LAPPAJÄRVEN Kärnän saaressa sijaitseva Haikaranneva on yksi Geoparkin käyntikohteista. Kyltistä voi lukea muun muassa suon kokonaispinta-alan (115 hehtaaria), ja että järvi ympäröi sitä kolmelta puolelta. Kohteella juhannuksen alla ensimmäistä kertaa käyneen eteläsuomalaisen mielestä olisi kiinnostavaa tietää enemmän Geoparkin paikallishistoriasta, millaisia ihmisiä lähistöllä on elänyt ja mitä tarinoita heihin liittyy.
Voisivatko suullisen perimätiedon pohjalta kerätyt tarinat olla osa matkailuelämystä? Siis todelliset tapahtumat, eivät tonttujutut tai muut brändätyt mielikuvitustarinat. Kysyin esimerkkejä Haikarannevan paikallishistoriasta Kärnässä lapsuutensa kesät viettäneeltä nyt jo liki kahdeksankymppiseltä Eijalta (o.s. Ahvenniemi). Heidän maatilaansa kuului osana Haikarannevan lähellä peltoa, missä hän kävi toisellakymmenellä olleen pikkuveljensä Esan kanssa hevosella heinätöissä.
–Tultiin Haikaralta heinästä ja hevonen pillastui Ahteenmäessä. Se oli säikähtänyt, kun tappi irtosi kärrystä. Se laukkasi mäkeä ihan villinä ja Esa veti kaikin voimin suitsista, Eija sanoo.
–”Koppoti koppoti” se meni ja kyllä minua pelotti, hän kuvaa.
Onneksi Esa oli kouliintunut vahvaksi tehtyään koko ikänsä talon töitä painiharjoitusten ohella, ja sai rauhoitettua laukkurin.
HAIKARANNEVAN lähellä hoiti maatilaansa kaksi naimatonta siskosta. Heidän elämästään voisi kerätä monta värikästä juttua, kymmenistä kissoista ja muusta. Sieltä, missä puskien keskellä nykyisin on Haikarannevan opastetaulu neljällä kielellä (suomeksi, englanniksi, ruotsiksi ja saksaksi), saattoi vain muutama vuosikymmen sitten nähdä kahden ikäneidon tekevän alastomana peltotöitä hevosen kanssa helteellä!
–Siskoksilla oli tapana ottaa päivätöihin kärnäläisiä. Ruokaa he eivät aina apulaisilleen ehtineet laittaa, Eija kertoo.
–Kun joku oli sanonut olevansa nälissään tai janoissaan, toinen siskoista oli sanonut: ”Juo siitä mehua mahas täyteen!”
Tapani Tyynelä
