Ikimuistoisin keikka oli ehkä kuitenkin paikallisen yrittäjän maalivaraston pihassa elävä siili.
–Asuin Lappajärvellä yhden kesän 1990-luvun alussa. Tuo paikka, jonne kollega minut lähetti siilin elämää ihmettelemään, paljastui entiseksi lapsuudenkodikseni. Pääsin käymään siellä sisälläkin; juuri mikään ei ollut 20 vuoden aikana muuttunut. Enää sitä taloa ei ole, palokunta poltti sen joitakin vuosia sitten, kertoo Wallenius.
Hän päätyi Järviseudun Sanomiin työhön opiskellessaan journalismia Oulun ammattikorkeakoulussa, takana oli ensimmäinen opiskeluvuosi.
–Ainoa mahdollisuus saada jalka oven väliin alalla oli palkaton harjoittelu isommassa lehdessä tai työrupeama pienemmässä, joten otin yhteyttä pienempiin lehtiin, joihin minulla oli jonkinlainen yhteys. Äitini suku on Lappajärveltä ja olin törmännyt Järviseudun Sanomiin vieraillessani isovanhempieni luona.
Työ jäi mieleen intensiivisenä.
–Paikallislehden toimittajan on oltava aina saatavilla ja työroolissa, mutta toisaalta työ oli hyvin leppoista, oli aikaa juoda haastateltavien kanssa kahvia, mitä ei muualla kyllä ole. Pääasiassa työ oli mielenkiintoista ja kivaa, mutta on toisenlaisiakin kokemuksia. Sekin on osa tätä työtä.
Yksi päällimmäisistä asioista, jotka jäivät kesätyöstä mieleen, olivat työkavereiden järjestämät erilaiset yllätykset.
–He muun muassa järjestivät minut paikallisen futisjoukkueen valmentajaksi, kun kaupunkilaiselämään tottuneena valitin tylsyyttä. Ihmiset, joiden kanssa tein töitä, olivat tosi lämpimiä ja mukavia.
Läksiäislahjaksi Wallenius sai lehden kansikuvan personoiduilla otsikoilla sekä hauskasti kirjoitetun jutun kesästään.
Huippukeikkoihin kuuluu myös hänen elämänsä ensimmäinen pesäpallopeli.
–Minut raahattiin sinne sillä verukkeella, että piti kiivetä kunnantalon katolle kuvaamaan yleisöä. Se oli Vedon ja Jymyn välinen välieräottelu, Saarikenttä oli täynnä. Sitä en olisi silloin osannut arvata, että kymmenisen vuotta myöhemmin alan tylsyyksissäni seurata pesäpalloa ja innostun siitä. Kävi jopa niin hassusti, että minusta tuli Joensuun Mailan kannattaja.
KESÄTYÖ vahvisti Walleniuksen mielessä ajatusta, että hän on oikealla alalla.
–Siitä oli myös konkreettista hyötyä. Sain hyväksi luettua opintoja ja valmistuin vuoden etuajassa. Se, että on työkokemusta paikallislehdestä, oli kovaa valuuttaa hakiessa töitä maakuntalehdistä. Se kertoo monipuolisuudesta ja siitä, että on valmis laittamaan kädet saveen ja tekemään juttuja mistä vaan.
Myöhemmin Wallenius työskenteli Etelä-Saimaan palveluksessa Lappeenrannassa, valmistumisen jälkeen hän oli seitsemän vuotta Kalevan palveluksessa eri tehtävissä, mistä siirtyi Lännen Median ulkomaantoimittajaksi sijaintinaan Helsinki. Nykyisin hän on Rakennuslehden toimittaja ja kirjoittaa erilaisista rakennusprojekteista sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksista.
SUHDE Lappajärveen ja Järviseudun Sanomiin on ohentunut, mutta monena kesänä Wallenius on Lappajärvellä vieraillessaan käynyt juomassa kahvit lehden konttorilla.
–Kehitys on mennyt teilläkin eteenpäin. Erityisen iloinen olen siitä, että olette aktiivisia somessa. Se on elintärkeää nuorempia lukijoita ajatellen. Ja somessa tekemisen pitää olla luontevaa ja aitoa, muuten se on päälle liimattua eikä tavoita yleisöä.
Itse Wallenius seuraa paikallismedioita pääasiassa valokuvausharrastuksensa takia. –Teen säännöllisesti hakuja eri puolelta Suomea etsiessäni kuvauskohteita – kuvaan autiotaloja.
Paikallismedioilla on hänen mukaansa tärkeitä tehtäviä, joita mikään muu instanssi ei voi tehdä.
–Se, mitä lähiympäristössä tapahtuu, kiinnostaa ihmisiä tosi paljon. Maakuntalehden lonkerot eivät riitä asioiden setvimiseen tai tavallisten ihmisten esille tuomiseen, on se sitten kesäteatterin esitys tai paikallisen kulttuurin ilmiö. Toinen asia on kunnallisen päätöksenteon seuraaminen, aktiivinen ja kriittinen paikallisjournalismi. Meillä on Suomessa esimerkkejä siitä, miten lehdistön vapautta on pyritty rajoittamaan pienillä paikkakunnilla, mutta asioiden seuraaminen, tarkastelu ja niistä tiedottaminen ovat paikallislehtien ensiarvoisen tärkeä tehtävä.
