Jopolla Inariin – Toni Nyström haluaa herättää kampanjan avulla keskustelua koulukiusaamisesta

Toni Nyström perjantaiaamuna Kivitipun edustalla. Matka jatkuu Lappajärveltä kohti Ylivieskaa.
Toni Nyström perjantaiaamuna Kivitipun edustalla. Matka jatkuu Lappajärveltä kohti Ylivieskaa.

– Kaikki sai alkunsa pelastusopistolla lyödystä vedosta vuonna 2019, jonka hävisin. Panoksena oli pyöräillä Jopolla Helsingistä Rovaniemelle. Ajattelin, että pyöräillään, mutta ei tässä kyllä järkeä ole. Halusin keksiä jotain fiksumpaa. Ajatusta sitten jatkojalostettiin ja siitä syntyi kampanja kiusaamisen vastaiselle työlle. Olen itse ollut koulukiusattu seitsemän vuotta. Sen jälkeen, kun yhtäkkiä ei enää kiusattukaan, minusta tuli itsestäni koulukiusaaja, purin pahaa oloani siten. Tämä on tärkeä aihe. Niin kiusattu kuin kiusaaja tarvitsevat apua, sanoo Nyström.  

Viime vuonna toteutui ensimmäinen kampanja, Jopolla Rovaniemelle. Tänä vuonna meneillään oleva Jopolla Inariin -kampanja on saanut huomiota jo enemmän ja rinnalle joukon vapaaehtoisia tekijöitä, sponsoreiden lisäksi. 

– Mukaan on lähtenyt mukava joukko nimekkäitäkin tukijoita ja yhteistyökumppaneita, mutta omaa rahaa menee tähän yhä kiitettävästi. Ensi vuodelle onkin haaveena saada sponsoreita riittävästi niin, että aiheutuvat kulut saataisiin kaikki katettua, eikä omaa rahaa tarvitsisi käyttää niin paljon.  

– Kaikki kampanjalle lahjoitetut rahat menevät suoraan MLL:n tilille, josta MLL kohdentaa rahat kiusaamisen vastaiselle työlle, kertoo Nyström. 

MATKA jatkuu Lappajärveltä kohti Ylivieskaa. Nyströmin ystävät Sami Talonpoika ja Mikko Outila taittavat matkaa pakettiautossa, josta löytyy vaihtovaatetta, varaosia ja muita matkan kannalta tärkeitä asioita. Miesten ja muiden apujoukkojen tuki ja apu on korvaamatonta. 

– Eihän tämä onnistuisi ilman apujoukkoja. Sookstudio tekee YouTubeen päiväkohtaiset videot, Mira Lyly avustaa kotoota käsin meidän somen ylläpidossa. Majoitukset on ennalta sovittu, joten määränpäähän on ehdittävä, meni kuinka myöhään hyvänsä. Matkan aikana on jouduttu huoltaa pyörää ja sen semmoista, kaikenlaiseen täytyy varautua. 

Toiveena on saada mahdollisimman iso potti kasaan kiusaamisen vastaiselle työlle. – Perjantaina avautuu Jopolla Inariin hyväntekeväisyyshuutokauppa huuto.netissä. Siellä on paljon hyvää ja arvokasta tavaraa huudettavana, toivottavasti ihmiset innostuvat niitä huutamaan, sanoo Nyström. 

Nyströmin matkaa voit seurata Instagramissa sivulla jopolla_inariin. Sivut kampanjalle löytyvät myös Facebookista ja Youtubesta. 

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti