Pyhäinpäivä on minulle kaamosmasennuksen alkusysäys. Siitä alkaa aikajakso, joka kestää helmikuun loppuun asti. Silloin alkaa vasta näkyä valoa tunnelin päässä. Neljä kuukautta on tiedossa pimeyttä, lunta, loskaa ja liukkautta. Olen kasvihuoneilmiön kannattaja siinä suhteessa, että talvi muuttuisi vähemmän talveksi. Vanhan uskomuksen mukaan, jos pyhäinpäivänä on lehtiä puussa, se merkitsee seuraavana keväänä pahaa takatalvea. Hyvänä enteenä pidettiin auringonpaistetta. Yksi kirkas päivä näinä aikoina vastasi yhdeksää poutapäivää kesällä. Vähäinenkin auringonpilkahdus tästä jouluun ennusti yleensä kaunista kesää. Tällä hetkellä näyttäisi, että saamme kauniin kesän jälleen. Entiseen aikaan uskottiin, että pyhäinpäivänä henget vierailevat kodeissa, meillä henget ottivat ennakkoa ja vierailivat jo viikkoa aiemmin. Lapsena usein ihmettelin, miksi vanhat ihmiset muistelivat haikeudella kuolleita omaisia ja ystäviä. Mietin silloin, että miten voi muistaa, kuka on kuollut milloinkin ja miten kuollutta voi kaivata, kun häntä ei enää ole. Teinivuosina jo itse kaipasin kuolleita sukulaisiani ja tänä päivänä ei mene pitkää aikaa, kun jo mietin, että olisipa hän ja hän elossa vielä. Suru muuttuu ikäväksi ajan kuluessa, vaikka sitä on vaikea surun keskellä uskoa. Asiaa tutkimattomana olen sitäkin miettinyt, että miksi isäinpäivä on heti, mielestäni synkästä pyhästä, seuraavana. Miksi äitienpäivä on keskellä valoisaa kevättä ja alkavaa kesää? Luokitellaanko miehet syksyyn ja naiset kevääseen? Isäinpäivää vietän minäkin, vaikka alkuperäinen isäni on kuollut aikaa sitten. Onneksi minulla on isäpuoli ja minulle varmaan enemmänkin isä kuin itse oikea isä, mitenkään alkuperäistä väheksyen. Isä ei tarvitse olla se, jonka nimi kirkonkirjoissa kuulutetaan. Uusperheiden aikakautena lapsilla on montakin isää, puhumattakaan papoista. Mielestäni se ei ole huono asia, mitä enemmän aikuisia tukipylväitä, sitä enemmän on tukiverkostoa ongelmien tullessa. Muutamia vuosia sitten näin monta kertaa saman unen. Äiti ja isäpuoli istuivat meidän isossa tuvassa pöydän ääressä. Itse seisoin heidän takanaan ja annoin heille ruokaa. Me kaikki olimme harmaantuneita ja unessa ymmärsin, että minä hoidin heitä ja he eivät enää itsekseen tule toimeen. Kuulimme ampumista ja isäpuoleni sanoi, että nyt ne tulevat jo Kukkulan (naapurin talo) luona. Ajattelin unessa, että tämä on viimeinen hetki ennen kuin sotakoneet pommittavat meidät talon mukana ilmaan. Mietin siinä, että en mitenkään saa meitä turvaan, mutta kuitenkin tunnelma oli rauhallinen, vaikka tilanne oli pakokauhua täynnä. Tuohon uni aina loppui, ajatukseen, että tämä on viimeinen hetki. Uni oli todella ahdistava ja sen muisti aina kun heräsi. Jotenkin uni oli kuitenkin rauhoittava, näinhän meidät kaikki elossa niinkin vanhaksi asti. Yksi uni kuolleesta papastani muistuu usein mieleeni. Unessa hän seisoi toisella puolen katua ja iloissani huusin pappa, odota! Pappa puisti päätään ja näytti, että älä tule tänne, samalla kadoten. Aamulla mietin, olinko saanut vinkin, että aikani maan päällä ei ole vielä täysi. Unet ovat usein pelottavia, mutta toisaalta minua ne “auttavatkin”, joskus löytyy niiden avulla ratkaisu johonkin asiaan. Tämän kaiken ahdistavan tekstin jälkeen haluan toivottaa kaikille hyvää isäinpäivää, niin kokonaisille kuin puolikkaillekin. Vanhan kansan sanoin “jos isäntä käy sukkasissa, niin pellot kasvaa kukkasissa.”
