”Maailma muuttuu Eskoseni”, lausahti kerran Nummisuutari-isä pojalleen. Alkulauseeni on johdatus tässä lehdessä 13.12. uutiskoontina olleelle jutulle paikallisten yrittäjäyhdistysten valinnoista. Nimittäin Järviseudun peräti neljän kunnan yrittäjäjärjestöä valitsi puheenjohtajikseen naishenkilön:
Evijärvellä valittiin parturi-kampaaja Seija Rankinen, Lappajärvellä Inka Herrala ja Alajärvellä ruotiin ohjattiin Kirsi Kujala. Vimpelissä homman sai hoitaakseen Susanna Korkiatupa. Kortesjärvellä nuijaa koputtelee edelleen Annica Hölsömäki.
Näin ex-yrittäjänä en voi muuta olla kuin tyytyväinen kehityksen kulkuun. Kuuluin aikoinani asuinkuntani y-järjestöön melkeinpä tavallisena rivijäsenenä. Ainoastaan kerran olin varatilitarkastaja yhden kauden. Puheenjohtajuus ja suurin osa hallituksen jäsenistäkin oli herrahenkilöiden heiniä. Naiset olivat silloin sellaisia köökin puolen henkilöitä. Se oli aikaa silloin joskus, mutta vielä on sellainenkin kummallisuus tuolla herrojen Hesassa, että siellä toimivassa pörssiklubissa on säännöt, että naisia ei huolita jäseneksi.
Mutta annetaanpa historian hieman havista naisasiaa tässä 100 vuotta täyttäneelle Suomelle. Maamme oli pohjoismaista ja koko Euroopan ensimmäinen, missä naiset saivat yhtäläisen äänioikeuden miesten rinnalla. Sen takasi ja sinetöi 1906 säädetty uusi vaalilaki. Vaikka tuolloin olimme vielä keisarillisen Venäjän pieni sylilapsi.
Tasan 100 vuotta sitten eduskunnassa oli 25 naiskansanedustajaa. Mitään kovaa nousukiitoa ei naisedustajien kasvussa ole tapahtunut, mutta tänään heitä on jo sentään 41,5 % parlamentin väestä.
Itsenäisen Suomen näkyvin naispoliitikko oli eittämättä Miina Sillanpää. Jokioisissa vuonna 1866 torpparin tyttärenä syntyneen Miinan koulunkäynti rajoittui vain kiertokouluun ja myöhemmin Finlaysonin tehdaskouluun. Hänet valittiin eduskuntaan heti itsenäisyyden alussa ja hänellä oli kunnia olla myös Suomen ensimmäinen naisministeri Väinö Tannerin hallituksen sosiaaliministerinä vuosina -26–27.
Tänään naisia on yhä enemmän tärkeillä ja näkyvillä paikoilla. Alkon pääjohtajana aloitti kuluvana syksynä Leena Laitinen. Hän siirtyi monelle tutusta pietarsaarelaisen lihakonsernin Snellmanin leivistä valtakunnalliseksi ”Koskiskauppiaaksi”.
Sitä ennen Alkon pääjohtajan puikkoja heilutteli Hille Korhonen.
Alkosta Hille siirtyi nimekkään pörssiyhtiön Nokian Renkaiden ykkösjohtajaksi. Ehkä hän halusi siirtyä yhtiöön, missä näkyisi enemmän ja voisi itsellisemmin johtaa yhtiötä. Alkossa kun on aina päätösten takana hyvin monta taustatekijää.
Vielä haluan muistuttaa lukijoita siitä, että mikä osuus Suomen naisilla oli sota-ajan kotirintaman töistä ja ylläpidosta kokonaisuutena! Joten muistetaanpa vielä elossa olevia mummoja samalla lämmöllä kuin miesveteraanejakin.
Aarre Kupila
