Savolaisukko teki poislähtöä tästä maailmasta. Sen ajan tavan mukaan lähisukulaiset olivat kerääntyneet sairaan vuoteen ympärillen. Lähtöhetkellä ukko halusi vielä sanoa jotakin lähisukulaisilleen. Kaikki kumartuivat kuulemaan, että mitä erittäin tärkeitä elämänohjeita poislähtijä haluaa vielä läheisilleen antaa. Aivan viimeisillä voimillaan ukko kohotti päätään tyynystä ja sai sanottua: Elekää sitten vaan tahtoko naapureita hautajaisiin, ei nekään meitä tahtonut, kun siellä oli hautajaiset. Ei niitä siellä tarvita. Tällaisia “ukkojahan” me useimmiten olemme sekä yksilöinä että yhteisöinä. Ei Järviseudun kunnatkaan ole viimeisinä vuosikymmeninä naapureitaan tarvinnut, yhteistyö on ollut kuin tervanjuontia. Pelätään, että joku hyötyy toisten kustannuksella ja niin kyreileminen jatkuu. Toisaalta tämän tavallaan ymmärtääkin, sillä pienet kunnathan ovat olleet tappotuomiolla vuosikymmeniä, joten kyseessä on eräänlainen kuntien eloonjäämistaistelu. Pienet kunnat olisivat voineet säilyttää edes jonkinasteisen itsenäisyyden, vain hyvin pitkälle menevällä vapaaehtoisella yhteistyöllä. Monet kalliit hyvinä aikoina rakennetut päällekkäisyydet olisi pitänyt purkaa ja jakaa eri tehtävät kuntien kesken. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että alussa kerrotun savolaisukon asenne olisi pitänyt jo vuosikymmeniä sitten heittää romukoppaan ja tunnustaa tosiasiat. Nyt taitaa kaikki olla myöhäistä. Euroopan harvaan asutuimpaan maahan ollaan rakentamassa niin harvaa kunta-, myöhemmin varmasti myös terveysasemaverkkoa, että joka paikkaan on pitkämatka. Mitään säästöjä ei tule ensimmäisen viidenvuoden aikana, tuskinpa sen jälkeenkään. Kunnat ovat tehneet omat virheensä, mutta kyllä perimmäinen syy kuntien vaikeuksiin on muualla. Jatkuvasti uusia lakisääteisiä menoja jauhava mylly on pysäyttävä – olisi pitänyt pysähyttää jo ajat sitten. Se tarkoittaa sitä, että vallasta tappelevat poliitikot eivät eduskunnassa säädä yhtään uutta sellaista lakia joka lisää kuntien ja työnantajien kustannuksia. Varsinkin pieniistä kuntiista on tehty lakisääteisten menojen maksuautomaatteja, eikä kuntien itsenäisyydestä ole kuin rippeet jälellä. Evijärven kunta on jäänyt kolmentien risteykseen miettimään, että millen tiellen lähtisi. Lähteepä Evijärvi millen tiellen tahansa, ei sen tienpäästä mitään hyvää löydy, tuskinpa kukaan antaa sellaisia takeita, että Evijärvellä säilyy lukio, ei taida säilyä terveysasemakaan nykymuotoisena Jos niitä lakisääteisiä menoja ei olisi aivan niin paljon kuin on, jos kunnantalous olisi vahvempi, ainoa järkevä vaihtoehto olisi liittyä niiden 88 erisuuruisen kunnan joukkoon, jotka viisveisaavat koko mokomasta pakkoon perustuvasta kuntauudistuksesta. Kuntaremontti tarvitaan, mutta kyllä se kuntien välisestä kateudesta ja muusta juonittelusta huolimatta pitää perustua vapaaehtoisuuteen. Ei pakolla tässäkään asiassa mitään hyvää aikaan saada. Kuntaliitos on jotakin aivan muuta kuin vapaaehtoinen yhteistyö. Kuntaliitos tarkoittaa sitä, että annamme Evijärveä koskevissa asioissa päätäntävallan jollenkin suurellen enemmistöllen. Missä se enemmistö sitten onkaan? Tuskinpa sentään Pietarsaaressa asti. Loppujenlopuksi on sama onko kunta suuri tai pieni, aivan sama asutaanko keskellä Helsinkiä tai peräkylillä, eikä auta vaikka koko Suomi laitettaisiin yhdeksi kunnaksi. Jokaisen suomalaisen elintaso ja palvelut riippuu niistä euroista, mitä vientiteollisuus pystyy meille takomaan. Liian monta vuotta kauppa ja vaihtotase ovat olleet pakkasella, palvelut on maksettu velkarahalla. Olipa seuraava hallitus minkävärinen tahansa se joutuu tekemään ikäviä päätöksiä, eikä sille hallitukselle kunniankukku laula.
