritsi-sitruunakakku.

Sitten valokahvila muuttui musiikkikahvilaksi, kun kolme komeaäänistä miestä esitti perinteisiä joululauluja. Yhteislaulut ja tonttujumppa täydensivät iltapäivähetken virkistäväksi kokemukseksi. Saipa jokainen mukaansa vielä uuden vuoden ennustuksenkin.

–Puheensorina täytti tuvan. Osallistujia oli runsaasti Seija-myrskystä huolimatta, kertoo Marja-Liisa Nevala Aijjoosilta.

AIJJOOS järjesti joulun alla valokahviloita kuudella paikkakunnalla.

Alahärmässä toteutettiin sen lisäksi hyvän mielen valokulkue.

–Jokainen sai ottaa mukaan oman lyhdyn tai lampun, ja kävimme yhdessä valokulkueena Palvelukoti Leporannan pihassa laulamassa joululauluja, Nevala kertoo. –Yhteistyössä oli Aijjoos ja Eläkeliiton Alahärmän yhdistys.

Lappajärvellä puolestaan järjestettiin hyvän mielen arpajaiset.

–Niiden tuotto käytetään yksinäisten lappajärveläisten vanhusten hyväksi. Yhteistyössä olivat Aijjoos ja Lappajärven seurakunnan diakoniatyö.

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti