Se oli valkoinen, keskellä oli kapea sininen vaakaraita. Se muistutti kananmunaa. Se pääsi tekemäni uutisjutun kainalojuttuun ja täysin tuntemattomienkin ihmisten vinoilun kohteeksi. Ostin ensimmäisen pyöräilykypäräni 19 vuotta sitten. Oli outo kapistus siihen aikaan. Tunnustan: hankin kypärän täysin itsekkäistä syistä. Sittemmin kypärän malli on vaihtunut modernimpaan, mutta uusinta uutta en ole vielä tullut hankkineeksi, kun nykyinenkin on vielä ihan ehjä. Mitä nyt repsottavaa päällystä on pikaliimailtu styroksiin kiinni. Tieliikennelaissa sanotaan, että pyörällä ajettaessa on yleensä käytettävä kypärää. Pyöräilykypärän käyttö ei ole Suomessa pakollista, mutta Australiassa ja Uudessa-Seelannissa sekä joissakin Kanadan ja Yhdysvaltain osissa on. Suomessa ei pidetä ajankohtaisena kypärän käyttämättä jättämisestä tulevaa sanktiota. Tosin poliisiylijohtaja Mikko Paatero totesi jokunen viikko takaperin Keskisuomalaisen jutussa, että tulevaisuudessa ilman kypärää pyöräileviä voitaisiin rangaista sakolla. Paatero perusteli kantaansa turvallisuudella. Olen periaatteessa samoilla linjoilla, mutta sakotusmahdollisuus asettaisi kansalaiset eriarvoiseen asemaan. Jossain ruuhka-Suomen suunnalla mahdollisia sakotettavia olisi pilvin pimein. Täällä maalla puolestaan poliisi on harvinaisempi näky. Kun tietää, että poliisinkin resursseja on vähennetty, niin mistä tehtävistä kypärättä pyöräilevien sakottaminen olisi pois? Olen toisaalta myös taipuvainen Liikenneturvan hallituksen puheenjohtajana toimivan kansanedustaja Martti Korhosen, kantaan, että koulutuksella ja viestinnällä lisätään kypärän käyttöä – ei sanktioilla. Liikenneturvan mukaan pyöräilykypärän käyttöaste on tänä vuonna 41 prosenttia koko maassa. Eniten kypärää käytetään pääkaupunkiseudulla ja useimmiten kypärä laitetaan lapsen päähän. Ei tekisi pahaa vanhemmillekaan, vaikka kuulemani mukaan pyöräilykypärä litistää kampauksen.
