Kortesjärven Rantamajan lastentapahtuma on monitahoisen yhteistyön taidonnäyte

Säilättärien esitys vangitsi kaikenikäisten huomion.
Säilättärien esitys vangitsi kaikenikäisten huomion.

RANTAMAJALLA järjestetty lastentapahtuma kokosi jälleen perheitä paikan päälle sankoin joukoin. Eri yhdistysten ja tahojen kanssa järjestetty tapahtuma on hyvä esimerkki siitä, mihin yhteistyöllä parhaimmillaan pystyy: huikeaan kokonaisuuteen, josta löytyy jokaiselle jotakin. Ihmeteltävää ja koettavaa olisi riittänyt vaikka toisellekin päivälle.

–Tämä on nyt kymmenes kerta kun tämmöinen kokonaisuus järjestettiin. Viime ja toissavuosi jäi välistä, kertoo Riina Isomäki.

–Keväällä meitä kokoontui parisenkymmentä suunnittelupalaveriin. On tässä kyllä ihan mieletön joukko vapaaehtoisia remmissä mukana. Kaikki ovat tehneet töitä yhtä paljon, eikä voi sanoa, että olisi mitään yhtä pääorganisaattoria. Jokainen on hoitanut oman tonttinsa todella hyvin.

Rantamajan ympäristöstä löytyi muun muassa hevosenkengän heittoa, palokunnan toimipistettä, köydellä tasapainoilua, pomppulinnaa, aistirataa, hyönteishotellin rakennuspistettä ja paljon muuta. Jokaisella pisteellä kävi kuhina, mutta Isomäki kertoo, että on yksi asia, jota voisi kutsua kestosuosikiksi.

–Poniratsastus. Sitä odotetaan kuin kuuta nousevaa vuodesta toiseen.

TÄNÄ vuonna myös teatterinäytös houkutteli luokseen poikkeuksellisen paljon katsojia. Yleisön huomion vangitsi taidokas kokoonpano Säilättäret näytelmällään Pyhän päärynän legenda. Musiikkia, laulua, veitsenheittoa ja sirkusta yhdistävä esitys sai yleisön paikoin jopa haukkomaan henkeään.

–Veitsenheittoa harvemmin näkee ja sitä katsellessa sai itsekin pidätellä hengitystä. Oli mukava tarjota yleisölle jotain erilaista, sanoo Kauhavan kaupungin kulttuuriohjaaja Laura Kivimäki.

Kivimäki kertoo, että tapahtuma on saanut hyvää palautetta ja että hyvä yhteishenki järjestävien tahojen kesken on välittynyt myös osallistujille.

–Jokainen pystyy vaikuttamaan oman elinympäristönsä tapahtumiin. Kannustan ehdottomasti aktiiviseen toimintaan, ja myös kulttuuripalvelut on mielellään mukana auttamassa esimerkiksi järjestelyissä ja markkinoinnissa.

–Kortesjärvelle perustettu Kortesjärven kulttuurin arvostajat ry on hyvä esimerkki tällaisesta toiminnasta alueen kulttuurillisen vetovoiman lisäämiseksi. Purmojärvellä Näkinkallion rannalla järjestettävä Ääniaalloilla-tapahtuma 23. heinäkuuta tulee varmasti olemaan suosittu, vinkkaa Kivimäki.

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti