Viime viikolla meidän huushollissa kuultiin pienoinen riemunkiljahdus. Viidettä luokkaa käyvä kuopus oli bongannut lehdestä otsikon, jossa jätettiin hyvästejä kaunokirjoitukselle. Hitusen harmittelin lapsen purkausta. Iski ajatus, että nyt äiti jättänyt lapselle sopimatonta tekstiä esille. Kysäisin, että mistä tuollainen reaktio. Neiti ei kuulemma tykkää kaunokirjoituksesta. Tätä hieman ihmettelin, koska toisin kuin äidillään, lapsella on selkeä käsiala, enkä ole kuullut kaunokirjoituksesta mitään valitusta. Yhdessä sitten luimme uutisjuttua ja otettiin isosisko keskusteluun mukaan. Selvensin uutista, että ei niitä kaunokirjaimia noin vain romukoppaan laiteta vaan opetuksessa keskitytään entistä enemmän hyvän tekstauskäsialan opettamiseen ja opettelemiseen. Suunnitelmissa on, ettei syksyn 2016 jälkeen kouluissa opeteta kaunokirjoitusta eli sidosteisia kirjaimia. Kaunokirjoituksesta ei ole tarkoitus luopua kokonaan vaan opettajilla olisi halutessaan lupa opettaa sitä. Tuleville ekaluokkalaisille ja muille koululaisille opetettaisiin suunnitelmien mukaan tekstausta ja näppäintaitoja eli perinteistä konekirjoitusta. Näppäintaitojen opettelu ei tarkoita sitä, että kynät jäisivät historiaan koulussa tai kotonakaan tai että lapsille opetettaisiin kymmensormijärjestelmä. Suurin osa yläkoululaisista kirjoittaa jo nyt pelkästään tekstaamalla. Tähän Opetushallituksen tietoon tuli vahvistus esikoiselta. Harva nuori viitsii enää opetella tai käyttää kaunokirjoitusta. Monet nykynuoret ja -lapset tuottavat sujuvasti tekstiä jo nyt näppäimillä eli tietokoneilla. Opetussuunnitelman uudistus on herättänyt sekä ihastusta että kummastusta. Yksi kysymysmerkki on, että kuinka käy erilaisissa lomakkeissa tarvittavien allekirjoitusten, jos ei ole opetellut kaunokirjoitusta ja allekirjoitusta. Aika näyttää.
